torstai 27. helmikuuta 2020

Kevät ja krookukset

En kestä! Ensimmäiset krookusmättäät on pongattu. Voi sitä tunnetta, kun kävelet muina miehinä ja yhtäkkiä tupsahdat keskelle keväistä paratiisia. Hyvä kun en alkanut itkeä ilosta!
Olin muutamaa aamua aikaisemmin autolla ajaessani nähnyt lupaavan etelärinteen, joka pakkasyön jälkeen kimalteli aamuauringossa täynnä hentoja krookuksen nuppuja. Täällä on aivan valtavasti kaneja, joten mietin kyllä, ehdinkö nähdä krookuksia kukassa.

Pari päivää myöhemmin pakotin lapset kukkakävelylle ja siellähän ne meitä odottivat, suloisesti kevätaurinkoon kurkotellen.
Näin itseni kirmaamassa krookuspellossa hameenhelmat liehuen. Teini kuvaisi täydellisiä kevätkuvia ja kaikilla olisi kivaa. Tosiasiassa minä makasin jalkakäytävällä (koska tokihan näin matalat kukat on kuvattava maan tasosta). Lapset juoksivat kiljuen pakoon, sillä krookusmättäistä kuului äänekäs surina. Minä yritin huudella perään, että tulkaa nyt ihastelemaan, nauttikaa tästä tuoksusta ja kevään äänistä! Ihan sain yksinäni huudella.


Päätän krookusraporttini näihin kuviin ja tunnelmiin. Lisää kevätsekoilua on varmasti luvassa! Erityisesti tuolla Instagramin puolella, sillä olen yrittänyt kunnostautua Storyn kanssa. Siellä useammin Amerikanarkea iloineen ja suruineen.


Oikein ihanaa loppuviikkoa ja helmikuun viimeisiä päiviä!


SHARE:

8 kommenttia

  1. Voi miten hieno krookusmeri, tuollaisen kun joskus saisi omaankin pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa haaveilen <3 Krookukset olivat ihanasti vallanneet koko etupihan nurmialueen ja vähän jo naapurinkin puolta:)

      Poista
  2. Voi ihanuus! Tuollaisen krookusmeren kun joskus saisi omallekin pihalle!

    VastaaPoista
  3. Oi että! Kyllä tuota näkyä kelpaa ihastella. <3 Ei tässä voi kuin toistella muiden perässä, että minäkin haaveilen tuollaisesta krookusmerestä omassa puutarhassa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Aah ja ooh, miten ihana näkymä! <3

    VastaaPoista
  5. Teillä on kevät jo niin pitkällä siellä. Aivan ihania krookuksia. Täällä on vielä pakkaskelit, ja hiihtolomat pyörivät juuri pohjoisen ihmisillä. Harmittaa tuo koronavirus, että oma matkustaminen on lomalla kovin vähäistä, kun ei uskalla ottaa riskiä pöpön saamiseksi.

    VastaaPoista
  6. WELCOME TO ILLUMINATI GRAND LODGE!!!!

    Now is your greatest opportunity, i believe you won't want to miss it. So we are delighted that your life's journey had led you to discover our prestigious organization, perhaps you earnestly want to change some aspect of your life for better.

    This is an open invitation to everyone who is ready and willing to become part of the world's biggest conglomerate and reach the peak of your career. While many of our operations require anonymity for the safety of our members, we strive to create a better understanding between us and the people we have been entrusted to protect.
    Illuminati is a secret society that strives to promote spiritual and moral values. Illuminati brings together people of good will, regardless of their differences and origins, and ensure that these men and women become better in the society. Do you wish to be a member of the Illuminati brotherhood and receive a weekly salary of $50,000usd, it is good to see the light and brilliance for the whole world to see, everything in the world is managed by the system "the new world order", what are your dreams and your goals, is be a famous artist, dancer, writer, politician, pastor, footballer, business man/woman etc. you name it, everything is managed by the system of the new world order, you never reach the top unless you are a member of the movement, system "the new world order" wake up today and make a decision that will change your life forever. The new world order will ensure that you are separated from the minions of society and introduce you to an enlightened and illuminated society without brain wash, without control and with power, we'll help you archive great superiorities and prowess in your discipline.

    If you're interested in joining this great organisation, then contact our Lodge in Pennslyvania via
    WhatsApp: +1 315 203 9948 or our official Email: illuminati666grandlodge@gmail.com

    Or click on our WhatsApp group link to join the brotherhood: https://chat.whatsapp.com/Bach38Vu4AgL7hTcaxoyBm

    Regards!!!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig