tiistai 1. lokakuuta 2019

Kaunista lokakuuta!

En ole ihan kartalla, millainen lokakuu kotomaisemissa on tänä vuonna. Onko ruska kauneimmillaan vai onko halla jo ehtinyt kiusata liikaa?
Täällä vasta aloitellaan syksyn väri-ilottelua. Keli on toistaiseksi hellinyt, mutta loppuviikosta pitäisi alkaa viilenemään. Paikalliset odottavat jo "sweater weather"iä, eli villapaitakeliä, mutta itselläni ei ole ollenkaan kiire sen suhteen. Ilmastonmuutos tai ei, aion tänä vuonna nauttia lämpimästä syksystä ihan koko rahan edestä. Edes perheen valveutunut teini ei saa äitiä tuntemaan huonoa omaatuntoa.
Leikkokukissakin näkyy jo syksy. Vai mitä mieltä olette näistä kerrassaan ihastuttavan värisistä tsinnioista! Ostin nämä Farmers Marketista, jossa on aina tarjolla kauneimmat väriyhdistelmät. Tsinnioita näkee täällä todella paljon. Matalaa, korkeaa, kerrottua, yksinkertaista. Ja ihan kaikissa väreissä.
Lokakuun alku tarkoittaa Halloween-kauden aloitusta. Aamulla lapsia kouluun viedessäni talojen kuisteille ja etupihoille oli jo ilmestynyt Halloween-koristeita. Enkä nyt tarkoita söpöjä oransseja kurpitsoja ja värikkäitä pallokrysanteemeja vaan ihan kunnon settiä! Oli lepakoita, seittejä, luurankoja, kummituksia, mustia kissoja ja noitia. Tahti tulee kiihtymään varmasti päivittäin. Kai se on otettava härkää sarvista ja aloitettava koristeiden hankkiminen. Pieni ei ole kaunista ja less is not more. Näin amerikkalainen naapurimme yritti minua valistaa, kun mutisin jotakin minimalistisesta skandinaavisuudesta...

Oikein ihanaa lokakuun aloitusta!

SHARE:

4 kommenttia

  1. Onpa iloisen ja lämpimän sävyisiä tsinnioita!
    En tiedä mikä pistos muhun on tullut, kun olen alkanut tykätä keltaisesta.
    Ja meille skandinaaveille tuo Amerikan runsaus on varmasti hieman opettelun paikka. Moni amerikkalainen varmasti ahdistuisi täällä meidän yksinkertaisuudessa.

    Tuli tästä mieleen kohtaaminen melkein kymmenen vuoden takaa. Olimme Hawaijilla ja hotellin uima-altaalta oli kolmen mummon seurue Las Vegasista. Yksi heistä ihmetteli, että miten suomalaisella lapsiperheellä on varaa matkustaa Hawaijille. Siihen toinen vastasi, että oli nähnyt dokumentin suomalaisista kodeista ja yksinkertaisista sisustuksista. Hän sanoi, että suomalaiset eivät osta mitään kotiin, siksi heillä on varaa matkustaa.
    Emme oikein tienneet, otammeko kommentin kohteliaisuutena vai miten... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki paikalliset sanovat, että jos tuote näyttää "skandinaaviselta", se on aina tosi kallis. Ja esim. Ikean huonekaluissa on tosi hyvä jälleenmyyntiarvo! Mutta kyllä tässä kieltämättä alkaa leikkimielisyys ja runsaus tarttua. Viikonloppuna on tarkoitus suunnata koristeostoksille:D

      Tuosta matkakertomuksestasi tuli mieleen oma vuoteni Kaliforniassa nuorempana. Tutustuin siellä vanhaan suomalaiseen rouvaan, joka oli aikoinaan lähtenyt Suomesta sotien jälkeen. Hän muisteli, miten Suomeen aina lähetettiin sukkahousuja ja kahvipaketteja. Ja aina nähdessämme hän lykkäsi kouraani kahvipaketin, vaikka kuinka yritin selittää, että nykyään emme enää elä puutteessa. Mutta mummo ei millään ottanut uskoakseen!:D

      Poista
  2. Pääkaupunkiseudulla alkaa olla kauneimmillaan puut, varsinkin vaahterat <3 Halloween ei täällä kyllä näy...no ehkä joidenkin kauppojen ikkunoissa ja valikoimissa. Toivoisin sitä kekriä enemmän suosittavan täällä, se on skandinaavisempaa ja maanläheisempää, henkimaailmaan ja uskomuksiin nojautuvaa sadonkorjuujuhlaa. Suomenlinnassa kävin "maistelemassa" viime vuonna ja totesin että jep, tämä on sitä Suomalaisuuteen paremmin istuvaa halloweenia. Värikästä lokakuuta <3

    VastaaPoista
  3. Oi, miten kaunit kukat ja kuvat!
    Täällä Länsi-Suomessa oli tänään paikoin tienpinnat aamulla jäässä, joten varovaisesti sai ajella. Mutta, nyt paistaa aurinko ja ruska on kauneimmillaan.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne teille! <3

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig