tiistai 22. tammikuuta 2013

Helpot kauraruudut

Tällä hetkellä suosin erityisen nopeita ja helppoja leivontaohjeita. Ikinä ei tiedä milloin vaativa pikkumies keskeyttää puuhat ja vaatii luokseen HETI. Ei auta selitellä, että äiskän liivateseokset on vielä vähän vaiheessa tai että kädet on juuri nyt taikinassa. Ruoka on oltava suussa ennenkuin silmät kunnolla unilta avautuvat. Tai mieluiten vielä vähän ennen sitä.

Tämä ohje on kartongin paksuudesta päätellen leikattu talteen kaurahiutalepurkin kyljestä. Helppo, nopea ja maukas, voiko sitä ohjeelta muuta toivoa!
HELPOT KAURARUUDUT

5 dl vettä
4 dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 dl öljyä
6 dl vehnäjauhoja

Voiteluun: munaa
Pinnalle: kaurahiutaleita

Mittaa taikinakulhon pohjalle kaurahiutaleet, kuivahiiva, suola ja sokeri. Lisää reilusti lämmin vesi (+42 astetta) ja sekoita. Lisää öljy ja jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina reunalliselle uunipannulle leivinpaperin päälle. Ripottele taikinan päälle vähän jauhoja ja taputtele taikina tasaiseksi levyksi (n.30x35 cm). Anna taikinalevyn kohota noin 30 minuuttia. Voitele pinta munalla ja ripottele päälle kaurahiutaleita. Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi. Paista 225 asteessa uunin keskitasossa 15-20 minuuttia.
SHARE:

14 kommenttia

  1. Tykkään myös nopsakoista ohjeista, kuulostaa hyvältä kokeiluun menee, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse aina välillä unohdan tämän ohjeen ja sitten sitä tulee taas leivottua ihan urakalla. Kuten nyt:)

      Poista
  2. Hei! Mulla on ihan sama periaate leipomuksissa - mahdollisimman helpolla ja käsiä taikinaan likaamatta :)
    Noi pellillä tehtävät sämpylät on kyllä käteviä ja niitä teenkin joka viiko kerran tai pari, ihan normi sämpylätaikina vähän löysempänä vaan, sekaan leseitä, siemeniä tai mitä sattuu löytyymään. Sillon ku on pakko upottaa kädet taikinaan vaikka pullia pyöritellessä, niin laitan kertakäyttöhansakat käteen - kun vauva herää niin hanskat saa nopeesti pois ;) nykyisin onneksi 11v hoitaa meillä pyöritysvaiheen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kyllä tykkään upottaa kädet taikinaan, erityisesti juuri leipätaikinaan. Mutta nuo kertakäyttöhanskat ovat tässä elämäntilanteessa kerrassaan nerokas idea! Taas näitä "miten ihmeessä en tuota itse keksinyt?!". Suuri kiitos siis tästä arkea helpottavasta vinkistä!:)

      Poista
  3. Tää on tosi hyvä ohje - mulla on tallessa hyvin samantyylinen ohje, ellei jopa ihan sama :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli pitkään kaurahiutalepurkin kyljessä. Uusissa ei näytä olevan, mutta ehkä klassikko taas kohta ilmestyy:)

      Poista
  4. Mulla on nyt nämä jo uunissa. Muokkasin ohjeen gluteenittomaksi ja korvasin hiivan leivinjauheella ja sokerin hunajalla. Ei niistä noin pulleita tule, mutta uunin luukun läpin näyttävät jo ihan hyviltä. Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Noilla muutoksilla vähän kuin teeleipää, suurta iltapalaherkkuani:)

      Poista
  5. Kaikki nopeat ja helpot ohjeet ovat niin tervetulleita joka huusholliin. Näitä aion kokeilla, ihan liian vähän tulee leivottua ruokaleipää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma ruoka tulee usein korvattua leivällä, siksi myös kokeilen kaikkia mahdollisia ohjeita:)

      Poista
  6. Mä olen viime aikoina tehnyt itse sämpylöitä ja leipää. Tosi hyvää ja palkitsevaa kun ne menee kuin kuumille kiville. Tämäkin vaikuttaa tosi hyvältä ojjeelta! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, itse tehty leipä ehtii harvoin leipälaatikossa homehtua. Ja kun tekee ison satsin, saa mukavasti pakkaseenkin. Vaikka kyllähän se parasta on tuoreeltaan, niin lämpimänä että voi sulaa päälle:)

      Poista
  7. Sillon ku on massit lopussa ni teen aina tätä! Maistuu vaikka ei ois ku voita laittaa päälle! :D

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig