sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Hyvää Naistenpäivää!

Terve itsekkyys ja itsensä arvostaminen. Melkoisen tärkeitä asioita. Arjen tohinassa tahtovat kuitenkin jäädä kaiken muun jalkoihin. 
Pitää sovitella aikatauluja, hoivata sairasta lasta, venyä, joustaa, myötäillä, mukautua, antaa periksi, siirtää omat tarpeet ja toiveet jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Kuulostaako tutulta?
Miten sitä oppisi pysähtymään ja antamaan hetken aikaa itselleen? Ja ennen kaikkea olla tuntematta siitä huonoa omaatuntoa? Jos olen saanut Ohjelmointipäällikön päiväunille ja esikoinen on vielä koulussa, varastan kahvihetken ihan vain itselleni. Silloin en vastaa edes puhelimeen. 
Mutta siis että varastan? Keneltä minä sen varastan? Lapsilta, aviomieheltä, yhteiskunnalta, itseltäni, ruoanlaitosta, siivouksesta? 

Naisen hyvinvointi on koko perheen hyvinvointia. Pidetään siis itsestämme hyvää huolta.
Eipä tässä muuta.

Oikein hyvää naistenpäivää!

SHARE:

19 kommenttia

  1. Hyvää Naistenpäivää!
    Eiköhän me olla se oma kahvitauko ansaittu. Tai pitääkö sellaista yleensä edes erikseen ansaita... :D Vielä kun muistaisi todellakin istahtaa sen kahvikupin kanssa alas eikä hoitaa muita asioita samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, miten sitä tässäkin ajattelee, että jotakin pitää ansaita. Ja todellakin, tuo asioiden hoitaminen samalla pitää heti unohtaa!:D

      Poista
  2. Ihanaa naistenpäivää sinulle Maria! ♥♥

    VastaaPoista
  3. Hyvin sanottu! Hyviä naistenpäivähetkiä ♡

    VastaaPoista
  4. Oikeassa olet, kyllä naisen hyvinvointi on koko perheen hyvinvointia! :) Ihanaa naistenpäivää Sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Hyvää naistenpäivää! Ansaittua sellaista! Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
  6. Hyvää naistenpäivää! Olet ansainnut oman hetkesi - olkoon se vaikka kahvihetki!

    VastaaPoista
  7. Näinpä juuri, hyvää naistenpäivää! Ihana rosoinen jakkara!

    VastaaPoista
  8. Näinhän se on! Ihanaa Naistenpäivää ja niin kauniit kuvat! <3

    VastaaPoista
  9. Kyllä se vain niin on, että joskus on oltava itsekäs ja varattava itselleen aikaa. Muuten ei jaksa, ei vain jaksa. Kaunista naistenpäivää, sisäistä iloa ja aurinkoa <3

    VastaaPoista
  10. Iloista päivää tänään ja aikaa omille ajatuksillesi päivittäin! Työsuojeluteippi on hyvä konsti. 😉 Tuija

    VastaaPoista
  11. Samanlaisia tuntemuksia täällä neljän lapsen äitinä :) tänään otetaan se oma aika myös itselle naistenpäivän kunniaksi.

    VastaaPoista
  12. Hurmaavaa naistenpäivää sinulle!!
    Naiset kyllä jaksavat ja kestävät ja joustavat joka päivä!

    VastaaPoista
  13. Hyvää naistenpäivää sinulle. Kirjoitit varmaan monen naisen suulla ajatuksiasi. Kunpa me aina muistaisimmekin ajatella itseämme ja joskus todellakin vain itseämme. Minun lapseni ovat jo aikuisia joten lasten hoito on jo takanapäin, mutta olen sokean mieheni omaishoitaja ja teen siis kaiken meidän taloudessa. Pakko on lähteä joskus esim. pienelle matkalle, että jaksaa taas pyörittää sitä arkea. Mutta kyllä me naiset jaksamme, olemme aina jaksaneet ja tulemme aina jaksamaan.

    VastaaPoista
  14. Leppoisaa naistenpäivää- ja leppoisia hetkiä ihan joka päivälle, kaikille meille ♥

    VastaaPoista
  15. Heipat tänne :) Minun täytyy rehellisesti sanoa että nykyään olen oppinut pitämään myös itsestäni huolta ja teen asioita joista tulen iloiseksi ja näin ollen elämäni on onnellisempaa <3 Ja koko perhe voi hyvin kun äiti voi hyvin :) Ihanaa naistenpäivä iltaa sulle!!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig