perjantai 7. maaliskuuta 2014

Perjantaipiristys

Mikä kumma siinä on, että kevään myötä alkaa aina tehdä mieli kaikkea sitruunaista. Lemon curdia, sitruunaisia leivonnaisia, keltaista ja kirpeää. Onko se tuo väri vai sitruunaan liitetty keveys ja pirteys? Sillä kevyitähän nuo sitruunaaherkut juuri ovat:D

Meidän perheen kestosuosikki on itse tehty lemon curd. Tällä voidellaan paahtoleipää, pikkuleipää, croissantteja, kääretorttuja, kakkuja. Tahna valmistuu helposti, kunhan muistaa hämmennellä koko ajan. Kirjasin ohjeen blogiin ensi kertaa kolme vuotta sitten ja alkuperäinen ohje on Dansukkerin sivuilta.


LEMON CURD
4 dl tomusokeria
2 sitruunan kuori
1 dl vastapuristettua sitruunamehua
2 kananmunaa
75 g voita

Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuoret. Sekoita kattilassa tomusokeri, sitruunamehu, kuoriraaste ja munat. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen ja anna kiehahtaa pikaisesti. Säädä lieden lämpötilaa pienemmäksi ja jatka sekoittelua, kunnes seos sakenee. 
Ota kattila liedeltä ja lisää rasva. Sekoita, kunnes se on kokonaan sulanut ja sekoittunut tahnaan.
Kaada purkkeihin. Säilyy jääkaapissa noin 2 viikkoa.


* Kuumennusvaiheessa on tosiaan oltava tarkkana, jotta lopputulos ei ole sitruunanmakuista munakokkelia. 
* Itse siivilöin tahnan purkitusvaiheessa, niin mahdolliset siemenet yms. saatiin pois. Lopputulos oli todella tasaista, helposti levittyvää tahnaa. Nam!
SHARE:

20 kommenttia

  1. Kiitos reseptivinkistä, olisikin varmasti parempi vaihtoehto kun kaupan valmistuote jota on vain tullut ostettua.

    Kirpeän keltaista kevään jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän itse tehty painii vähän eri sarjassa. Vaikka on tuota kaupan valmistahnaakin tullut ostettua monet kerrat. Hyvää sekin on:)

      Poista
  2. Namm varmasti hyvää . Pitääpä kokeilla..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, on ihanan samettisen pehmeää ja kirpsakkaa samaan aikaan.

      Poista
  3. Se on muuten aivan totta, että keltaisen kaipuu myös leivonnassa ja ruuanlaitossa nousee pinnalle aina keväisin. Sitruunaleivonnaiset ovat kyllä muinakin vuodenaikoina ihan lemppareitani :) Lemon curdia tulee laitettua aika usein täytekakun väliin ja olenpa sitä käyttänyt myös brita-torttuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ehdoton kesäherkku on juurikin brita-torttu tuoreilla mansikoilla ja lemon curdilla! (http://kaneliajakardemummaa.blogspot.fi/2011/07/britakakku-mansikoilla-ja-lemon.html) Ja suosittelen muuten kokeilemaan kesällä paahtoleivän päällä samaista yhdistelmää: lemon curd + viipaloidut mansikat, halutessaan päälle ripaus tomusokeria. Nautittaan terassilla aamuauringon lämmittäessä kasvoja:)

      Poista
  4. Kiitos tästä, pitää muistaa kokeilla :) Ihanan raikas kuva! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nina:) Ja oikein mukavaa viikonlopun jatkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Näyttipä hyvältä - kiitos vinkistä! Tätä täytyy kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Kunhan muistaa olla tarkkana hämmentämisen kanssa. Tämä on myös oikein oiva pikkulahja / kylävieminen:)

      Poista
  6. Kiitos, tätä pitää kokeilla! Minulla on edellisen raskauden jäljiltä jatkuva sitruunanhimo, lemon curdia menee digestiven päälle, kakkuihin, viilin tai maustamattoman jogurtin kera.. melkein mihin vain ;)
    Sitruunankeltaista keväänjatkoa! t.Johanna (www.pullaajapaivanpaistetta.blogspot.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana raskaushimo!:D Minun teki mieli kaikkea hapanta, suosikki oli maustamaton jogurtti puolukoiden tai karpaloiden kera. Nykyään kyllä tarvitsee jotakin makeutusta tuohon satsiin:)

      Lemon curd sopii kyllä kaikkeen! Ekaluokkalainen on oppinut mummoltaan mielenkiintoisen yhdistelmän: paahtoleipä, lemon curd ja päälle aurajuustoa. Hmm..?

      Poista
  7. Aika herkun väristä, taidan kokeilla.

    VastaaPoista
  8. Raikas ja pirtsakka kuva...taatusti suussa maistuu yhtä pirteälle :)

    Kevättä rintaan ja terkkuja aurinkoisesta Naantalista

    VastaaPoista
  9. On sitten hassua, että täältä löytyy joka kerta kivoja ideoita, sisustukseen, puutarhaan tai leivontaan. ( ihana leivontablogi vielayksi on toinen suosikkini). Kiitos ihanista ideoista ja idearikasta kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanan piristävästä viestistä:) Ja aurinkoista kevättä (vaikka ulkona juuri puskeekin aikamoinen myrskytuuli)!

      Poista

Blog Design Created by pipdig