maanantai 26. elokuuta 2019

Pään selvitystä

Täällä pyörähti käyntiin viimeinen lomaviikko, sillä paikallinen kouluvuosi alkaa ensi viikolla. Tosin tämä viikko on jo täynnä erilaisia kouluuntutustumisia sekä lapsille että vanhemmille. Ja koska lapset ovat eri kouluissa, riittää menoa melkein joka päivälle. Esikoisella on tällä viikolla jo puolikas koulupäivä middle schoolissa ja kuopuksella tutustumista uuteen luokkaan. Sitten on vielä vanhempainiltoja, rehtorin aamukahvia ja leikkikenttätreffejä, eli siinähän se viimeinen "lomaviikko" hurahtaa. Onneksi ei oltu suunniteltu matkaa tai muuta ihmeellistä tälle viikolle.
Itseäni kouluvuoden aloitus stressaa melkoisesti. Olenko osannut hankkia lapsille oikeat tarvikkeet, ehdinkö aamuisin viedä molemmat lapset ajoissa kouluun (koulut sijaitsevat aivan eri suunnilla)? Miten kielitaidoton pikkumies pärjää pitkät päivät, sillä ekaluokkalaisella on koulua joka päivä klo 09-15.25? Entä millaisena amerikkalainen koulumaailma näyttäytyy 13-vuotiaalle ulkopuoliselle? Äitiä nämä kysymykset vaivaavat nyt lähes yötä päivää ja huomaan olevani erityisen herkkänä kaikille ylimääräisille ärsykkeille.
Viime postauksessa huutelin keltaisten kukkien perään. Mutta nyt huomaan, että mitä enemmän päässä pyörii asiaa, sen neutraalimpaa ilmettä kaipaan. Ei kirkkaita värejä vaan simppeliä ja rauhallista. Jospa siinä omakin mielenmyllerrys tasoittuisi samalla. Ikkunoista tulviva auringonvalo on jo selvästi syksyistä, vähän sellaista kellertävää. 
Edessä on siis hengitysharjoituksia, muistilistoja ja luottamuksen rakentamista tulevaan koitokseen. Oikein kesäistä viikkoa sinne Suomeen, kelit näyttävät olevan teillä kohdillaan. Ihan mahtavaa, elokuuta parhaimmillaan!
SHARE:

10 kommenttia

  1. Samat ajatukset pyörii täälläkin mielessä. Toivottavasti me voidaan molemmat kuukauden päästä huokaista helpotuksesta, että selvittiin. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää alkavaa kouluviikkoa teille sinne kauas.
    Teillä on niin kaunista, ihana auringonsäde.

    VastaaPoista
  3. Kovasti mielenrauhaa ja pitkää pinnaa uusiin vaiheisiin!
    Onneksi kotona on kaunista, siellä varmasti mieli lepää.

    VastaaPoista
  4. Paljon halauksia ja rauhallista mieltä tuleviin päiviin! <3
    On tosi ymmärrettävää, että jännittää. Olette todella uuden äärellä.
    Uskon kuitenkin, että kaikki menee oikein hyvin.
    Päivä ja hetki kerrallaan hengitellen. Niin minä yritän aina itselleni toitottaa. Olen nimittäin ihan hullu jännittäjä.
    Siksi ehkä tykkään niin bliisuista väreistä, koska ne rauhoittavat mieltä.
    Nämä kuvat ovat aivan ihanat. Teillä on todella kaunis koti siellä.

    VastaaPoista
  5. Jospa kaikki kääntyy parhain päin koululaisilla. On varmasti heillä haastetta ensin kielen kanssa, mutta lapset oppivat äkkiä. Kaunis koti jo teillä siellä.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa oli lukea kuulumisianne💚 Aika hurjalle tosiaan kuulostaa tuo ekaluokkalaisen päivän pituus😬 Pidempi kuin oma työpäiväni.

    VastaaPoista
  7. Teillä on kohta ensimmäinen kouluviikko takana, rentouttavaa viikonvaihdetta ja voimia tuleviin koulupäiviin.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig