perjantai 17. syyskuuta 2021

Syyskuun puutarhassa, osa 2

Muutama postaus sitten (täällä) katsastettiin miltä näyttää syyskuinen kasvihuone ja keittiöpuutarha. Onko kaikki jo ihan rempsallaan vai ehkä sittenkin boheemin kaunista? Nyt tehdään sama puutarhakierros etupihalla, kesähuoneen ympäristössä.

syyspuutarha

Vaikka monin paikoin näkyy jo ruskan värejä, kesähuoneen ympäristö on tosi suojaisa ja hieman myös varjon puolella. Ruska saapuu tänne kulmaan  yleensä pihastamme viimeisenä. Niin näyttää olevan tänäkin vuonna.

syyspuutarha-maksaruoho-pihlaja

lamoherukka-syysväri
Pihlajanmarjat saivat väriä jo elokuussa ja lamoherukka vaihtaa syysasun aina tosi aikaisin. Mutta muuten on vielä yllättävän vehreää ja runsasta.
bistrosetti-keittiopuutarha
Viljelylaatikoissa on sekä kesäkukkia että hyötykasveja. Niin kauan kuin yöt pysyvät plussan puolella, nämä saavat kukoistaa täällä kaikessa rauhassa. Yhtenä yönä nostin ruukuissa kasvavat daaliat kesähuoneen sisälle suojaan, mutta muuten kasvit ovat toistaiseksi saaneet selvitä ilman hallaharsoja. Tosin tällä viikolla pohjoiseen satanut lumi sai kyllä palan kurkkuun. Pitääkö puutarha laittaa talviteloille jo täälläkin..?
viljeylaatikot - kesähuone
Syyskuu on ollut yllättävän viileä, mutta toiveissa on silti edelleen kaunis ja pitkä, ruskan värien täyttämä syyskausi. Sateinen elokuu sai kaiken vielä kukoistamaan hellekesän jälkeen. Kuvittelin muuten, että helteisen kesän jälkeen siirtymä syksyyn olisi jotenkin normaalia helpompaa. Mutta yllätyksekseni se näyttää menneen juuri päinvastoin!
syyspuutarha-isomaksaruoho
Nyt nautiskellaan päivä kerrallaan. Jokainen kasvihuoneesta haettu tomaatti tai kotipihasta kerätty kukkakimppu on ikään kuin plussaa. Sitten kun syyshalla iskee, voikin jo suoraan siirtää katseet joulun odotukseen:)

Mukavaa loppuviikkoa!


SHARE:

2 kommenttia

  1. Nauti, Maria, kesästä. Vaikka kylmää onkin, teillä on kaikki vielä vihreää!

    VastaaPoista
  2. Voi että, sinulla on kyllä ihanasti ja taitavasti suunniteltu puutarha, kun aina löytyy kaunista ja kukkivaa! Esim tuo pihlaja, voi että miten kaunis! (vaikka pihlajaa ei ensimmäisenä tulisi mieleen istuttaa pihalle) Toivotaan tosiaanpitkää ja aurinkoista syksyä!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig