Oli annettava periksi

Meillä alkoi uudenlainen arki miehen aloitettua työt. Päivät ovat saaneet rytmin ja tietyllä tavalla myös enemmän suunnitelmallisuutta. Yritämme toistaiseksi selvitä täysin amerikkalaisten periaatteiden vastaisesti yhdellä autolla. Se vaatii päiväohjelman etukäteissuunnittelua sekä myöhemmin lasten koulujen alettua myös pyöräilykuntoa (mieheltä).

Nyt autottomina olemme viettäneet huomattavasti enemmän aikaa kotona. Toki julkinen liikenne on täällä Washington DC:n alueella äärimmäisen toimivaa, mutta vaatii toki opettelua. Teinin kanssa on jo hauska seikkailla, mutta pikkumiehen kanssa hoitaa mielellään vain pakolliset asiat. Koska kaikkeen menee täällä aivan julmetusti aikaa. Matkustamiseen, asioiden selvittämiseen, jonottamiseen. Mutta mitä muuta voi odottaa 9,5 miljoonan asukkaan suurkaupunkialueella.

Tämä ikkunanurkkaus on lemppareitani uudessa kodissamme. Nyt kun valo taas oikeasti tulvii ikkunoista sisään. Ne olivat nimittäin todella likaiset. Poistin ikkunoista screenit, eli hyttysverkkokehikot ja pesin lasit pariin otteeseen. Rakastan näkymää sekä ulko- että sisäpuolelta. Pihassa tämä on nurkkaus portin vieressä, sisällä yksi olohuoneen kulmista. Ikkunan edessä kasvava mustasaarni tuo kauniilla vihreällä sävyllään ja valtavilla lehdillään jotenkin eksoottisen viban. Taaempana kasvava isompi puu (joka heijastuu kauniisti laseista) on valkomulperi. Tässä on saanut opetella itselle uusia puulajeja ihan urakalla!

Hehkutan aina Suomessa alkukesän heleitä vihreän sävyjä. Onneksi samaa värimaailmaa on tarjolla täälläkin. Alla olevassa kuvassa aamuaurinko välkehtii lily magnolian suurilla lehdillä. Jos olen ymmärtänyt oikein, lily magnoliat tunnetaan Suomessa sihteerikkömagnolioina. Etupihamme ainavihanta kuningasmagnolia kukki kesäkuussa suurin valkoisin kukin. Tämän sihteerikkömagnolian puolestaan pitäisi ilahduttaa punertavilla kukillaan toukokuussa lehtien puhjettua. Sen ihastelu (ja jännittäminen!) jää siis ensi vuoteen.

Konttimme, ja myös siis puutarhatarvikkeeni, ovat yhä matkalla. Mutta nyt en enää pystynyt hillitsemään itseäni, vaan annoin periksi rautakaupassa kanttausraudan nähtyäni. Samaan syssyyn ostin kumpparit, sillä hieman viidakkomaisen takapihan ja siellä täällä kasvavan myrkkyköynnöksen vuoksi pihahommia ei tee mieli tehdä varvastossuissa.

Ensi töikseni raivasin ja kanttasin esiin pihan ainoan "kukkapenkin" eli kuunliljapenkin. Siitä lisää myöhemmin, nyt sormet syyhyävät jo takaisin pihahommiin. Tuntui muuten ihanan rentouttavalta iskeä kanttausrauta (saviseen) maahan. Mies katseli hölmöä hymyäni huvittuneena.

Penkkiä raivatessani löysin sopivan pittoreskisti ruostuneen häkkivirityksen. Putsasin häkin pahimmista mullista ja heinistä ja nostin kiikkumaan puun oksalle. Aikas kiva vai mitä? Suurella mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea muuta vielä löydän. Vanhoja työkaluja, puulaatikoita, kultaa..?

Oikein mukavaa heinäkuun aloitusta!