Kotikoulussa

Ensimmäinen varsinainen verkkokouluviikko alkaa olla takana. Koululaisten päivät ovat onneksi olleet lyhyempiä kuin alkuun pelkäsin. Mutta on tämä kyllä aikamoista savottaa kaikkine teknisine ongelmineen ja sitoo vanhemmat tiukasti koululaisen viereen.

Viimeinen kouluviikko ennen koronasulkuja. Vielä ei murehdittu, vaan nautittiin lämpöaallosta koulukavereiden kanssa.

Normitilanteessa eka- ja kasiluokkalaisella on joka päivä yhtä pitkät päivät, noin 7 tuntia. Vanhempi meni aina kahdeksaksi ja nuorempi yhdeksäksi. Koulupäivä loppui porrastetusti niin, että kaikkein nuorimmat vapautuivat viimeisinä. Suurin syy pikkuisten pitkiin koulupäiviin lienee lainsäädäntö, sillä lapset eivät saa olla yksin kotona. Lisäksi saman koulupiirin koulubussit kuskaavat kaikkien kouluasteiden oppilaat. Aamurundi aloitetaan viemällä high schoolilaiset, sitten middle schoolin oppilaat ja viimeisenä elementary schoolin eli alakoulun oppilaat. Ja iltapäivisin sama homma, samassa järjestyksessä.

Loiva lasku kotikouluun mahdollisti monta "luokkaretkeä".

Koulusulun alettua ensimmäiset kaksi viikkoa tehtiin "jo opitun ylläpitäviä tehtäviä" eli nettiin nopeasti haalittuja harjoituksia, joita ei arvosteltu. Kotikouluun siirtyminen oli siis varsin loivaa ja aluksi jäi aikaa myös omatoimisille "luokkaretkille". Nyt verkko-opetus on jakaantunut aamu- ja iltapäivävuoroihin. Tällä on haluttu varmistaa, että tarvittavia laitteita riittää perheessä jokaiselle koululaiselle.

Liikuntatunteja on ollut mukava pitää kauniissa kevätkelissä.

Yritämme yhä pitää osan oppitunneista ulkona, sään ja tuntirakenteen niin salliessa. Esimerkiksi liikunta- ja science-tunnit on helppo niputtaa yhteen, kun lähtee luontoretkelle. Loppuviikosta tasapainoiltiin kaatuneilla puunrungoilla, bongattiin kilpikonnia ja morsiosorsia sekä tunnistettiin kasveja.

Vielä saa onneksi ulkoilla. Läheltä löytyy paljon mielenkiintoisia retkimaastoja.

Kotikoulupäivään kuuluu mm. tasapainoharjoituksia ja kasvien tunnistusta.

Science-tunnilla nähtiin kilpikonnia (vasemmalla) ja tunnistettiin lintuja (Morsiosorsa eli Wood Duck oikealla).

En tiedä, miten Wilma-viesteily on sujunut Suomessa, mutta täällä on ollut hauska huomata opettajien persoonan korostuminen viesteissä. Osa on lähettänyt ytimekkäitä tiedonantoja, osa on vuolaasti kertonut kaipaavansa koulujen meluisia käytäviä ja oppilaiden näkemistä. Alakoulun reksi on pitänyt vapaaehtoisia satutunteja ekaluokkalaisille. Luokkakavereiden ja tuttujen kasvojen näkeminen on ollut tärkeää varsinkin pikkumiehelle, jonka ystävyyssuhteet eivät vielä ole sosiaalisen median piirissä.

Loimme alusta asti selkeät rutiinit ja aikataulut kotikouluun. Koululaiset itse ovat tarkkoina varsinkin ruoka- ja välipala-ajoista!

Toinen hauska, ja yllättävän merkityksellinen asia on olleet automagneetit. Täällähän lähes joka koululla on oma logonsa, joita sitten myydään erilaisissa "Spirit Wear" -tuotteissa. On t-paitaa, hupparia, kassia, shortsia, magneettia.

Automagneetit koulun logolla ovat olleet tärkeitä me-hengen luojia.

Tuotteita ostetaan ja käytetään ahkerasti. Pikatiellä tai parkkiksella autosta pongattu oman koulun magneetti on ollut tärkeä me-hengen luoja ja ylläpitäjä. Takapenkiltä on kuulunut iloisia riemunkiljahduksia pitkin vuotta, mutta erityisesti nyt sosiaalisen eristyksen aikana. Taas yksi "meikäläinen" liikenteessä! Pieni suomalainen poika vieraassa maassa,  isossa koulussa ja oudon kielen keskellä. Ja niin vaan yksi magneetti saa aikaan kotoisan olon. <3

Bear Hunt ja Rainbow Hunt ovat tärkeitä asioita lapsille korona-arjessa. Näihin on onneksi tartuttu innolla.

Tämän postauksen kuvat ovat enimmäkseen puhelimeen taltioituneita ohikiitäviä hetkiä. Olen kuitenkin vakuuttunut, että nämä tulevat pysymään mielessä pitkään!