maanantai 28. syyskuuta 2015

Kukkakaalicouscus

Pääsin tänä vuonna nauttimaan ensimmäistä kertaa itse kasvatetusta kukkakaalista. Voi iloa ja ihanaa makua!
Ruokaohjeita etsiessäni törmäsin kukkakaali-couscousiin. Eli tehosekoittimella silputtu kukkakaali toimi varsinaisen vehnäisen couscousin korvaajana. En uskonut, joten oli kokeiltava itse.
Ja toden totta! Kukkakaali oli surautuksen jälkeen aivan kuin couscous-ryyniä. 

Tein salaattia, jossa pyöräytin kukkakaalicouscousin nopeasti chilillä ja valkosipulilla maustetussa öljyssä. Lisäsin lämpimän kukkaakaalin joukkoon kasvimaalta kerättyjä kirsikkatomaatteja, tuoretta korianteria ja kiinansipulia (näyttää ruohosipulilta, maistuu ihanasti miedolle valkosipulille). Lopuksi murustelin joukkoon fetajuustoa, maustoin mustapippurilla ja sormisuolalla.

Maistuu ihan sellaisenaan tai lisäkeruokana.

SHARE:

5 kommenttia

  1. Minäkin kesällä kokeilin ja toimii kyllä hyvin varsinkin lisukkeena. Ja helposti muunneltavissa ihan sen mukaan, mitä milloinkin keksii heittää sekaan. Täytyypä taas tehdä, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  2. Minä olen tehnyt pizzaa kukkakaalista, -siis kukkakaalia pizzapohjana. On hyvää!

    VastaaPoista
  3. Herkullinen resepti-idea ja todella upeat kuvat!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig