perjantai 19. tammikuuta 2018

Ihan parasta juuri nyt

Oi oi, ihana veriappelsiinisesonki, se on täällä! Pirteät veriappelsiinit ovat nyt hedelmäkulhon kuningattaria. Niin mehukkaita, niin kauniita, niin koukuttavia.
Kiitos äidilleni, joka rakasti sekä matkailua että ruokaa. Ja varsinkin sitrushedelmiä. Jo pienenä olin innokas greipin popsija. Maailman turuilla kiersimme torit ja kauppahallit, ja koto-Suomessa äiti testasi ennakkoluulottomasti kaikki hedelmätiskin uutuudet. Nyt pitää kyllä itsekin ryhdistäytyä ja tarjota lapsille taas uusia makukokemuksia.
Lähikaupasta löytyi yhtä lajiketta, mutta onneksi oikein makoisaa. 'Tarocco' veriappelsiinit ovat kompaktin kokoisia, sopivalla tavalla kirpeän makeita ja ohutkuorisia. Ja kuulemani mukaan Taroccossa olisi kaikista sitrushedelmistä korkein C-vitamiinipitoisuus!
Tähän asti olen syönyt pirteät vitamiinipommit ihan tällaisenaan, mutta instan uutisvirrassa on viime päivinä vilissyt toinen toistaan kekseliäämpiä ohjeita. Viikonlopun kokkailut saattavat kulua siis veriappelsiinin parissa.


Pirteää perjantaita!

SHARE:

12 kommenttia

  1. Veriappelsiinit kuuluvat munkin lemppareihin, samoin greipit. Niitä popsittiin paljon meilläkin mun lapsuudenkodissani, mutta nyt saan syödä niitä omassa perheessä yksinäni. Tarttis varmaan täälläkin kaivaa jotain reseptejä perheen pään käännyttämiseksi.
    Pirtsakkaa perjantaita sinnekin! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Greippi on tainnut tuolloin olla jonkin sortin muotiruoka:D Rakastan sitrushedelmiä, mutta tänään ostin kyllä niin kirpeitä appelsiineja, että teki vähän tiukkaa jopa itselleni. Se on kehiteltävä noista jokin jälkiruoka!

      Poista
  2. Kaunis on väri.Tavalliaia appelsiineja meillä syödään enemmän kuin näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sesonki on nyt onneksi parhaimmillaan, saa herkutella kaikenlaisilla pirtsakoilla hedelmillä:)

      Poista
  3. Herkullisia kuvia :) Mukavaa viikonloppua teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihanalta! Olen juuri toipumassa kuumeesta, joten c-vitamiinipommi ei tekisi ainakaan huonoa! 🤒😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä on kyllä yllättävän piristävä ja voimaannuttava vaikutus. Toivottavasti kuumeet on nyt kuumeiltu ja olosi jo parempi!

      Poista
  5. Muistan lapsuudesta myös veriappelsiinit, silloin en niitä pystynyt syömään, enkä nykyään syö sitrushedelmiä. Kait se jonkinmoinen allergia on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitrushedelmät taitavat olla aika yleisiä allergian aiheuttajia. Hyvä niitä onkin vältellä, jos syömisestä seuraa kurja olo.

      Poista
  6. Appelsiinit kuuluvat meidän perheen talviherkkuihin. Tähän aikaan vuodesta kannan pussin jos toisenkin kaupasta. Lajikkeita en ole niinkään seurannut, pitääkin ostaa tuota Taroccoa, jotta saadaan kunnon c-vitamiini pamaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, olivat oikein makoisia. Itse ostin eilen isooon appelsiinipussin (kun halvalla sai :D ). Meinasi kiilteet juosta karkuun, sen verran kirpsakoita olivat! Veriappelsiini tuntui sen jälkeen makealta kuin karkki:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig