keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Vinkkejä vailla!

Täällä on vietetty ruokailun suhteen varsin "täysipainoista" elämää. Imetysdietin loputtua olen surutta syönyt kaikkea mistä haaveilin. Juustoja, pizzaa, juustosalaatteja, juustokakkuja, juustoisia piirakoita, juustonaksuja. Niin, ja siis mainitsinko jo juuston? Sellainen normaali alkuvuoden "liiku enemmän, syö tervellisemmin" -buumi meni meikäläisen osalta ohi ja kovaa, olin aivan liian keskittynyt juustotarjottimen antimiin.

Nyt kun olen herkutellut koko edellisen vuoden edestä tuntuu, että voisin tehdä jotain muutakin. Kuten vaikkapa liikkua. Hakusessa on siis kotiäidille, siis kirjaimellisesti KOTIäidille sopivat treenivinkit, joita voisi tehdä sisätiloissa, ehkäpä jopa lapsen pyöriessä jaloissa. Mielellään tietenkin nopeita tuloksia vähällä vaivalla! 


Mutta ihan tosissaan siis, jos jollakin olisi vinkata hyväksi havaittu, laadukas ja tehokas Youtube-linkki / dvd tyyliin "rapakunnosta kuntoon", otan tiedon innolla vastaan. Sellainen kotitreeniohjelma, ei veren maku suussa, mutta hommaan sitoutuen kuitenkin.

SHARE:

30 kommenttia

  1. http://www.youtube.com/watch?v=W-9L0J_9qag

    Kahdeksan minuuttia päivässä vatsalihastreeniä :D Voiko sen nopeampaa ollakaan ja lupaa nopeita tuloksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toi kuulostaa hyvältä:D 8 minuutin treenin ehtii hyvin tehdä Ohjelmointipäällikön minipäikkäreiden aikaan. Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Välineeksi ehdotan 8-10kg kahvakuulaa ja 3-4kg käsipainoja. Niillä saa treenattua koko kropan eikä maksa omaisuutta. Hienoa, jos motivaatio on löytynyt! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos painovinkeistä! Pitäisi tosin päästä ensin ohjattuun kahvakuulatreeniin (siis ihan oikeasti en ole vielä moisessa käynyt!!), sitten kai pystyisi jatkamaan kotiharjoittelua. Tämä yllättävä motivaatio on kyllä käytettävä hyödyksi!:D

      Poista
  3. Toi kuvahan on suoraan myös tämän kotiäidin elämästä :D Hienoa, jos tänne kertyy hyviä treenivinkkejä, niitä minäkin otan ilolla vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miru, kohta me siis jo juostaan niitä aamumaratoneja:D

      Poista
    2. No takuulla! MUTTA huomenna pitää vielä leipoa ystävänpäivän kunniaksi kuppikakkuja, jos sitten sen jälkeen alkais maratooniharkat ;P

      Poista
  4. Tässä yksi hyvä =)
    http://kuntoplus.fi/kuminauhajumppa
    -Enna

    VastaaPoista
  5. Youtubesta löytyy ihan mahtavia treenivideoita, kukapa ei haluaisi saada Victoria's Secret mallin kroppaa (http://www.youtube.com/watch?v=i1ZzdBgLtZg). Jokaiselle kehonosalle omansa.
    t. kiki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, pakarat alkoi huutaa armoa pelkästä katsomisesta!:D Tätäkin on testattava, kiitos linkistä!

      Poista
  6. Kiva lukea treenivinkkejä ja itse asiassa ehdin jo kokeillakin Iinan suosittelemaa vatsalihastreeniä :) Aika tehokas ja nopea!
    -Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen mäkin ehdin tänään testata. Tykkäsin erityisesti niistä 30 sekunnin "recovery" osioista:D

      Poista
  7. Jillian Michaelsin 30 Day Shred-treenivideot ovat hauskoja! Tehoavat koko kroppaan ja sykkeennosto-osuudet pistää hien todella pintaan. Kolme eri tasoa, yksi 25min päivittäin 30 päivää. Tai pidempään ja vain silloin tällöin. Ei vie kuin puoli tuntia ja välineiksi riittää käsipainot (tai vaikkapa täytetyt vesipullot) ja kyllä tuntuu :D Itseäni motivoi tuo lyhyys ja samassa paketissa oleva tehokkuus, kannattaa kokeilla :)

    Level 1 löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=1Pc-NizMgg8&noredirect=1

    Treenimotivaatiota sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, kiitos linkistä! Lyhyys ja tehokkuus on just ne taikasanat. Ihanaa, että viitsitte jättää näitä linkkejä omista suosikeista!

      Poista
  8. Googlaappa Tap Out XT. Rankkaa kyllä on mutta tehokasta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, rankalta tosiaan näytti. Ehkä tää olisi (toivon mukaan) sitten se seuraava askel, kunhan on alkurutiinit saatu kuntoon. Varmasti tehokasta!

      Poista
  9. Tätä et halua kuulla, mutta mun vinkkinä on pakottaa siippa kahtena iltana viikossa tiettyyn aikaan kotiin ja lastenvahdiksi. Ja sitten salille. Tai jos sali ei maistu niin kahvakuulatreeniin. Tai ihan mihin vaan, josta saa endorfiiniä.

    Meillä ei toimi mikään kotijumppa. Ei mikään. Nekun ei juuri nuku (ei pienempikään) tai ei ainakaan yhtä aikaa ja kun näkevätkin jumppapallon alkavat vaatia hyppyyttämistä siinä päällä. Tai jos assistentit huomaavat komeen vihreän kahvakuulani niin toinen niistä kaataa sen varpaalle heti kun silmä välttää.

    Mä en käsitä miten kaikkialla käsketään jumppaamaan kotona, mihin pikkulapset sidotaan siksi aikaa? Kuminauhalla patteriin? Vaikka olishan se kätevää. Onko se sitten kun pienempikin ymmärtää jotain lastenohjelmien päälle?

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkopuolisen vetämä treeni olisi kyllä paras ja itseäni motivoivin vaihtoehto, jos vaan olisi mahdollista. Mutta kun ei ole:/

      Onneksi tuossa yllä jo tulikin lyhytkestoisia ja tehokkaan oloisia treenivinkkejä, ne ehtisin tehdä pikkumiehen lyhyidenkin unien aikaan. Se tosin tarkottaisi vähemmän kahvia ja keksejä... Mutta nyt on yritettävä takoa, kun motivaatio on kohdallaan!

      Olen satunnaisesti tehnyt jooga/pilatesharjoituksia Ohjelmointipäällikön kanssa ja ne on kyllä sujuneet ihan ok. Kyllähän toinen tulee selän päälle kiipeilemään yms, mutta järkeilin, että vähän vajavainenkin treeni on parempi kuin ei mitään. Iltasella saisin tehdä rauhassa. Jos vaan pysyisin hereillä:D

      Ja sitä lastenohjelmakatseluikää täälläkin odotetaan! Voi mitä mahdollisuuksia sitten avautuukaan:D

      Poista
  10. En malta olla laittamatta lusikkaani soppaan, mutta multa saattais vielä löytyä Jane Fondan aerobikkiä VHS:ltä. :-D Toinen, joka saattais vielä olla äitini varastoissa, voipi olla jalkatwisteri. Siis se semmoinen sininen jalka- ja hauisvempuke, jota myytiin aikoinaan MTV3:n ostoskanavalla. Ja kopioita sai Anttilasta. :-D

    Lastensijoitusongelmaan näin hyvän (ei ehkä niin varteenotettava) vaihtoehdon erään kuntosalin seinällä. Siinä oli valokuva, jossa lapsi oli teipattu jesarilla seinään. Kyllä huvitti! :-D Mutta toivottavasti kukaan ei sitä oo ihan oikeesti tehnyt...

    Mutta näillä vinkeillä kohti kesää. Tästäpä tulikin mieleen, että jahka lumet sulaa, niin eiköhän vedetä reenirikoot päälle ja mennään porukalla Skumppapuistoon iltajumpalle! ;-D

    terveisin,
    ruakean talon rouva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökiltä taitaa vielä löytyä vanha kunnon videonauhuri, Jane Fonda kyllä sopisi mökkijumpaksi niinkuin makkara saunan kiukaalle:D

      Mitäs sitä lumien sulamista odottelemaan! Villahikinauhaa vaan otsalle ja Skumppapuistoon. Pyhäkahisevat on jo valmiina, ringaa kun oot valmis ja pokka pitää:D

      Poista
  11. Ei ole mitään pataässää hihassa, olen itsekin alkuvuodesta ryhdistäytynyt "uuskuntoilija". Yritän käydä salilla ja lenkillä. Tsemppiä urheiluun se olis vaan niin helppo jäädä paikalleen, ainakin itsellä. Lähteminen kaikkein vaikeinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, aloittaminen on aina tuskaa. Kun pääsee vauhtiin, onkin jo hyvä fiilis ja treenin jälkeen sitä vasta huipputyytyväinen itseensä onkin. Tsempit myös sinne, kyllä me nyt tällä kuntoilijan tiellä pysytään, kun kerran niin ollaan uhottu!:)

      Poista
  12. Ihana blogi. Täällä äiti-tytär -parikki on nautiskellut kauniista postauksistasi. Piristi sateista iltaa, ja molemmille tuli hyvä mieli.Näkee, että nautit itsekin kovasti bloggaamisesta ja että koti on sinulle sydämen asia. Hyvää kevättalven jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos teille ihanasta viestistä! Ihan piti miehelle ääneen lukea, lämmitti kovasti mieltä. Mukavaa kevättalven jatkoa myös teille ja tervetuloa uudestaan!

      Poista
  13. Heippa taas, mä treenailen kotipäivinä refluksipäiväunien (max45 min) hiit-treenin, siihen menee aikaa n. 20 min. Nyt olen pakotettu tekemään vain lihasharjoittelua, mutta hiitillä nousee sykekin hyvin. Ainakin sportsladyn sivuilla on yksi ohje hiitistä. Mulla on oma ohjelma, kun teen työkseni samoja hommia :). Nopeaa ja tehokasta tähän hetkeen! Jaksaa huononkin yön jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tällaisia nopeasti toteutettavia treenivinkkejä kaipasin, kiitos! Sähän voisit korvausta vastaan tehdä sellaisen "huonosti nukutut yöt-kädet ja olkapäät jumissa refluksilapsen kantamisesta-ei ole kauheasti aikaa lyhyillä päiväunilla" -treeniohjelman. Olisi varmasti hitti!:D

      Poista
    2. Loistava idea! :) tosin siihen tarvittais aivotoimintaa, joka on selvästi verrannollinen nukuttuihin tunteihin :D.

      Poista
  14. Moi. On hyvä muistaa että treeniä tärkeämpää on hyvä ruokavalio.:) aina ei tarvitse edes.nääntyä nälkään vaan kun syö oikein niin voi syödä paljon mutta kevyemmin. Suosittelen fitfarmin juttuja, ruokavalio, treeni ja taustatuki samassa paketissa. Muistaakseni nettivalmennus makso 50€, siitä oli oikeesti apua.:) pienenä vinkkinä.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä vinkistä!

      Tiukahko imetysdietti piti huolen, että ylimääräisiä kiloja ei päässyt kertymään vaikka liikkuminen oli ihan olematonta. Nyt kun energiavaje on juustoilla tasoitettu, jaksaa taas keskittyä tähän rapakunnon kohentamiseen. Tuota taustatukea kyllä tarvitsisin, kun olen aika laiska piiskaamaan itseäni!

      Poista

Blog Design Created by pipdig