sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Syysfiilistelyä eli hämäränhyssyä

Syksyn tulo ei ole koskaan haitannut minua, sillä rakastan sen tuomia syviä sävyjä, rauhoittumista kotipesään, villasukkia, takkatulen ritinää. Rakastan myös syksyn pimeneviä iltoja. Lasitetun terassin myötä syysillat ovat tulleet vielä askeleen lähemmäksi, kun niiden kauneudesta voi nauttia melkein ulkona, mutta kuitenkin sisätiloissa. Kylmyyttä en nimittäin rakasta ollenkaan.
Tuntuu, että koko alkusyksy on mennyt yhdessä hujauksessa, kiireen keskelle imaistuna. Mies huiteli maailmalla, arki yritti tunkea itsensä jo muutenkin kaoottisiin aikatauluihin, omat työt kasaantuivat. Nyt kun kaikkeen on taas tullut jonkin sortin rytmi, on aikaa nauttia pienistä iloista ja syksyn illoista.
Pikkupurtavaa, vähän viiniä, viltti jaloille. Syysmaiseman ihastelua ja hämärän laskeutumista.
Kuuntelin eilen Radio Aaltoa matkalla Cirque Du Soleiliin (jonka akrobatiasta pää on muuten pyörällä vieläkin) ja radiossa puhuttiin meidän suomalaisten hyggeilystä. Villasukista, takkatulesta, kynttilöistä, hämärtyvistä illoista. Että miksi puhua hyggeilystä, kun meillä on ihan omakin, suomenkielinen sana: "hämäränhyssy". Totta, sitähän se juuri on! Toki hyggeillä voi varmasti ympäri vuoden, mutta hämäränhyssy liittyy juuri tähän vuodenaikaan, juuri näihin hämäriin aamuihin ja yhä aikaisemmin pimeneviin iltoihin. Siihen aivan tiettyyn fiilikseen, syksyn ja talven tuloon, rauhallisuuteen.  
Mitä fiiliksiä hämäränhyssy sinussa herättää? Onko se tunnelmallisia iltoja vai ahdistavaa pimeää ja hiljaisuutta? 

Oli suhteesi syksyyn mikä tahansa, toivottelen kuitenkin oikein mukavaa ja rentouttavaa syyssunnuntaita!

SHARE:

16 kommenttia

  1. Syksyllä saa nauttia tunnelmavaloista, ne on vaan niin ihania! Syksyllä saa myös tavallaan levähtää puutarhan hoidolta ja kerätä voimia kevääseen. Onhan se ihana, että on vuodenajat! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on jotenkin jopa vähän lupa käydä hitaalla. Tahti rauhoittuu väkisinkin, kun tuntuu että vuorokaudesta häviää tunteja. Tosin huomaan syksyn tulon valitettavasti myös ruokavaliossani: mausteisia patoja, suklaata, punaviiniä, tuhtia tarjottavaa...Mutta keväisin elämänmeno onneksi kevenee lähes itsestään!:) Eli nyt nautiskellaan!

      Poista
  2. Tuo teidän lasitettu terassi on ihana! Meille on suunnitteilla jokinlainen lasitettu kesäkeittiö. Sen turvissa puutarhastakin voisi nauttia pidempään, kun ei kylmyys iske iholle. Vielä kun saisi jonkun pienen takan tai muun lämmönlähteen sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tulen ritinä olisi kyllä mahtavaa! Meillä tuo lasitettu terassi on ihan kylmää tilaa, mutta vielä sen saa lämpimäksi terassilämmittimellä. Ja niillä villasukilla ja vilteillä:)

      Poista
  3. Aivan unelman näköistä! <3
    Mä niin tykkään hämäränhyssystä ja käytän myös tuota sanaa.
    Ajattelin just yksi päivä, että olen aina hyggeillyt. Ennen touhulla saattoi olla hieman laiskottelun maine, mutta onneksi se on nyt tärkeää ja niin muodikasta.
    Me suomalaiset ollaan tehty paljon asioita kautta aikojen, mutta ei olla tajuttu nostaa niistä mitään sen kummempaa numeroa.
    Lepo ja fiilistely on nyt kuitenkin paikallaan, oli se sitten hämäränhyssyä tai hyggeilyä. Mutta laiskottelua se ei missään tapauksessa ole, koska se edistää hyvinvointia ja lataa akkuja. ;)
    Ihanaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Ei laiskottelua, vaan hyvinvoinnin edistämistä. Kyllä tästäkin joku varmasti jo kurssittaa kovalla rahalla:D Kesällä englannissa tuli puhetta eri maiden elämänmenosta ja niihin liitetyistä stereotypioista. Miten englantilaiset juovat aina teetä ruusukupeista pienissä cottage-gardenenissaan jne. Siinä eräs britti sitten alkoi puhua "ihanasta hyggeilystä", että eikös se ole meiltä Suomesta peräisin? Olisi pitänyt vaan nyökytellä, että "juu juu, mutta muistat sanan väärin. Toista perässä: h ä m ä r ä n h y s s y." :D :D

      Tunnelmallista syyssunnuntaita sinnekin! <3

      Poista
  4. Hämäränhyssy on niin ihana, suomalainen ilmaisu sille kaikelle ihanalle, mitä syksy tuo tullessaan. Jos täällä kerran pitää asua, on etsittävä pimenevästä ja kylmenevästä ajanjaksosta kaikki hyvä ja positiivinen. Ja hämäränhyssyn aika on juuri sitä, nautitaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, tämä on pitkälti ihan asennekysymys. Hyvää löytyy, kunhan vain haluaa löytää.

      Oikein ihanaa hämäränhyssyä sinulle!:)

      Poista
  5. Mun hämäränhyssyyn kuuluu tunnelmavalot pihalla ja terasseilla, kynttilät ja lukeminen. Kunhan saan kaikki sipulit maahan, kalusteet sisälle ja mattourakan ohi(40 mattoa pesty ja odottelen niiden kuivumista), haen vinon pinon kirjoja kirjastosta ja alan nauttia hämäränhyssystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, siellä on jo hämäränhyssy-suunnitelmat selvillä! Minäkin haaveilen vinosta pinosta kirjoja sekä kutimien kaivamisesta esiin. Myös kaikki kesän puutarhalehdet odottavat lukemista. Onneksi on hämäränhyssy! :)

      Poista
  6. Hämäränhyssy on hauska sana. Itse olen käyttänyt sitä vuodenajasta riippumatta iltahämärän synonyyminä, mutta toki syksy on juuri iltahämrän vahvinta aikaa, joten siihen se leimallisimmin liittyy. Kuulemma joissain päiväkodeissa sun muissa vietetään "hämäränhyssyjä" mukavan uskonto- ja kulttuuritaustaneutraalina syysjuhlana halloweenin, kekrin tai pyhäinpäivän sijaan.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulostaa varsin hauskalta, päiväkodeissa vietettävä hämäränhyssy! Tuosta saisikin hyvän idean myös omaan juhlarepertuaariin. Tämä täytyy ehdottomasri laittaa korvan taakse!

      Perinteisesti hämäränhyssy on kai liitetty juurikin tuohon iltahämärään, mutta minusta se sopii mainiosti myös näihin pimeisiin aamuihin. Itse sytytän syksystä eteenpäin joka aamu pari kynttilää ja aloitan päivään heräämisen sillä, kahvikupposen kera. Todellista hämäränhyssyilyä siis:)

      Poista
  7. Kyllä hämäränhyssy on ihanaa. Silloin voi luvan kanssa olla vaan ja neuloa tai lukea ja syödä herkkuja. Tunnelmoida elävän tulen äärellä. Kyllähän me ollaan ihan hyggen edelläkävijöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin ollaan! Nyt vain kirjoittamaan maailmanvalloituskirjaa hämäränhyssystä:D

      Poista
  8. Kyllä se on tunnelmallisia iltoja takkatulen loisteessa, villasukat jalassa, viltin alla. Vielä mukiin glögiä ja käteen ehkä kudin tai kirja;)
    Kyllä syksy on todellakin asennekysymys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, kutimet olisikin kyllä ihanat! Viime kerrasta alkaa tosin olla jo niin paljon aikaa, että mitenhän tuo mahtaisi enää sujua... Hyvä syy siis herättää henkiin naapuruston uinuva ompelukerho! :)

      Poista

Blog Design Created by pipdig