maanantai 12. lokakuuta 2015

Kiitos ja kiirettä

Voi että jouluihmisen mieltä lämmitti huomata, miten innoissaan joulublogin avaus otettiin vastaan! Kiitos kaikille viestiä jättäneille, Facessa peukuttaneille ja Instassa tykänneille. Tästä on mukava jatkaa iloista joulun odotusta, muiden samanhenkisten seurassa.
Kunnon joulufiilistelyjen jälkeen oli aika palata puutarhan syystöihin. Keli oli viikonloppuna tähän puuhaan mitä mainioin. Mutta vaikka kuinka koitin siivota paikkoja, leikata, kääntää, kaivaa, järjestää, muokata, tyhjentää, pestä ja pinota, niin tuntuu, että vähintäänkin yhtä paljon hommaa on vielä edessä.
Kasvihuone odottaa putsausta, muutama sata kukkasipulia istutusta, osa kasvilaatikoista kääntämistä. Uusi kukkapenkkikin piti tehdä ja siirtää marjapensaita ja ja ja...
Mitenkäs teillä muilla, joko puutarha on paketissa ja olette päässeet siirtymään sisäpuuhiin? Vai kiusaako kiire teitäkin?
Puhtia uuteen viikkon!
SHARE:

8 kommenttia

  1. Vielä riittää ulkopuuhia, täytyy odotella maan sulamista jotta pääsee istutuspuuhiin. Lehdetkin ovat vielä suurimmilta osin puissa! Kasvihuone on talviteloilla, se onkin ainoa valmis juttu meillä :)
    Kauniita tunnelmia syyspuuhiesi keskellä olet taas ottanut :)

    VastaaPoista
  2. Syystyöt paketissa:) Ihana oli fiilistellä syksyä takkatulen ääressä viikonloppuna.

    VastaaPoista
  3. Meillä meni ulkotöissä koko viikonloppu, monenmoista piti saada tehdyksi. Pieni haikeus iski, kun ajattelee ensi kevättä. Siihen on niin pitkä aika. Mutta nyt on mukava tehdä taas suunnitelmia ja unelmoida. Plarata lehtiä ja saada mieskin hiukan innostumaan. Viimeiset lehdet saa kohta haravoida ja sitten odotellaan sitä ensilumea!

    VastaaPoista
  4. Syystöissä on se hyvä puoli, että keväällä ehtii jatkamaan jos ihan kaikkea ei syksyllä ehdi. On kuitenkin ihana saada syksyllä jo mahdollisimman paljon tehtyä ja haaveilla samalla jo tulevasta. Ihanaa syksyä ja sitä joulun odotustakin!

    VastaaPoista
  5. Samanlaiset tunnelmat täällä: sipulit odottavat istutusta, puutarha siistimistä ja nurmikko viimeistä leikkuuta. Jos vain säätiedote pitää paikkaansa, niin tulevana viikonloppuna on mitä mainioin syyskeli, eli aion tarmokkaasti tarttua toimeen :)
    Reipasta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Meillä hiukan vielä puuhaa pihassa.
    Blogissani on haaste sinulle. Toivottavasti ehdit vastata.

    VastaaPoista
  7. MÄ toivoisin, että nää valoisat kirpeät syyspäivät kestäisi kauan. En oo ihan valmis vielä jouluun :)
    VAikka sitten kun se tulee, se onkin niin ihanan tunnelmallista aikaa.

    Valoisaa viikkoa sulle kaunotar!

    VastaaPoista
  8. Täällä on aikalailla samat fiilikset. Syyshommia olis vaikka kuinka paljon ja halua niiden tekemiseenkin, mutta aika on ollut erityisen kortilla viime viikkoina.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig