sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tuumaustauko

Harvoinpa sitä on toukokuun iltana pitänyt hakeutua varjoon ilta-auringon paahteelta.
Mutta kun olin koko illan istuttanut kasveja kasvihuoneessa auringon paahtaessa suoraan selkään, oli tuumaustauko kirsikkapuun alla enemmän kuin paikallaan. Lasi kylmää valkoviiniä ja iltapuutarhan tuoksuttelua, voi tätä ihanuutta!
Näistä kuvista voisi päätellä, että vetäydyin rauhassa puutarhan perälle, omaan autuaaseen rauhaani.
Vaan oikeastihan kaikki on pihassamme melkoisen kylki kyljessä: kasvihuone, keittiöpuutarha, puutarhurin taukopaikka, terassi, talo.
Eipähän  mene turhaa aikaa puutarhassa juoksenteluun. Sillä sitä puuhaa riittää tällä hetkellä muutenkin, ihan aamusta iltaan! Sisätilat ja viesteihin vastaamiset odottavat nyt sadepäivää. Siihen asti painetaan sata lasissa, pikku tuumaustaukojen kera toki.

SHARE:

11 kommenttia

  1. Iloisia puuhapäiviä puutarhurille :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuumaustauko ! Varmaan virkisti kuuman päivän jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Sehän on hyvä, että kaikki on lähellä..:) Todella kaunista!

    VastaaPoista
  4. Oi että teillä on ihana piha ja puutarha :)

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniita kuvia, mutta kaunis on puutarhannekin. *Huokaus*

    VastaaPoista
  6. Ihana puutarha! Ei tuo nyt minusta niin kovin pieneltä puutarhalta näytä :) ja mikä tunnelma!
    Mukavaa viikkoa kaikille.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Teillä on tosi upea puutarha!

    VastaaPoista
  9. Meillä sisäkausi alkoi jo, mittarissa 5 astetta, plussaa sentään;)
    Toivottavasti ei kestä kovin kauaa...

    VastaaPoista
  10. Tuo piha on niin kaunis! Mutta oothan sä siellä niin paljon ahkeroinutkin..

    VastaaPoista
  11. I'm a big fan of the TV show "Jeopardy!", so I eagerly hermes outlet tuned in when IBM's computer, Watson, went up against long-time champions Ken Jennings and Brad Rutter in louis vuitton replica February 2011. The outcome -- Watson as the runaway champion -- wasn't surprising, but it was fun to watch. IBM got to showcase how far artificial intelligence has come, but it took more than a few decades rolex submariner replica to get there. The roots of Watson's triumph lie in a much humbler machine playing an ancient game: chess.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig