perjantai 26. helmikuuta 2021

Kohti lomaa

Täällä odotellaan talvilomaa alkavaksi. Ja tietoa oman paikkakunnan tiukentuvista koronarajoituksista, sillä päätös yläkoulujen siirtymisestä etäopetukseen pitäisi kilahtaa sähköpostiin tänään. Esikoinen riemuitsee jo etäilystä, kuopuksen tilanteen huomioiden mietimme vielä, mitä tehdä hänen kohdallaan? No, tässä on viikko aikaa pähkäillä ja tarkkailla tilanteen kehittymistä.

varikkaat_tulppaanit_kasvitapetti
Sillä välin täällä on tuotu iloa arkeen muun muassa värikkäillä tulppaaneilla. Vähän nämä alkavat jo olla tiensä päässä, mutta isosta kimpusta on pitänyt ottaa kaikki ilo irti. Erityisen herttaiseksi tämän tekee se, että mies osti kukat minulle ihan itse, eikä kyseessä edes ollut valmiskimppu. On ripsireunaa, kerrottua, sopivasti väriä. Vielä se pääsi vanhakin koira yllättämään! 
hiihtolomalle
Harmaiden päivien keskellä olen iloinnut myös tästä tv-huoneen viidakkoseinästä. Itse asiassa tuijottelen tätä paljon useammin kuin nurkassa olevaa kuvalaatikkoa. Kyllä tekee taas tiukkaa odotella vihreän värin saapumista luontoon. Onneksi ensimmäiset esikasvatetut taimet tuovat jo lupauksia tulevasta. Hiihtoloman jälkeen taimitehdas alkaa pyöriä täydellä teholla.
kasvitapetti-mischievous-monkeys
Mukavaa viikonloppua ja leppoisaa lomaa lomailijoille! Ja suuri etätsemppihalaus kaikille koronarajoitusten kurittamille. Yhdessä (mutta tarpeeksi etäällä) tästä selvitään!

SHARE:

3 kommenttia

  1. Kukat on niin kauniita!❤️

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Onpa upea tapetti - ei ihme, että sitä tuijottelet usein! Tulppaanisikin ovat kauniita. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  3. Kyllä tuota tapettiseinää kelpaa tuijotella.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig