lauantai 10. toukokuuta 2014

Osa minua

En tiedä moniko teistä lukijoista osaa sanoa, milloin ja miksi Lapsettomien launtaita vietetään? Se on nimittäin tänään. 
Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:tä lainatakseni: "Teemapäivää viettämällä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry haluaa muistuttaa, että vanhemmuus ei ole kaikille itsestään selvää ja ettei lapsiperhe ole ainoa perhemuoto." Lapsettomien launtai on äitienpäivää edeltävä päivä ja sitä vietetään Suomessa tänä vuonna 21. kerran. Tässä kohtaa lapsettomuudella siis tarkoitetaan tahattomasti lapsettomia.
Kirjoitin tähän aiheesta pitkät pätkät: muistikuvia, kipua, tyhjän sylin tuskaa. Minuuden uudelleen määrittelyä, ensisijaista lapsettomuutta, rankkoja hoitoja, katkeruutta. Ihmisten törppöjä kommentteja, auliisti jaettuja "neuvoja", sekundääristä lapsettomuutta. Mutta aika todellakin kultaa muistot, ja ymmärsin, etten halua muistella menneitä tai miettiä litratolkulla vuodatettuja kyyneleitä.
Deletoin tekstin, annan asian olla. Ihmettelen sen sijaan sydän täynnä kiitollisuutta ja levollisuutta, että saan viettää 8. äitienpäivää ja jo toista äitienpäivääni kahden ihmeellisen lahjan äitinä. Samalla mietin surullisena, että oma äitini ei koskaan ehtinyt nähdä näitä ihmeitäni, pieniä ihmisen taimia. Voi sitä rakkauden määrää, johon heidät olisi kiedottu!
Sydämestäni toivon, että Lapsettomien lauantai olisi omakohtaisesti tuttu mahdollisimman harvalle teistä. En osaa sanoa oikeita sanoja tai kirjoittaa viisaita. Haluan vain kertoa, että muistan Lapsettomien lauantain. Se on myös osa minua, vaikka elänkin nyt unelmaani. Sytytän kynttilän. 
Teille ja enkelivauvallemme.


Ps. Kuvien hento, mutta sitkeä kaunotar on kevään varhainen kukkija Tarhakylmänkukka.

SHARE:

19 kommenttia

  1. Halaus!

    Kiitos, että jaoit tämän postauksen kanssamme.

    VastaaPoista
  2. Lämmin halaus Sinulle, kirjoituksesi oli koskettava. Ihanaa, että olet runotytön ja ohjelmapäällikön upea äiti. Äitiyden onnen aistii kirjoituksissasi. Omasta kokemuksesta tiedän tuon surun, menetyksen ja pettymykset, mutta kuten itse sanoit, että aika kultaa muistot ja sinulla on kaksi ihanaa lasta sylissä. Toisaalta, ilman menneisyyttä, et olisi sinä.
    Minullakin on kaksi ihanaa lasta, jo aikuisia, poika opiskelee korkeskoulussa, tytär ikunen pikkutyttö,
    kehitysvammainen prinsessa.

    VastaaPoista
  3. Todella koskettavaa, ja myös rohkeaa kirjoittaa aiheesta. Ihanaa, että olet saanut omat kultasi :)

    VastaaPoista
  4. Kauniisti kirjoitettu. <3 Onnellisuuden ja kiitollisuuden aistii tekstistäsi hyvin. Mä toivon, että saisin vihdoin viettää ensi vuonna ensimmäistä äitienpäivää. Lapsettomien lauantaista on tullut jo liian tuttu juttu.

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille! <3

    Mietin pitkään tämän postauksen julkaisua. Välillä se oli ihan itsestään selvää, välillä tuntui, että ehkä tämä sittenkin on liikaa? Mutta mieheni kannustamana annoin tekstin mennä:) Lapsettomuus on kuitenkin niin iso osa minua ja vieläkin määrittelee ajatuksiani, tekojani, minua itseäni kokonaisuudessaan. Kuulostaa ehkä oudolta ottaen huomioon nykyisen tilanteemme (kaksi unelmien täyttymystä, jotka meillä kyllä arjessa tunnetaan paremmin pikkuapinoina). Mutta uskon, että jokainen saman asian läpikäynyt tietää mistä puhun <3

    VastaaPoista
  6. Todella upea ja kaunis kirjoitus. Hienoa että julkaisit ajatuksesi.

    VastaaPoista
  7. Mutkien kautta eksyin blogiisi, luin jotain vanhoja juttujasi ja sitten kurkkasin, että mitä uudempaa, kun sinulla oli niin mukava tyyli ja ihana puutarha. Ja sitten luin tämän. Niin kauniisti kirjoitettu... ja kuin minun elämästäni! Kahdeksan vuoden piina kaikilla mausteilla, mutta sitten, kaksi suloista lahjaa (joista toiselle juuri äsken karjuin ;P). Kuitenkin oma, maailman lapsirakkain, äitini kuoli vuosi ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Kiitos koskettavasta tekstistä ja voimia kaikille!
    -Gentiana

    VastaaPoista
  8. Koskettavaa luettavaa,kiitos kun halusit tämän jakaa kanssamme,halaus sinnepäin,ja niin kaunis kasvi tähän postaukseen niin sopiva<3

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig