tiistai 12. marraskuuta 2019

Olipahan viikonloppu!

Olipahan viikonloppu! Täällä juhlittiin 7-v synttäreitä useammassa erässä. Ensin koulussa, sitten naapureiden kesken ja lopulta vielä "virallisten" juhlien merkeissä. Samalla tuli testattua talon juhlakestävyys, sillä sunnuntain synttärijuhlissa oli 32 vierasta, ikähaarukka vauvasta melkein vaariin. Hyvin toimi ja tilaa löytyi kaikille. Ja mikä parasta, pahimmat sokerihumalat päästiin purkamaan takapihalle. Marraskuun sunnuntai tarjosi vielä mukavaa säätä.
Juhlavalmistelut olivat kohtuullisen mittavat. Allergialeivonnaisten tarjoaminen täällä vaatii viitseliäisyyttä ja myös hieman kekseliäisyyttä. Ystäväni kysyi hiljattain, mitä olen kaivannut eniten Suomesta. Äkkiseltään vastasin ruisleipää, mutta asiaa hieman mietittyäni totesin, että allergiaperheen elämä on Suomessa todella paljon helpompaa. Oli sitten kyse kouluruokailusta, kahvilassa herkuttelusta tai kotikokkailuista. Onneksi aikaa oli koko viikonloppu ja keittiössä tilaa jokaiselle kipolle ja kupille.
Pikkumiehen kiertäessä muiden synttäreitä olen kiinnittänyt huomiota muutamaan asiaan. Kuten jo viime postauksessa totesin, emme ole olleet yksilläkään kotisynttäreillä. Kodin ulkopuolella järjestettävillä synttäreillä (erilaiset sisäleikkipuistot) tarjolla on kuulemma "aina pizzaa ja kakkua". Yleensä suoraan juhlapaikalta tilattuna, valmiina synttäripakettina.

Me järjestimme riskillä kotisynttärit, tosin mietimme muutamia ohjelmanumeroita lasten viihdykkeeksi. Herkuttelun jälkeen siirryimme takapihalle Olympialaisten pariin, jota seurasi valokuvavihjeillä varustettu aarteenetsintä. Aarteena oli pienet goodie bagit eli lahjapussukat, jotka täällä kuuluvat synttäreiden vakiokalustoon. 
Paikallinen ystäväni varoitteli etukäteen, että ihmiset eivät joko ilmoittaudu juhliin rsvp:stä huolimatta tai ilmoittautuvat, mutta jättävätkin tulematta, jos keli on liian huono. Enkä nyt puhu mistään hurrikaanista tai tornadosta, vaan sateesta ja tuiskusta. Meidän vieraskaartimme tosin saapui kuuliaisesti juhlimaan ja kaikki muistivat ilmoittautuakin etukäteen.

Vieraiden nuoresta iästä johtuen juhliin saavuttiin perhekunnittain. Suomessa tämän ikäiset juhlivat jo keskenään, mutta täällä vielä vanhempien kera. Vaikka tarjottavia piti tästä syystä varata huomattavasti enemmän, oli pikkuvesseleiden vanhempien läsnäolo myös helpotus. Erilaiset vastuukysymykset ovat täällä oikeasti vakava asia ja vahinkotilanteissa juhlien järjestäjä / kiinteistön omistaja saattaa joutua huikeisiin korvausvelvollisuuksiin. Tiedän tapauksen, jossa perhe perui kotisynttärit mahdollisten loukkaantumisten (ja sitä seuraavien korvausvaateiden) pelossa, sillä he olivat vuokranneet pihalleen pomppulinnan. Jos osallistut vieraana esim. seikkailupuistossa järjestettäviin juhliin, pitää ennen juhlia allekirjoittaa moni(kymmen)sivuinen vastuuvapautussopimus tai muuten juhlapaikalle ei ole asiaa.
Kotileivonnaisten tarjoaminen herätti suurta ihmettelyä. Sain toistuvasti vastata kysymykseen, että ihanko itse nämä leivoin? Olin taannoin vanhempainyhdistyksen aamukahvilla (erään vanhemman kotona), jonne jopa kahvi tuotiin pahvikanistereissa suoraan kahvilasta.

Lahjoja ei avata synttäreiden aikana vaan vasta vieraiden lähdettyä. En oikein tiedä mistä tapa kumpuaa? Eikö lahjoja avata vertailun pelossa? Halutaanko välttää kiusallisia tilanteita, joissa lahjansaajalla onkin jo sama tavara ennestään?  Tämä on vielä vähän hämärän peitossa, mutta maassa maan tavalla. Ohjeistimme siis sankaria malttamaan mielensä. Helppoa se ei ollut, varsinkaan kun muutama lahjoista annettiin lahjapussissa. Jossakin vaiheessa juhlia pikkumies tuli kuiskuttamaan korvaani, joskos hän saisi edes vaivihkaa kurkata pussin sisään..?

Koulussa synttäreitä juhlittiin Birthday Bash -tapahtumassa. Kerran kuussa kouluaikaan järjestetään synttärijuhlat kaikille sen kuun aikana syntyneille. Tarjolla on suolakaloja, kuppikakkuja ja sitruunalimonaadia. Meidän pikkumies ei ole ollenkaan tottunut juoman makuun, mutta paikallisille juoma näyttää olevan kuin meidän Mehukatti. Halpaa, sitä saa kaikkialta ja sitä tarjotaan kaikkialla. Vanhemmat ja sisarukset saavat myös osallistua sankarin koulusynttäreihin. Varsinaisena juhlapäivänä karkkien jakaminen, laulaminen tms. ei enää kuulu ohjelmaan.
Täällä yritetään toipua juhlahulinasta, sillä kuten naapurimmekin totesi "äänestä päätellen teillä olla hyvät kekkerit!" Mitään ei hajonnut, suklaata ei löytynyt sohvan välistä, kukaan ei loukkaantunut, riitaantunut tai nostanut oikeussyytettä. Vieraat viihtyivät reilusti yliajalle. Voimme siis taputella itseämme tyytyväisinä selkään ja todeta, että suomalaiset synttärit eivät ollenkaan kalvenneet amerikkalaisille juhlille.  

Nyt toivon rauhallisempaa viikon jatkoa, ihanaa hygge-marraskuuta sinne!


SHARE:

3 kommenttia

  1. Olipa kiva lukea miten synttäreitä siellä vietetään.
    Mukavaa tiistai-iltaa sulle.

    VastaaPoista
  2. Hieno postaus onnistuneista juhlista! Maassa maan tavalla on monesti hyvä ohje, jotta välttyy turhilta hankaluuksilta. Silti varmasti monet tavat ihmetyttävät, ja olisikin kiva kuulla, jos saat selville tuon lahjojen "jemmaamisen" taustat. Rauhallista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. No, teillä oli varmasti hulinaa, mutta samalla niin hauskaa!
    Ihana lukea näistä eroista ja tavoista siellä, verrattuna tänne.
    Ja mahtavaa, että pikkumiehellä oli noin hienot ja ikimuistoisen kivat synttärit.
    On myös hienoa lukea, kuinka te olette ystävystyneet ja tutustuneet moniin uusiin ystäviin. Vuodesta jää varmasti tärkeitä ihmissuhteita ja muistoja vielä palattuanne tänne takaisin.
    Lepoa ja mukavia marraskuun päiviä!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig