sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Siirtymisvaikeuksia

En oikein osaa asettua syksyyn näillä keleillä.
Terassikelit ovat mitä parhaimmat ja kesäkukat kukoistavat. Tuntuu liian rajulta repiä niitä pois syysistutusten tieltä.
Joten olen nauttinut molemmista, kesäkeleistä ja syksyn läheisyydestä. Enää ei tarvitse elää kuin viimeistä päivää, kuten vielä elokuussa tuntui. Saimme lämmintä ja kaunista keliä. Sato ehti kypsyä.
Minä olen valmis syksyyn, heti kun puutarhakin on!

SHARE:

perjantai 11. syyskuuta 2015

Syyskuu?

Kesähuoneen ympäristössä on edelleen täysi kesä. Moni alkukesästä istutettu perenna ja penkkiin viskottu siemen on päässyt vauhtiin vasta nyt.

Tunnen lähes äidillistä ylpeyttä esikasvattamistani laventeleistä. Ne onnistuivat sittenkin!

Siinä ne nyt kukkivat, polun alkupäässä, hentoina ja innokkaina. Kaverinaan loistosalviaa.
Pää pyörällä vuodenajasta näyttää olevan myös rungollinen pikkusyreeni 'Palibin'.
Viime syksynä istutettu pikkupuu kukki normaalisti kesäkuussa. Ja nyt sitten uudestaan syyskuussa.
Eipä ole tullut aikaisemmin ihasteltua pihlajanmarjoja ja syreeninkukkia samaan aikaan!

SHARE:

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Sadonkorjuupuuhissa

Sain ilokseni apulaisen sadonkorjuupuuhiin. 
Punasipulissa on jotankin tavattoman kaunista. Tykkään ihan mahdottomasti sen väristä!
Tässä 'Red Baron', helppo ja varma lajike.

Aurinkoista viikon jatkoa!

SHARE:

maanantai 7. syyskuuta 2015

Syksyn myötä. Ja arvonta!

Joitakin vuosia sitten lehtimyyjä soitti syksyllä. Hän tarjosi puutarhalehteä talvea vasten. Tuhahdin vähän ja totesin, että kiitos, mutta ei kiitos. "Luen puutarhalehtiä paljon mielummin kesäaikaan". Ha haa, mikä vitsi!
Kuinka moni puutarhaharrastaja ehtii lukea puutarhalehtiä (tai ylipäätään mitään) kesäaikaan? Perehtyä vinkkeihin ja neuvoihin, soveltaa luettua omaan pihaansa? Itselläni ainakin lehdet tuppaavat kesällä kasaantumaan lehtikoriin. Villakoirien kaveriksi.
Puutarhan syystöiden jälkeen on ihana vetää henkeä ja antaa syksyn sateiden tulla. Silloin käperryn sohvan nurkkaan ja kaivan lehtikorin esiin. Selailen lehtiä, käännän sivuja hiirenkorville. Ideat jäävät muhimaan samalla, kun armollinen lumi peittelee keskeneräiset projektit näkymättömiin.
Tammikuussa linnoittaudun keittiön pöydän ääreen, iso mukillinen kahvia nenän alla. Mieli vaeltaa jo pitkälle kevääseen. Kaivan esiin kaikki uudet ja vanhat vuosikerrat ja avaan piirustuslehtiön. Kynä sauhuten sommittelen uutta kukkapenkkiä. Hahmottelen porttia kasvimaalle. Ehkäpä kehikko tuonne ja uusi viljelylaatikko tänne...
Kirjoitan muistiin paahteessa pärjäävien perennojen nimiä. Kerään talteen vinkkejä siemenuutuuksista. Haaveilen tulppaaniloistosta.
Oma energiataso nousee uusiin lukemiin maan sulamisen myötä. Jopa rikkaruohojen nyppiminen tuntuu keväällä loistopuuhalta. Kunhan vain saa olla ulkona ja tehdä! Lapio kuorii nurmea, kanttaa, kaivaa. Ei sitä silloin enää ehdi sohvalla lorvia ja lehtiä lueskella.
Ajoitus onkin nyt ihan täydellinen, sillä Kotipuutarha-lehti tarjoaa blogini lukijoille arvontapalkinnoksi viiden kuukauden määräaikaisen jakson lehteään. Yhden palkinnon arvo on 41€. Saan arpoa kaksi (2) kappaletta Kotipuutarhan palkintotilauksia!


Voit osallistua arvontaan yhdellä, kahdella tai kolmella arvalla.

1. Yhden arvan saat jättämällä viestin tämän postauksen perään. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki!

2. Kaksi arpaa saat olemalla / liittymällä blogini lukijaksi. (Lukijat / Liity tähän sivustoon -palkki tuolla oikeassa reunassa) ja jättämällä viestiä.

3. Lisäarvan voi lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi.


Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon päästä maanantaina 21.9.2015 klo 24.

Onnea arvontaan ja tsemppiä syystöihin!

SHARE:
Blog Design Created by pipdig