sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Testissä

Olen aika huono käyttämään puutarhakäsineitä kesäaikaan (ja sen kyllä käsissä huomaa!). Jostakin syystä haluan tuntea mullan ja tekemisen iholla asti.

Sain kuitenkin superkauniit ja laadukkaat Tegeran puutarhahansikkaat testattavaksi. Ensin en meinannut malttaa käyttää näitä ollenkaan (nehän voivat likastua, hui!), mutta sitten keksin ihan täydellisen testikohteen.

Niin paljon kuin ruusujen kauneutta ja tuoksua rakastankin, minulla on puutarhassani vain juhannusruusu ja tämä kuvan huumaavalta tuoksuva 'Snow Pavement' ('Schneekoppe') kurtturuusu. Melkoisesti siis vielä opittavaa ruusurintamalla.

Tiheäkasvuisen ruusupensaan alusta oli jäänyt kitkemättä, joten sujautin käteeni Tegeran pitkävartiset ja jämäkät puutarhakäsineet. Vielä kun kiskoi hihat alas helteestä huolimatta, kädet säästyivät ruusupensaan raapaleilta.

Olikin korkea aika suorittaa vähän kitkentää, sillä pensaan suojista löytyi muun muassa peruna! Kyllä, luit aivan oikein. Hontelo, mutta kuitenkin.

Ruusupensas sijaitsee ruukutuspöydän välittömässä läheisyydessä ja tyhjennän tuohon kohtaan kukkapenkkiä milloin mitäkin multajämiä. Sinne se oli perunakin sujahtanut.




Nyt taidankin kiertää kaikki puutarhan "katvealueet" läpi, kun on kerrankin hanskat valmiina!

* Blogiyhteistyö, Tegera

SHARE:

5 kommenttia

  1. Kauniit hanskat! Olen huono käyttämään hanskoja, mieluiten kuopsutan pihalla ilman hanskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samaa sarjaa ollaan täälläkin:) Mutta kyllä laadukkailla ja eritoten kauniilla hanskoilla on mukava tehdä hommia. Erityisesti ihastuin pitkävartisiin hanskoihin juuri tuollaisissa haastavimmissa kohdissa, kuten ruusupenkissä.

      Poista
  2. Sama juttu minullakin, hanskat jäävät käyttämättä ja sitten kädet ovat kuin santapaperia, mutta ei se haittaa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, santapaperi ja ihan naarmuilla :D Juuri ostin ihanaa käsivoidetta ystävän suosituksesta. Vielä kun muistaisi myös käyttää sitä...

      Poista
  3. Sama ongelma hanskojen suhteen;)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig