maanantai 4. tammikuuta 2016

Lisää energiaa! Ja arvonta.

Uusi vuosi alkoi todella raikkaasti, hrrr! Joulu sai kyytiä heti viimeisten lomavieraiden lähdettyä ja lautasellakin on nyt kevennetty linja. Omat housut tuntuivat juhlapyhien jälkeen sen verran napakoilta, että nyt jo tekeekin mieli tiukentaa vyötä. 
Viimeistään nyt, pakkasten tultua, tulisi muistaa kotipihan sirkuttajia. Lintupiireissä tuskin mietitään kevyempää linjaa. Liikkeellä on paljon nälkäisiä siivekkäitä ja pakkasten kiristyttyä energiantarve vain kasvaa. 
Meillä on ollut tapana hankkia linnuille jouluateriaksi perinteinen kauralyhde. Se tosin tyhjenee varsin vikkelään. Nyt sain testattavaksi Kuopiossa valmistettuja Talvilintu ja Tintin -linnunruokia, juuri sopivasti ennen joulua. Aattoaamuna viritimme pikkulintujen herkkuateriat pihapuihin.
Eläinruokatehdas Lemmikki Oy on ainoa kotimainen linnunruokien valmistaja. Linnunruoat on suunniteltu erityisesti Suomen talvilintujen korkeaan energiatarpeeseen. Kaikki linnunruoat ovat lämpökäsiteltyjä, joten ne eivät levitä tauteja ruokintapaikalla. Tuotteita on siis siistiä ja turvallista käyttää. 


Osa tuotteista sisältää perinteisen ripustusverkon. Yhden näistä ripustimme kirsikkapuuhun.
Verkottomat tuotteet ovat linnuille kaikkein turvallisimpia. Linnunruokatangon päältä poistetaan suojakuorta niin, että molempiin päihin jää kaistale kuorta. 
Näissä verkottomissa tangoissa on sydänlanka, joka pitää tuotteen kasassa. Huomasimme tämän kantapään kautta ensimmäistä tuotetta kokeillessamme. Survasimme  nimittäin ohjeessa mainitut lintujen "istuinkepit" tankoon turhan hanakasti, jolloin siihen tuli iso halkeama. Tämä ei kuitenkaan estänyt tuotteen ripustamista tai lintujen ruokailua, se häiritsi ainoastaan visuaalista silmääni. Lapsista puussa roikkuva "ukko" näytti hauskalta! Kannattaa siis ensin tehdä apureiät istuinkepeille tankoon esimerkiksi isolla naulalla. 
Paketissa oli mukana myös uutuustuote Kevätherkku, joka on suunniteltu auttamaan kevään kriittistä pesintäaikaa. Emolintujen energiantarve on tuolloin kova, mutta ravinnonsaanti on usein hankalaa. Lisätietoa Kevätherkusta ja muista tuotteista löydät täältä.
Sain Kotipuutarha-lehdeltä arvottavaksi Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:n valmistaman ulkolintujen ruokintapaketin. Erittäin ajankohtainen palkinto sisältää seuraavia kotimaisia ulkolintujen ruokia:

Talvilintu Rasvasiementanko 600g, Talvilintu Pähkinätanko 1kg, Talvilintu Rouhe 1kg, Talvilintu Kevätherkku 600g, Tinti Rasvasiemenseos 1kg ja Tintin Herkkutanko 1kg.


Neljä onnekkasta voittavat itselleen koko yllämainitun setin! Voit osallistua arvontaan seuraavasti:

* Jätä viesti tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki!

* Lisäarvan voit lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi arvonta-tilapäivityksen alle.

* Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy kahden viikon kuluttua maanantaina 18.1.2016 klo 24.


Onnea arvontaan ja kirpsakkaa tammikuun jatkoa!

* blogiyhteistyö

* Arvonta on päättynyt

SHARE:

152 kommenttia

  1. Osallistun 😀 ja ihanaa tätä vuotta!

    VastaaPoista
  2. Helena Myyryläinen4. tammikuuta 2016 klo 8.11

    Meillä on paljon syötettäviä !!!!

    VastaaPoista
  3. Olisipa ihana laittaa pihalle nämä eväät !
    -päivi-

    VastaaPoista
  4. Meillä käy paljon lintuja ja sapuskaa menee.

    VastaaPoista
  5. Mukana, ihan ehdottomasti. Lintujen talviruokintaa emme ole vielä aloittaneet, mutta lienee hyvä hetki... täytyy vain muistaa johdonmukaisesti jatkaa kevääseen asti.
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  6. Mukana, samoin ei ole talviruokintaa vielä aloitettu. Metsikön laidalla asustellaan, joten tämä tulisi kyllä varmasti pikkulinnuille tarpeeseen :)

    sannanie@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana!

    Ruokaa kuluu, aloitettu jo joulukuun alussa.

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistun tähän arvontaan. Paukkupakkaset lähestyvät ja linnut halajavat ruokaa ; ) katakan(at)student(piste)uef(piste)fi

      Poista
  9. Mukana ollaan!

    reinovalkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa. Nuo Tintin rasvatanko on ollut meillä käytössä ja hyvin on maistunut:-)

    VastaaPoista
  11. Ruokinta aloitettu!
    -satu
    saanka@netti.fi

    VastaaPoista
  12. Ilolla mukana! :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Onnea uudelle vuodelle ❤
    Mukana ollaan

    VastaaPoista
  14. Onnea uudelle vuodelle ❤
    Mukana ollaan

    VastaaPoista
  15. Voi että, paras arvonta ikinä! On niin ihana katsella ikkunasta lintuja pihakuusessa tai kompostin reunalla syömässä ja lentelemässä :) Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  16. Kivoja eväitä linnuille.
    Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  17. On hyvä, että kotimaisia linnunruoka-valmistajia on olemassa. Tuntuu, kurjalta antaa pihan linnuille jotain ulkomailta tullutta, jonka sisällöstä ei ihan ole perillä. Onhan lintujen hyvinvointi hyväksi koko puutarhalle. :)
    Tätä kirjoittaessakin näen lintujen ruokintapaikan, jossa käy mukavasti vierailijoita.
    Eli ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa, sillä ruokittavaa on! T:Riitta N

    VastaaPoista
  19. meijän mökin linnut järven rannalla oisivat varmaan onnessaan uusista ruoka elämyksistä.kovia ovat syömään ku jatkuvasti saa olla uuttapötköä tai palloja heille laittamassa

    VastaaPoista
  20. Ruokin ahkerasti lintuja, ja ravintolassamme onkin välillä todellinen ruuhka.
    Ilolla vastaanottaisin palkinnon. :)

    (http://ruiskukka.vuodatus.net)

    VastaaPoista
  21. Mukaan, meillä onkin toistaiseksi vain lintulauta jossa siemeniä, nuo talipallot/pötköt ovat tänä vuonna vielä jääneet laittamatta.

    VastaaPoista
  22. Mahtava arvonta ja niin tärkeä asia!
    Meillä ruokitaan lintuja ahkerasti ja pihalta löytyy muutama lintupönttö, joista viime keväänä lähti matkaan yksi jos toinenkin tintti <3 Fasaanikukosta on tullut kokoperheen lemmikki ja se käy kaksi kertaa päivässä meillä syömässä, kesällä sillä oli morsmaikutkin mukana :D Lintujen seuraamisesta on tullut meidän perheen harrastus omakotitaloon muuton myötä, ihan parasta kun neljävee bongailee närhiä ja tikkoja omalta pihalta!

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa. Tykkään myös fb:ssa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  24. inolla mukana, just kävin laudat täyttämässä

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonassa! osallistuin myös FB:ssa
    hautnina at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan. Katseltu keittiön ikkunasta pikkulintujen ruokailua jo pari kuukautta, ruokaa kuluu vauhdilla.

    VastaaPoista
  27. Komppaan Riinaa kotimaassa valmistetun linnunruoan puolesta :)
    Täältä toinen onnenarpa bloginimelläni, Facessa osallistun virallisella nimellä.

    VastaaPoista
  28. Osallistun minäkin arvontaan. Täällä linnut ja vähän myös oravat tarvitsevat ruokaa pakkasten kiristyessä.

    VastaaPoista
  29. Todella kiva ja aiheellinen arvonta! Mukana ollaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  30. WAU sanon meidän lintujen puolesta
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa. Kyllä on paljon pikku ruokailijoita tossa pihassa. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Osallistun arvontaan. Olisi pitänyt jo aloittaa lintujen ruokinta...täytyypä tämän arvonnan muistutamana tänään kauppareissulla muistaa myös linnut.
    Pakkas (-16)terveisin Susanna Oulusta,

    VastaaPoista
  33. Arvonnassa mukana. m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  34. Mukana ihanassa arvonnassa! Täällä maalla käy mahdoton vilske ruokintapaikoilla, pieniä syöjiä riittää :)

    VastaaPoista
  35. Nälkäisiä ruokailijoita lintulaudalla riittää joten lisämuona kyllä kelpaa. Yhdellä mukana. Annemaarit

    VastaaPoista
  36. ehdottomasti mukana, syöjät tulee joka vuosi

    VastaaPoista
  37. Oih, nyt olisi kyllä niin kiva ja tarpeellinen palkinto että! (: Mukana ehdottomasti.

    -Saraana (saraana.makela@gmail.com)

    VastaaPoista
  38. Meiltäkin löytyy paljon nälkäisiä lintusia. Hyvää Uutta Vuotta teidän poppoolle :-)

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa! :)
    - Elina Härkönen (elina.harkonen@gmail.com)

    VastaaPoista
  40. Ihana arvonta! Pienellä pihallani käy kunnioitettava määrä sirkuttajia, joten herkut taatusti menisivät arvostaviin nokkiin.

    VastaaPoista
  41. Arvonnassa mukana,fb puolella myös vastattu.Lintujen ruokinta on nyt tosi tarpeellista ja jos sen aloittaa,pitää muistaa syöttää myös keväälle pitkään,ennenkuin saavat luonnosta itse ruokansa.Ihana palkinto !

    VastaaPoista
  42. Ahkerastihan nuo pikkulinnut käyvät ruokintapaikalla!
    Mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana ajatus tarjota tirpuille talviruokaa :)

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  44. Ihanan kauniita kuvia, vaikka puutarha on talviunilla <3 PS. osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa – vaikka olenkin luvannut linnuille ruokkia ne (ja yhden pullukan oravan) talven yli, pieni sponsoriapu ei olisi pahitteeksi täällä kylmässä pohjoisessa :) Sitä paitsi olen kokeillut tuollaista tankoa ja se oli jymymenestys!

    VastaaPoista
  46. Olipas tinteistä raikkaat ja kauniit kuvat! Pikkuiset tarvitsevat talviruoka-apua ja hyvä kun on kotimainen vaihtoehto maailmalta tuoduille linnunruuille! Kiitos vikkauksesta!

    Yhdellä mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  47. Mukana ja voittaessani antaisin palkinnon isalleni,joka on elainten ystava...

    VastaaPoista
  48. Mukana minäkin! Lemmikki Oy:n tuotteet on tuttuja hyvälaatuisista koiranruoista, niitä on tullut käytettyä. Hyvin näyttää maistuvan teilläkin pikkulinnuille! iisamai (a) hotmail . com

    VastaaPoista
  49. Mukana arvonnassa:-)
    Terveisin muori menninkäinen

    VastaaPoista
  50. Arvokas arvonta. Täällä Pohjoisessa pakkasta juuri nyt 28 astetta.
    maritta.sadinmaa@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Osallistunpa mukavaan arvontaan! Jos arpaonni suosisi, lahjottaisin ruokintasetin äidilleni, jonka keittiön ikkunan äärellä aina ihailemme lintujen eloa. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa! timmarjo(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  53. Hyvä arvonta, pakkanen paukkuu ja linnut tarvitsevat energiaa, mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Osallistun todellakin!! Ehdin jo ostaa tuollaisen "kuorittavan" pötkön. Sen söivät naakat ja pikkulinnuille jäi nälkä!!

    VastaaPoista
  55. Kausalan tintit tykkäisivät varmasti :)
    Terkut, Merja Kausalasta

    VastaaPoista
  56. Meilläkin ruokitaan lintuja talvella, joten mukana arvonnassa minäkin :)

    VastaaPoista
  57. Ihana arvonta! Ehdottomasti mukana ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Yhdellä mukana! Kiitos tästä tiedosta, että myös suomalaisia lintujen ruokia on saatavilla. Saisikohan auringonkukan siemeniäkin kotimaisena?!

    VastaaPoista
  59. Meidänkin pihan tirpat osaisivat arvostaa tätä palkintoa. Mukaan täälläkin.

    VastaaPoista
  60. Meillä on rinteessä pieni pergola, jossa roikkuvat erilaiset lintujen ruokinta-astiat ym. Myös oravat käyvät rohkeasti apajilla, joten herkkuarvonnassa mukana, terkuin Suska Koivulasta.

    VastaaPoista
  61. Mukana arvonnassa! Ruokaa kuluu paljon talven aikana, syöjiä riittää keltasirkuista oraviin.

    VastaaPoista
  62. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Nämä tulevat tarpeeseen näin talvella. On tärkeää ruokkia lintuja, jos on ruokkinut niitä muinakin vuosina.

    VastaaPoista
  63. Mukana ehdottomasti! Linnut ja oravat kiittävät ☺

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa. Täälläkin ruokitaan lintuja ja kiikaroidaan niitä kans.Terveisin Päivi paivi.suutari@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Mukana arvonnassa ehdottomasti! Kiva olisi tintit yllättää tällaisella palkinnolla.

    VastaaPoista
  66. Hieno palkinto, nyt tulee lintuja sääli, kun mittari hätyyttelee -20 astetta ja lunta ei ole nimeksikään kanalinnuille. Pikkulinnuillekin tekisi mieli rakentaa lämmitetty pönttö :D
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana kahdella arvalla.
    texas-86 @ hotmail.com

    VastaaPoista
  68. mukana yhdellä arvalla :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Mielelläni osallistun mukaan! Kiva olisi kolmevuotiaan kanssa seurata lintujen ruokailupuuhia.

    matonen

    VastaaPoista
  70. Nyt voisin kyllä aloittaa ruokinnan, sillä on aika paukkupakkaset yhtäkkiä täällä etelässäkin!:)

    VastaaPoista
  71. Mukana! Tuota emme ole aiemmin kokeilleet.

    VastaaPoista
  72. Mukana arvonnassa,jotta pikkulintujen ruokinta mahdollistuisi....
    Tuikku

    VastaaPoista
  73. Mukana, tämä olisi ihana palkinto, sillä pihallamme paljon pikkulintuja. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  74. Mukana arvonnassa minäkin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukana arvonnassa. :-)
    Kiitos kivasta blogista.
    Tiina-Riitta

    VastaaPoista
  76. Meillä on aloitettu lintujen ruokinta vasta tänä vuonna. Osallistun arvontaan :)

    -Riikka

    VastaaPoista
  77. Mukana yhdellä arvalla. Vaikuttavat oikein erinomaisilta tuotteilta.

    VastaaPoista
  78. Mukana arvonnassa!
    Maittavan näköinen pötkö Tipusille :)

    VastaaPoista
  79. Yhdellä mukana! Olisi varmaan herkullista syötävää jokapäiväisen siemensekoituksen lisäksi! Ihania pakkaspäiviä!!!

    VastaaPoista
  80. Hyvä tietää kotimainen tuottaja tälläkin saralla! Täytyy googlailla kuka mahtaa myydä heidän tuotteitaan. Mukana ollaan :)

    VastaaPoista
  81. Eilen juuri mietin että nyt olisi korkea aika laittaa linnuille syötävää! Mukana yhdellä arvalla!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  82. Oi, lintulaudan asukkeja tiheään seuraavana on ihan pakko osallistua!

    Pieta

    VastaaPoista
  83. Meillä ruokitaan lintuja joka talvi. Näitä olisikin kiva tarjoilla linnuille :)

    VastaaPoista
  84. Miellä kummasti lintuja pyörii pihapiiris vaikkei ruokita. Voihan tuon tietysti alottaa kunha musitaa jatkaakin tarpeeksi pitkään. Maria

    VastaaPoista
  85. Kaikki me, niin minäkin, ruokkisimme mieluusti pikkuisia siivekkeitä näillä pakkasilla.
    Hanneli

    VastaaPoista
  86. Aloitettu jo on ja kyllä ruokaa kuluu!!! Linnut palkitsevat vierailuillaan!!!
    Hilkka

    VastaaPoista
  87. Puutarhaharrastus ja pihapiirin linnuista huolehtiminen kuuluvat yhteen. Näitä talimakkaroita ja jyviä kuluu meillä paljon, mukana siis arvonnassa :-)
    Saana M.

    VastaaPoista
  88. Ny oliski parempia sapuskoja tariolla!

    VastaaPoista
  89. Arvonnassa mukana! :) Lahjoittaisin mahdollisen palkintoni äidilleni, joka innokkaasti ruokkii lintuja. sannanmailiboksi (a) gmail.com

    VastaaPoista
  90. Iiihana blogi, nyt vasta löysin tämän ja jäin heti koukkuun :)

    Jape

    VastaaPoista
  91. Osallistun! Meillä on aina ruokittu lintuja ja niitä onkin kaikenlaisia mukaanluettuna fasaanit.

    VastaaPoista
  92. lintuja ollut tänätalvena vähemmän, mutta tänään pakkasaamuna lenteli ruokintapaikalla jo useita. kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  93. Kiva blogi :) Meillä alkoi ruokinta juuri pakkasten alla ...Kovin paljon ovat jo syöneet noin 8 kg auringonkukansiemeniä mennyt ja uusi 20 kg säkki tuli kotiin eilen...Näitä sinisiä rasvamakkaroita roikkuu kolme ruotsinpihlajassa...
    Meillä on ollut jopa valkoselkätikka käymässa :)

    Tulen katsomaan meininkiä taas - hyvää jatkoa bloggailemiseen ...
    Terveisin
    Marianne

    Jaa, pitikö kirjoittaa että osallistuu ??? Hmmmm voishan yrittää ;)

    VastaaPoista
  94. Kiva blogi sinulla!

    Ja ihan mahtava arvonta ja palkinnot! Todellakin osallistun!

    VastaaPoista
  95. Tänään piti juuri hakea kaupasta lisää siemeniä, kun niitä kuluu niin paljon näin kovalla pakkasella. Eli palkinto tulisi tarpeeseen.
    Tiina P
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  96. Mukana! Saisipa kissankin tyytymään myyriin ja hiiriin eli jättämään pikkulinnut rauhaan...

    VastaaPoista
  97. On mukavaa katsella ikkunasta pikkulintujen touhuja ruokintapaikalla. Osallistun myös arvontaan.

    Päivi

    VastaaPoista
  98. Pakkasta aamulla 27,kyllä pikkulinnut ovat kovilla ja kaipaavat ihmisten apua.

    VastaaPoista
  99. Mukana arvonnassa, tottahan linnuillekin pitää ruokaa olla!

    VastaaPoista
  100. Mukana arvonnassa.
    erja.makila@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  101. lintujen ruokaa kuluu joka talvi monta kiloa, siksi mukana tässä loistavassa arvonnassa:)
    sartzu ät kymp.net

    VastaaPoista
  102. Hei! Itsekin ostan vain näitä kotimaisia linnunruokia. Saimme joululahjaksi jotain ulkolaisia talipalloja eivätkä linnut niitä oikein mielellään syö. Olemme varmaankin totuttaneet ne näihin suomalaisiin. Juuri parasta aikaa on tuossa "Tintin rasvasiemenseoksessa" seitsemän tiaista yhtä aikaa, sekä sini-, tali ja kuusitiaisia. Niillä on kova kiire tankata itsensä yötä varten, toivottavasti pärjäävät näissä paukkupakkasissa. Tänä talvena onkin ollut juuri sinitiaisia tavallista enemmän. Tämä olisi ihana voitto! On mukavaa seurata lintuja. Talviterveisin: Titta tittap@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Mukana arvonassa minäkin. Hyvä teema!

    VastaaPoista
  104. Meillä ruokitaan lintuja monella kymmenellä kilolla talven aikana ja keväällä ja kesällä linnut pesivät pihapiirissä ja niitä on paljon. Todella mielenkiintoisia seurattavia! Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  105. Mukana arvonnassa! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Lintujen ruokapöytään lisävaihtoehdot tervetulleita, joten mukana arvonnassa. T. Leenak

    VastaaPoista
  107. Heklankujan linturavintola kokeilee mielellään uusia tuotteita. Siispä mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  108. Osallistun arvontaan lintubaarin täydentämiseksi.

    VastaaPoista
  109. Osallistun arvontaan lintubaarin täydentämiseksi.

    VastaaPoista
  110. Hei! Kiitos hyvästä vinkistä kotimaisesta linnun ruokien valmistajasta! Osallistun mielelläni erittäin tarpeelliseen arvontaan! Sähköposti: katariinarutanen@hotmail.com

    Meillä on isohko tontti vanhoine puineen, joten lintuja riittää. Linnunpönttöjä puissa on tällä hetkellä vain 10, mutta tarkoitus olisi ajan saatossa ainakin kolminkertaistaa pönttöjen määrä. Talvi on hyvää aikaa tehdä linnunpönttöjä, kun puutarhahommia on vähemmän. Pakkaskelillä on hyvä ripustaa, huoltaa ja tyhjätä pönttöjä, jolloin mm. lintukirpuista ei tule riesaa ihmiselle ja pönttö puhdistuu uusia pesijöitä varten. Pöntöt on linnuille pesinnään lisäksi myös hyvä suoja talven kylmiä/märkiä öitä vastaan. Hyviä ohjeita linnunpönttöjen tekoon ja huoltoon löytyy mm. birdlifen sivuilta:
    http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusohjeet.shtml

    Ennen kaikkea on ilo olla linnuille pesinnässä ja ruokinnassa avuksi, sillä niiden elämän seuraaminen ympäri vuoden on todella antoisaa. Lisäksi linnut auttavat ihmistä mm. hyönteisten torjunnassa esim. omenapuista ja kasvimaalta. Muistakaa ruokkia lintuja koko pitkän talven ajan, sillä pikkulinnun pitää tankata ruokaa 2-3 kertaa painonsa verran lyhyen päivän aikana jotta selviää kylmästä yöstä.
    Hyviä vinkkejä lintujen ruokintaan löytyy mm. birdlifen sivuilta:
    http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml

    Myös lintujen ruokinta-automaatteja voi tehdä itse. Olen tehnyt sellaisen mm. kanaverkosta ja rautalangasta talipalloille, jolloin talipalloista voi poistaa turhat muoviverkot. Samaiseen talipalloputkeen voi myös lisätä puhtaasta muovipullon pätkästä lyhyen "hupun" enintä lunta/vettä vastaan siten, että muovipullon pätkän korkkipää tulee ylös talipalloputken päälle. Leikkaa muovipullon korkkipäästä pulloa noin 10cm, anna korkin olla paikoillaan. Muovipullon pätkän alaosaan, lähelle leikkuukohtaa, tehdään 2 reikää pullon läpi, joista "huppu" kiinitetään talipalloputkeen kestävällä tikulla. Tikusta linnut saa myös hyvän lisätuen ruokailuun. Pullon korkkipään läpi tehdään myös reiät, joista pujotetaan rautalankaa, josta talipalloputki huppuineen ripustetaan esim. puun oksaan. Talipallojen lisäys putkeen tapahtuu irroittamalla hupun/talipalloputken läpi menevä tikku, jolloin huppu jää rautalangan kanssa puun oksaan roikkumaan verkkoputken täytön ajaksi.

    Myös kokonaisesta tyhjästä/puhtaasta muovijuomapullosta saa automaatin siemenille: Käännä pullo ylösalaisin, tee 4 reikää korkin lähelle ympäri pulloa, kiinnitä muovikorkin alle metallinen kansi (esim.lasipurkista) ruuvilla ja mutterilla muovikorkin läpi. Tee reiät pullon pohjapäähän, joiden läpi pujotetaan rautalankaa jotta siemenpullon saa esim. puun oksaan roikkumaan. Siementen täyttöä varten pullo otetaan alas irroittamalla rautalanka puun oksasta. Itse pullon täyttö siemenillä tapahtuu kiertämällä juomapullon korkki auki, jolloin metallikansi pysyy korkissa kiinni ruuvin ja mutterin avulla.

    Osallistukaa koko perheelle sopivaan lintujen pihapongaukseen 30-31.1.2016:
    http://www.pihabongaus.fi/

    VastaaPoista
  111. Mukana
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  112. Heippa. Tänään pitkän tauon jälkeen vieraita lintulaudalla.

    VastaaPoista
  113. Olispa takapihan tsirpukoille syötävää
    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  114. Voi kun olisikin hyvä palkinto! :) Näillä keleillä on tärkeää ruokkia lintuja! Ostin tänä vuonna pihallemme uuden isomman lintulaudan vanhan laudan kaveriksi, siihen voisi hyvin laittaa uusia linnunherkkuja tarjolle pienille lintuystävillemme. -JaanaM-

    VastaaPoista
  115. Pihan lintujen puolesta sanon hep, mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  116. Osallistun arvontaan. Lintujen ruokinta on ollut käynnissä jo pari kuukautta; ruokailijoita on paljon ja ruokaa menee runsaasti! T.Tarhasirkku

    VastaaPoista
  117. Hyvä lisä jo ostettuihin...osallistun arvontaan
    Terv. Leena Etelä-Pohojanmaalta

    VastaaPoista
  118. Hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille.
    Tuula

    VastaaPoista
  119. Osallistun, tohukasta puutarhavuotta! T:MinnaHyy

    VastaaPoista
  120. Mukana arvonnassa! Lintuja on niin mukava seurailla! :)

    VastaaPoista
  121. Mukana arvonnassa. Auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä on kulunut näillä pakkasilla paljon. kaijatiainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  122. Mukaan arvontaan, metsän laitamilla olevalla pihallamme käy kova kuhina linnunruokintapaikalla :)

    VastaaPoista
  123. Mukana arvonnassa, kyllä linnut tykkäisivät!
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  124. Mukana arvonnassa!
    jaanaheikkala(at)gmail.com

    VastaaPoista
  125. Mukana arvonnassa,paljon lintuja meidän ruokintapaikalla,tulisi tarpeeseen :)

    VastaaPoista
  126. Mukana arvonnassa! Lumista alkuvuotta kaikille!!

    VastaaPoista
  127. Laitoin äskeisen kommentin. Unohdin kokonaan laittaa sähköpostiosoitteeni eli
    heidihalmela(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  128. Laitoin talipallot terassille, nyt ootellaan että pikkulinnut ne löytäisi. Olisi kiva päästä kokeilemaan näitä uusia linnunruokia.

    VastaaPoista
  129. Voi kuinka ihana palkinto! :) Nyt riittäisi linnuilla syötävää. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  130. Mukana! marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  131. Mukana arvonnassa! Pakkasta -28, siis linnunruoat ovat tarpeen.

    VastaaPoista
  132. Kyllä meidänkin pihan sirkuttajille kelpais❤️ Ja fb:ssä osallistun myös

    VastaaPoista
  133. Arvonnassa mukana.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  134. Viime tipassa ehdin mukaan arvontaan :) Yhdellä osallistun. Linnunruokiin uppoa hyvinkin tonni talvessa, joten tarpeeseen menisi voitto. Pitääkin tutustua näihin kotimaisiin :)

    VastaaPoista
  135. Mukana tinttiystävällisessä arvonnassa!
    jonnullepostia@hotmail.com

    VastaaPoista
  136. No kyllä kelepais! Ei oo meijän pihan tintit noin monipuolista ruokaa saaneet... Voisivat juhlat pystyyn pistää!!!!
    -H-

    VastaaPoista
  137. En itseasiassa edes muista milloin olen viimeksi ruokkinut lintuja. Voisihan sitä kokeilla, jos ne vaikka löytäisivät meidänkin parvekkeelle :) suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  138. Mukana arvonnassa. riraraita@hotmail.com

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig