perjantai 17. huhtikuuta 2020

Koronaväsymystä ja kukkakassi-ikävää

Muistatteko, kun kerroin aikaisemmin, miten kävin aina viikonloppuisin kukkaostoksilla? Iso korikassi olalla heiluen suuntasin lempikauppaani valitsemaan leikkoja. Usein piipahdin myös alakerrassa sijaitsevassa kahvilassa. Tuo kauppareissu oli viikon kohokohta! (Postaus yhdestä tällaisesta reissusta löytyy täältä.)
Nyt en enää muista, milloin viimeksi olen palannut kotiin kukkakassin kera. Ilmassa on havaittavissa koronaväsymystä. Kaikkien alkaa olla ikävä itselle tärkeitä asioita ja rutiineja: koulua, ystäviä, harrastuksia. Itse kaipaan kovasti kukkakaupoissa kiertelyä ja viikonlopun kukkakassia.
Lähiruokakaupassamme on kyllä kukkaosasto, mutta sen valikoima on varsinkin näinä aikoina tuurista kiinni. Vielä onneksi löysin tulppaaneja. Yleensä tarjolla on myös liljoja sekä hortensioita, mutta kunto voi olla vähän niin ja näin.

Nämä kukkakassikuvat ovat täysin lavastettuja, sillä kaupassa asioidaan tällä hetkellä ainoastaan vesipesun kestävillä kasseilla. Osa ruokakaupoista ei edes hyväksy omia kasseja. Koska nyt ei osteta kyläilykukkia eikä kateta vieraille kauniita pöytiä, osa kaunottarista pääsi ystävien oven taakse. Kukkakaupat eivät saa olla avoinna, joten nyt on parasta olla oman elämänsä floristi.

Nauttikaa leikkokukista, jos sellaisia onnistutte löytämään!

Hyvää viikonloppua!


SHARE:

6 kommenttia

  1. Nyt kukista nauttii valtavasti ja niitä kaipaakin enemmän kotiin ja ympäristöönsä. Täällä Suomessa on onneksi niin hyvät kukkien kuljetuspalvelut, että kukkia saa helposti tilattua myös kotiovelle.
    Olen ilahduttanut myös joitain ystäviä ja rakkaita kukkalähetyksellä synttäripäivänä ja ihan muuten vaan.
    Ihana ajatus oli sullakin viedä kukat ystävän oven taakse. <3

    Tsemppihalauksia sinne kotikoulun ja kaiken poikkeustilan keskelle!

    VastaaPoista
  2. Sosiaalinen eristyneisyys ja poikkeustila opettavat tehokkaasti arvostamaan monia arjen itsestäänselvyyksiä.
    Otetaan irti kaikki ilo mikä nyt on saatavilla ja kukat piristävät aina.
    Iloisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  3. Onneksi löysit kukkia lähikaupasta. Ihana, että ilahdutit kukilla myös ystäviäsi. Ymmärrän tuskasi, kun ei pääse toteuttamaan rutiinejaan. Meillä on ollut perjantaisin tapana käydä ravintolassa syömässä. Välillä suosikkiravintolamme oli kokonaan kiinni. Nyt sieltä saa onneksi noutoruokaa, perjantai pelastettu siis! Koitetaan ottaa ilo irti näistä korona-ajan vaihtoehdoista ja nautitaan vanhoista rutiineista sitten, kun tilanne helpottaa. Tsemppiä teille koko perheelle! <3

    VastaaPoista
  4. Onneksi kukkia löytyy ihan lähikaupastakin. Yritän kyllä kerätä rohkeutta mennä puutarhamyymäläänkin, orvokeita olisi ihanaa jo saada.

    VastaaPoista
  5. Kukat ovat aina ihania, jopa noista kauniista kuvistasi saa iloa! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvasi ilahduttivat <3 Tänään kävin aamulla kaupassa. Prismassa oli silloin suppeahkosti leikkokukkia. Ruukkukukkia on tullut lisää sitten viime kerran ja lajien kirjo oli mahtava! Se kun on käveltävä aina lanka- ja kukkahyllyjen kautta ruokaostoksille sekä kurvata sitten kassalle siemenhyllyn ohi :D Noilla hyllyillä ei ryysistä ole, joten turvaetäisyyden pitäminen onnistuu erinomaisesti. Kaupassakäynnit olen vetänyt ihan minimiin. Puutarhamyymälän suuntaan katselen toistaiseksi vain kaihoten. Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig