perjantai 10. tammikuuta 2014

Lumipalloefekti

Kerroin aikaisemmin, kuinka maalasin ekaluokkalaisen pöytälaatikot liitutaulumaalilla
Idea laatikoihin lähti lastenhuoneen uudesta raitamatosta. Mutta tuo raitamatto itse asiassa ostettiin uuden musta-kelta-valkoisen viirinauhan innoittamana. 
Meillehän on ehtinyt kertyä noita Jennin ompelemia viirinauhoja enemmänkin: Ohjelmointipäällikön huoneeseen, mökille ja nyt tämä järjestyksessään jo toinen tyttären huoneeseen. Ekaluokkalainen bongasi viirinauhan Jennin tuotoksia myyvän Simply Pretty-verkkokaupan sivuilta. Olin kyllä luvannut huoneeseen pientä koululaisen päivitystä, mutta enpä arvannut, että yksi valmiina ostettu viirinauha paisuu näin työlääksi!

Viirinauhan jälkeen piti siis päivittää matto. Ja raidoista päästiin pöytälaatikoihin. Jonka jälkeen sängyn jalkopäädyssä olevan hyllykön tummanruskeat korit alkoivat tuntua ihan väärän värisiltä. Joten seuraavaksi ostamaan mustaa mattapintaista spraymaalia. 
Korien suihkuttelun jälkeen maalasin vielä sängyn alla olevien muovilaatikoiden päädyt liitutaulumaalilla. 
Jos olisin jo silloin tutustunut liitutaulukontaktiin, olisin toki päällystänyt laatikoiden päädyt niillä. Mutta tuossahan ne tuli samalla sudittua. 
Näitä liitutauluhässäköitä on tyttären huoneessa enemmänkin. Esimerkiksi koreissa olevat nimikyltit. Aikaisemmin niihin piireettin kuva laatikoiden sisällöstä, mutta nykyään ekaluokkalainen huolehtii itse merkinnöistä ja järjestyksenpidosta. 
Tai no, ainakin niistä merkinnöistä.
Jossakin vaiheessa manasin Jennin viirinauhan aiheuttamaa lumipalloefektiä. Oikeasti meillä ollaan kyllä tosi tyytyväisiä muutoksiin. Ja nämä pienimuotoiset sutimiset onnistuivat myös tällaiselta kärsimättömältä poropeukalomaalarilta. Siitä huolimatta ohjelmointipäällikkö saa tyytyä omaan turkoosi-harmaasävyiseen viirinauhaansa vielä moooooonta vuotta.
SHARE:

26 kommenttia

  1. Hih noinhan se yleensä lähtee...se sisustus into vyörymään...:)
    Kaunis huone!

    VastaaPoista
  2. Minutkin tuo lumipalloefekti aika usein yllättää, mutta lähinnä "pitäis"-tasolla. Yhden muutoksen jälkeen en saakaan aikaiseksi tehdä niitä seuraavia :/ Viirinauha on hieno, teki heti mieli itsekin tarttua koneeseen ja surauttaa tuollainen, mutta sopivat kankaat puuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta tuo surauttamistaito puuttuu, mutta onneksi on Jenni:) Meillä on kyllä vähän samaa vikaa miehen kanssa, moni ideavyöry jää "kattellaan kattellaan"-tasolle. Jostakin syystä lastenhuoneissa hommat edistyvät, mutta muu talo kyllä nukkuu ruususen unta:)

      Poista
  3. Joo toi efekti on koettu täälläkin aika monta kertaa. Tosi kivannäköinen on tuo huone nyt, varmasti mieluinen koululaiselle, minäkin viihtyisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin siellä vietetään paljon aikaa hujan hajan olevien tavaroiden perusteella. Onneksi ekaluokkalainen ei enää kantele kaikkea omistamaansa keskelle olohuoneen lattiaa, toisin kuin Ohjelmointipäällikkö...

      Poista
  4. Olipa hauskaa nähdä viiri 'in action', muistan, kun minulle manailit, että mihin tämä vielä johtaakaan! :D Hyvältä näyttää ja pääasia, että on asukkaansa näköinen. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsos katsos, "syypää" itse uskaltautui kommentoimaan:) Ihania ovat, kaikki viirinauhat <3 En ole edes uskaltanut käydä katsomassa uusimpia ajan kanssa, pikainen vilaus ja melkein jo klikkasin ostoskoriin:D

      Poista
  5. Ihanan huone, tosi kivoja ratkaisuja ja väripilkkuja! <3 Mulla ois liitutaulumaalista jämät jäljellä, jotakin kivaa vois siitä kehitellä. Kiitti ideoista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Tuo liitutaulumaali on kyllä vähän sarjassa "annoin pikkusormen, se vei koko käden":D

      Poista
  6. Todella kiva huone, jotenkin semmonen...tyylikäs lastenhuone! En nyt paremminkaan osaa sanoa. :D

    Mullakin on yksi Jennin viiri, harmaa Noel, jonka ostin edellisjouluksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota tyylikkyyttä voisi kyllä kysyä mummolta, joka meinaa joka kerta saada sydärin huoneen tavarapaljoudesta:D

      En ymmärrä miten sitä sälää kertyykin, kaikki paperit, kartongit, hamahelmitaideteokset yms. on aina säästettävä. Välillä laitetaan hihat heilumaan jätesäkin kera, sellaisen jälkeen nämä kuvatkin ovat otettu. Ei siis ihan jokapäiväistä todellisuutta nuo siistit tasot!

      Poista
  7. Todella viihtyisän näköinen huone! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valaisimia lukuunottamatta suurin osa on kirppikseltä tai tuunattua, siitä olen kovin tyytyväinen:)

      Poista
  8. Ai miten kauniilta näyttääkään huone! Nuo lumipalloefektit ovat pelottavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Ja tosiaan, ainakin miestä pelottaa joka kerta kun aloitan lauseen "sain muuten loistavan idean...!":D

      Poista
  9. Kiva lumipalloefekti, kontrastinen värimaailma luo pirteän vaikutelman. Korien spraymaalaus mustalla on kiva idea!

    Ps. Kiva blogi sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuia!

      Koreihin meni yllättävän paljon spraymaalia. Viimeisiin koreihin maalia riittikin enää ulkopuolelle, ehkä hoitelen sisäpuolet kuntoon myöhemmin. Todennäköisesti en:D

      Poista
  10. Ihanat raikkaat värit huoneessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanni! Meillä on selvästi päättynyt sellainen utuinen prinsessavärikausi. Tytär totesikin taannoin, että hän pitää vaan "sellaisista oikeista väreistä" joita ei siis ole esim. äidiltä löytyvä valkoinen, ruskea tai vaaleanpunainen:D

      Poista
  11. Kaunis huone ja ihanan selkeitä värejä. Pienillä jutuilla saa kivan yhtenäisen ilmeen, vaikka siitä saattaakin muodostua tuo lumipalloefekti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arna!

      Sehän juuri näissä tuunatuissa ja kirppikseltä hankituissa ongelmana on, että miten sitoa kaikki yhteen sopivaksi kokonaisuudeksi. Onneksi usein riittää hyvin pienikin juju "punaiseksi langaksi". Tosin näitä punaisia lankoja ei tosiaankaan löydy talon joka huoneesta, mutta onneksi "sitä sun tätä ja vielä vähän sillisalaattia päälle" uppoaa meidän perheeseen oikein hyvin:D

      Poista
  12. Ihanat värit ja niin siistiä! Lastenhuonepostauksia on ihana lukea. Tai oikeastaan katsoa, kun kuvat suorastaan huokuu värejä ja elämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenhuoneissa on kai muita huoneita helpompi leikitellä ja kokeilla erilaisia juttuja. Kuvia niistä on kyllä aina ihana katsella:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig