tiistai 29. lokakuuta 2019

Valmiina Halloweeniin!

Täällä aletaan olla valmiina Halloweeniin! Halloweenia vietetään torstaina 31.10 ja juhla on varsin iso juttu ainakin täällä meidän kulmilla. Kaupat ovat pursuneet Halloween-tavaraa jo syyskuun alusta lähtien. Meidän kotimme koristelu on amerikkalaisessa mittakaavasssa varsin maltillista, mutta olihan se kannettava oma kortensa kekoon. Ja koska pikkumies ei hyväksynyt pelkästään kauniita kurpitsoja ja värikkäitä krysanteemeja Halloween-koristeiksi, niin etupihalta löytyy nyt myös vähän hurjempia juttuja.





Olemma pari viimeistä viikkoa kierrelleet ympäri naapurustoa hienoja koristeluja bongaten. Tarkoistus oli postata niitä teillekin, mutta viime viikon yksinhuoltajaviikko ja tämän viikon juhlakiireet ovat vieneet ajan ja mehut bloggaajasta. Tunnelmapaloja päivittyy tällä hetkellä eniten Instagramiin ja erityisesti sinne Story-osioon. Tämän postauksen kuvat ovat kaikki etupihaltamme.



Loppuviikko menee alakoulun Halloween-juhlajärjestelyissä sekä sitä seuraavassa korttelijuhlassa. Yksi kadun kodeista kuulemma muuttuu Haunted Houseksi eli kummitustaloksi. Kuulemani perusteella se saattaa jopa olla liian jännä perheen pienimmälle (ja ehkä myös äidille). Kummitustalon lisäksi korttelijuhlassa on tarjolla trick or treat eli karkki vai kepponen -kiertelyä sekä Halloween-drinksuja aikuisille. Halloween on täällä hulluttelua ja irrottelua ihan kaiken ikäisille. Kerron myöhemmin lisää, miten hyvin (tai huonosti) jäyhät suomalaiset sujahtivat juhlatunnelmaan!


Mahtavaa lokakuun loppua!

SHARE:

11 kommenttia

  1. Hui, todellista paneutumista aiheeseen! Mahtavia koristeluja ja puitteet sitä mukaa.
    Mutta pitää kyllä olla kylmäpäinen, että tuolla uskaltaisi kuljeskella pimeän tullen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä totesi 6-v jo pari viikkoa sitten, ettei taida uskaltaa lähteä Halloweeninä ulos. Osa naapuruston ääni-, valo- ja savuefekteistä on aika hurjia! Meillä vain tällaisia hiljaisia kavereita etupihalla:D

      Poista
  2. Sä olet kyllä panostanut oikein kunnolla.
    Niin paljon kaunista ja pelottavaa koristetta.
    Siellä kyllä juhlitaan ihan eri mittakaavassa kuin täällä koto Suomessa.
    Mukavaa keskiviikko aamua sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tietenkin tuo kaunis keli, mikä innostaa koristelemaan vielä vähän lisää. Mutta pakko se on myöntää ihan näin aikuisenakin: homma tahtoo viedä mukanaan!:)

      Poista
  3. Meidän suomalaisten silmin teillä on ihan uskomattoman upeat koristelut!
    Kiva kuulla ja nähdä, miten siellä Halloweenia vietetään. Ja tuo upea aurinkoinen sää saa nuo kurpitsat ja kryssat loistamaan kilpaa.
    Hauskoja Halloween-juhlia ja tsemppiä (varsinkin äidille) liian pelottaviin hetkiin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! <3 Onneksi saa kulkea porukassa, niin ei tarvitse pimeällä yksin noihin hirvityksiin kompastella. Innolla odotan huomisen juhlia!:D

      Poista
  4. Näyttää hienolta! Oikein hyvää Halloweenia sinne!

    VastaaPoista
  5. Onpa komeita kurpitsoja, mutta luurangot ja ei miellytä. En ymmärrä, miksi leikitään henkimaailman asioilla varsinkin siellä ameriikoissa, mutta myös täällä meillä Suomessa enenevissä määrin. "Kutsutaan", niitä lasten leikkeihin (ja aikuistenkin), eli ollaan myötämielisiä pimeyden valloille. Henkimaailma on todellinen, sekä pimeys, että valkeus. Niillä ei tule leikkiä. Toivotan hyvää joulunalusaikaa. terv. Vuokko Suomesta

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig