tiistai 18. maaliskuuta 2014

Tarjottimen täydeltä kevättä!

Kirpsakka aamupakkanen (- 13 astetta) ei ole mikään syy jättää kasvihuonekahveja väliin. Onhan tämä aikamoinen shokki viime viikkoisen kevätkelin jälkeen, mutta lupaavasti tuo aurinko onneksi jo lämmittää.

Suuntasin kasvihuoneeseen keväisen tarjottimen kera. Sain nimittäin ihanaa postia, kun postilaatikkoon tupsahti uunituore "Kotipihan kasvihuone" kirja. 
Tämä Sonja Lumpeen uusin puutarhateos on varsin kattava opus kaikille kasvihuonetta suunnitteleville, hankkiville tai sellaisen omistaville. Kirja on ensimmäinen täysin Suomen olosuhteisiin tehty kasvihuoneopas kotipuutarhurin näkökulmasta. Kirjassa annetaan neuvoja muun muassa kasvihuoneen valintaan ja pystyttämiseen. Voi kun tällainen opus olisi ollut tarjolla jo kolme vuotta sitten! Olisi säästynyt mahdottomasti aikaa kasvihuonegooglettamiselta.
Itse luin kirjaa suurella jännityksellä, sillä pikkuinen kasvihuoneemme on mukana kirjan sivuilla! Vuosi sitten heinäkuussa Sonja ja kirjan kuvittanut Arne Nylander kurvasivat pihaamme. Vaikka päivä oli pilvinen ja sade melkein roikkui niskassa, sain ikimuistoisen kokemuksen lisäksi mahdottoman paljon kivoja vinkkejä puutarhaan ja ihaniin perinnekasveihin. 
Ja niitähän tässä nyt suunnitellaan ja plärätään kirjan sivujen lisäksi siemenpusseja. Vaan kukakohan nämä kaikki suuret suunnitelmat taas toteuttaa..?

SHARE:

20 kommenttia

  1. Kiitos kirjavinkistä, tuohon täytyy yrittää tutustua kun tässä kovasti kasvihuoneesta haaveilen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kattava teos, eikä ainakaan vähennä kasvihuonekuumetta!:)

      Poista
  2. Varmasti on kiva katsella omaa huonetta kirjan sivuilla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska katsoa omaa ansaria vähän eri kuvakulmista, mistä on itse tottunut kuvailemaan.

      Poista
  3. Ihanalta vaikuttaa tuo kirja... sinä olet ollut aikaasi edellä silloin kolmisen vuotta sitten, kun kellään ei vielä ollut kasvihuoneita pihassa:)

    Mukavaa tiistai-päivää - pakkasesta huolimatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan näin, että me olimme ehkä niitä harvoja "rakennuskokemusta nolla" jotka lähtivät pystyttämään lasista kasvihuonetta todella pahasti routivalle savimaalle:D Siinä todellakin piti googlettaa hetki jos toinenkin, kun ei ollut tällaista opusta tarjolla!

      Poista
  4. Tätä opusta olen kyllä kaipaillut. Kunnollisia kirjoja ei todellakaan ollut saatavana vielä pari vuotta sitten kun tietoa aiheesta kaipasin. Hankintalistalleni menee tämä ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt äkkiä osallistumaan kirjan arvontaan, sekä blogissa että Facebookin puolella! Tosiaan, tietoa oli huonosti saatavilla kun mekin omaamme pystytimme. Tuntui, että oikein googlaamallakaan tahtonut löytyä Suomen olosuhteisiin sopivia ohjeita. Onneksi tällainen kirja vihdoin tuli!

      Poista
  5. Vau, täytyy heti etsiä tuo uusi kirja vai onkohan se jo myynnissä ? Hienoa, että teidän kasvihuone on päässyt kirjaan.
    Joo-o tuttu tunne, hirveästi on suunnitelmia, kun vain tosiaan joku ne toteuttaisi. T. selkävaivainen x 2

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on jo myynnissä, itse selailin Prisman kirjapuolella. Kyllähän tuo kirjaan mukaan pääsy tuntui hienolta, vaikka aika piskuinen tuo kasvihuoneemme on. Siellä on aivan mielettömiä ansareita mukana, ehkä joskus vielä...!

      Pikaista paranemista selälle!

      Poista
  6. Kiitos kivasta kirjavinkistä. Minä haaveilen kunnon kasvihuoneesta ja tuo opus täytyy kyllä tilata haaveita vauhdittamaan. :O)
    Aurinkoisia kahvihetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia, sillä tuossa on kyllä käsitelty aihetta tosi monipuolisesti. Ja nythän täällä blogissa on meneillään arvonta Kotipihan kasvihuoneesta, joten äkkiä osallistumaan!:)

      Poista
  7. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tahdon tuon kirjan;)

    VastaaPoista
  8. Ihanan keltaista on kuvissa ja varmasti kirja on mielenkiintoinen..meillä ei kasvihuonetta ole haluaisin kyllä mutta ei vuokrarivariin sellaista saa laittaa, tai saa neljä neliöisen jos oikein muistan mutta ei oikein viitsi..taitaisi vuokraisännällä nousta karvat pystyyn :) Toisaalta sellainen paviljongi täytyy kyllä ensi kesäksi hankkia..meillä oli jo yksi halppis versio maksoi 39,90 mutta ei se muovi härpäke mitään kestäny kun se purettiin niin katto oli auringosta menny ihan haperoksi et sormet paukahti aina läpitte siitä..seuraavalla ostoskerralla olen viisaampi parempi satsata laatuun kuin aina ostaa halpa jolla ei mitään tee :) Aivan super ihania kuvia sinulla tuli ihan kevätfiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on kyllä niin ehdoton kevään väri! Tuo kirja sopii kyllä mainiosti myös kasvihuoneesta haaveilevalle, tosin se ei ainakaan helpota kuumetta:) Toivottavasti löydätte hyvän paviljongin, tuulet ovat kyllä nykyään melkoisia ja vievät köykäisemmät äkkiä mukanaan.

      Mukavaa kevään odottelu!:)

      Poista
  9. Meillä on kasvihuonehaave vasta hyvin hyvin alkuasteella, mutta onhan se hyvä pohtia ja suunnitella hyvissä ajoin etukäteen, kiitoksia siis kirjavinkistä. Vanhoja ikkunoita olisi sen verran olemassa, että niillä pääsisi varmaan alkuun. Aamukahvit kasvihuoneessa kuulostavat niin ihanalta, että aloin haikailla keväisempiä kelejä ja puutarhakalusteiden siirtämistä päivänvaloon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoista ikkunoista tehdyt kasvihuoneet ovat niin kauniita! Kirjasta löytyy kattavasti tietoa kasvihuoneen paikan valinnan ja perustusten teosta lähtien, eli suosittelen kyllä lukemaan kirjan. Ja siellä oli niin kauniita ja isoja kasvihuoneita, että ihan tässä alkoi tehdä mieli uutta ansaria!

      Poista
  10. Yhdellä arvalla mukana, jostain syystä en pääse liittymään lukijaksesi. FB:ssa myös mukana. Varmasti ihana kirja.

    VastaaPoista
  11. Voi minä niin haluaisin tuon kirjan.Sinulla on todella mukavan tuntuinen blogi ja yritin liittyä lukijaksikin,mutta jostain syystä ei onnistu.Eli siis yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig