perjantai 23. heinäkuuta 2021

Kaunis köynnöstuki ja laatikkopuutarhan kunnostus

                                    Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta

Kesähuoneen sivussa on pieni keittiöpuutarha, joka rakennettiin kesähuoneen valmistumista seuraavana vuonna, toukokuussa 2015. Kompaktin kokoisesta keittiöpuutarha-nurkkauksesta tuli nopeasti yksi pihan lempparipaikoista. Kuluneet vuodet ja vuodenajat ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, joten tänä kesänä edessä oli keittiöpuutarhan kunnostus. Samalla päätettiin rakentaa kauan kaipaamani köynnöstuki takimmaisiin laatikoihin.

koynnostuki_keittiopuutarha_kaneliajakardemummaa
Kunnostimme tänä kesänä kesähuoneen pienen keittiöpuutarhan.

Viljelylaatikot on aikoinaan viimeistelty tummalla öljyllä ja nyt oli aika uusia käsittely. Työ aloitettiin laatikoiden pesulla, jonka jälkeen ne sudittiin ulkopuolelta Tikkurilan Patio Versolla (sävy hiilenmusta). Tuote on kehitetty erityisesti puurakenteisten kasvatuslaatikoiden käsittelyyn.

viljelylaatikoiden-öljyäminen-patio-verso
Kunnostus aloitettiin viljelylaatikoiden pesulla ja öljyämisellä.

Samaan aikaan mies alkoi työstää köynnöstukea. Hänellä oli ohjeena erittäin epämääräiset piirroskuvani sekä vuolas selitys toivotusta lopputuloksesta.

köynnöstuen-tekeminen-laatikkopuutarhaan
Köynnöstuki mitoitettiin takimmaisiin laatikoihin.

Köynnöstuki laatikkopuutarhaan

Halusin köynnöstuesta mahdollisimman siron, jotta se sopisi ympäristöönsä ja kesähuoneen kauniisiin ikkunaruutuihin. Samaan aikaan tuen tuli kuitenkin olla riittävän tukeva keittiöpuutarhan yksivuotisille köynnöksille, kuten malabarinpinaatille. Haaveilin laatikosta toiseen jatkuvasta portista, joka loisi samalla raamit laatikkopuutarhalle. Lieko sitten miehellä ajatuksenlukijan taidot vai pitkän avioliiton tuoma vaimonsa ymmärrys, mutta lopputuloksesta tuli juuri sellainen mitä olin mielessäni pyöritellyt!
laatikkopuutarha-köynnöstuki
Kaunis köynnöstuki tuo ryhtiä laatikkopuutarhaan.

Käytetyt materiaalit (valmiin kehikon koko 2100 mm x 2300 mm)

    Tee köynnöstuen kehikko näin:

  1. Tämän köynnöskehikon korkeus on 2100 mm ja leveys 2300 mm. Sovita mitat vastaamaan oman laatikkopuutarhasi mittoja. 
  2. Sahaa 45 mm x 45 mm puutavarasta neljä kappaletta 2100 mm runkopuuta sekä yksi 2300 mm runkopuu. 
  3. Käsittele runkopuut keittiöpuutarhaan sopivalla puuöljyllä. 
  4. Kiinnitä 2100 mm pystypuut viljelylaatikoiden ulkoreunaan ruuvaamalla. Tarkista työn jälki vatupassilla.
  5. Kun kaikki neljä pystypuuta on kiinnitetty laatikoihin, ruuvaa yläpuolelle 2300 mm poikkipuu.
  6. Kiinnitä kulmaraudat valmiiseen kehikkoon tuomaan lisätukea.
katkaisu_ja_jiirisaha_dewalt
Runkopuiden sahaaminen sujui sukkelaan katkaisu- ja jiirisahalla, jonka mies oli juuri saanut syntymäpäivälahjaksi.

keittiöpuutarhan_kunnostus
Työergonomia ennen kaikkea...!

köynnöstuki_laatikkopuutarhaan
Pystypuut kiinnitettiin laatikoiden ulkopuolelle. Näin ne ovat mahdollisimman vähän kosketuksessa kosteaan multaan, joka nopeuttaisi puun lahoamista.

köynnöstuen_kulmarautojen_kiinnitys
Kulmalevyt tukevoittavat köynnöskehikkoa.

köynnöstuki_kehikko_viljelylaatikko
Enää vaijereiden kiinnitys ja kaunis köynnöstuki on valmis!

    Vaijereiden kiinnitys

  1. Mittaa ja merkitse haluamasi vaijerietäisyydet pystypuihin piikillä.
  2. Kiinnitä koukut pystypuiden sisäreunoihin. Jätä toisen puolen koukut vielä kierittämättä loppuun asti.
  3. Mittaa ja katkaise vaijerista omaan kehikkoosi sopivan kokoisia paloja, tee päähän lenkit. (Meillä käytettiin 71 mm vaijeripätkiä)
  4. Sulje lenkit puristuslukoilla.
  5. Sujauta vaijerilenkki koukkuun ja kiristä vaijeri kiertämällä toisen pään koukkua.
vaijerin-kiinnitys-köynnöstukeen
Suljetut vaijerilenkit laitetaan pystypuiden koukkuihin.
HUOM!
Yllä ilmoitetut menekit ja mitat ovat 2100 mm x 2300 mm köynnöstukeen. Meillä yksittäisen viljelylaatikon leveys on 80 cm ja laatikoiden välissä on 70 cm leveä singelikäytävä. Köynnöstuen mittoja on helppo muokata omaan puutarhaansa sopivaksi.

Myös vaijerin välejä kehikossa voi muunnella oman tarpeensa mukaan. Tässä ensimmäinen väli laatikon yläreunasta alimpaan vaijeriin on 5 cm ja sen jälkeen vaijerit toistuvat 20 cm välein.

keittiöpuutarhan_kunnostustyöt_multalisäys
Lisään joka vuosi laatikkipuutarhaan kalkittua ja lannoitettua puutarhamultaa.
Miehen työstäessä vaijereita viimeistelin viljelylaatikot kylvökuntoon. Jokainen laatikko sai reilun lisäyksen kalkittua ja lannoitettua puutarhamultaa Etualan mansikkalaatikon katoin mustalla Cello-värikatteellaKate auttaa satoa pysymään puhtaana multaroiskeilta, lisäksi se sointuu kivasti tummiin laatikoihin.
musta-värikate-cello_mansikkapenkkiin
Mansikkalaatikko sai mustan värikatteen.
Lopuksi kieputin köynnöstukeen Cello Solarvalosarjan, joka on aurinkokennolla toimiva valoketju. Se oli tähän aivan täydellinen, sillä kesähuoneen tässä päässä ei ole ulkopistokepaikkaa. Valo tulee varmasti olemaan aika symppis elokuun lempeissä illoissa.
solarvalosarja_cello_keittiopuutarhaan
Aurinkokennoilla toimiva valosarja on kätevä keittiöpuutarhassa.
Omasta mielestäni kokonaisuus on nyt tosi kiva ja onnistunut. Koko alue näyttää taas paljon ryhdikkäämmältä laatikoiden entraamisen ja köynnöstuen myötä. Köynnöstuen raamit pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa syksyn tullen, kun ympäröivien pensaiden ja puiden runsas lehdistö tippuu pois. Silloin myös alueen takareunassa on jotain, joka pysäyttää katseen vuodenajasta riippumatta.
kaunis_köynnöstuki_keittiöpuutarhaan

Loistavaa viikonloppua, lähdenkin tästä taas kahville keittiöpuutarhaan!

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blog Design Created by pipdig