tiistai 9. lokakuuta 2018

Pakkasaamu piristää

Vietimme viikonlopun Länsi-Ruotsissa, aurinkoisissa maisemissa. Idyllisiä pikkukyliä ja kauniita taloja (löysin muuten unelmataloni! Löytyy instasta, kiviporttikuvan takaa).  Kotiin viemisinä oli tietenkin kasa ihania lehtiä. Viikonlopun aikataulu oli suhteellisen tiukka ja ohjelma vaati skarppina olemista.  Nyt uutta viikkoa on aloiteltu maisemanvaihdoksesta virkistyneenä, vaan ei virkeänä. Maanantain kipakka pakkasaamu tosin toi vauhtia askellukseen ja piristi nuutunutta fiilistä.

Näissä kuuraisen harmahtavissa aamuissa on jotakin tavattoman kaunista. Vaikka vilukissana kaipaan kesän lämpöä, niin rakastan syksyä, sen sävyjä ja tientynlaista rauhaa. Nyt on aikaa monille sellaisille yksityiskohdille, joita en edes huomaa kesän runsaudessa.
Huuruisen pakkasaamun kauneutta ihaillessa tuntui uskomattomalta, että loppuviikkoa tullaan viettämään syksyisen lämpöaallon kourissa. Luonto ei tosiaankaan välitä puutarhurin suunnitelmista. Pari pakkasyötä on niittänyt satoa ja nyt on enää turha haikalla kasvihuoneen lämmön perään. Toisaalta pakkasyöt katkaisevat hommat juuri täydellisesti. En tiedä malttaisiko sitä muuten lopetella? Pakkanen ainakin on selvä piste moneen puuhaan.
Joko teillä on puutarha paketissa? Täällä on vielä yhtä sun toista putsaamista, mutta kiireellisimmät on sentään saatu alta pois. Paitsi ne kukkasipulit...!

Kaunista loppuviikon jatkoa ja mielenkiintoista sääviikkoa!

SHARE:

5 kommenttia

  1. Onneksi on luvattu vielä hetkeksi lämpimämpää.

    VastaaPoista
  2. Meillä täällä Keski-Saksassa on vielä lämmintä,vaikkakin syksy näkyy kyllä maisemassa. Syyshommia ei juurikaan vielä ole tehty,satoa korjattu tosin sekin jäi kuivuuden takia tosi pieneksi. Antoisaa viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Ihailin jo instassa kuura kuvaa ja ihmettelen sitä että siellä etelämmässäkin on ollut jo näitä kuura aamuja.meillä niitä on ollu muutama, mutta vieläki mun ruusut ja kärhöt kukkii ulkona ja Daaliat kasvihuoneessa.

    VastaaPoista
  4. Kauniit Kuvat siinä oli ne minun aiemminkin ihailuni saaneet ruukut. Niin siistissä pinossa ja puhtaina . Mökkipuutarhassa on vielä hommia juurikin ne sipulit.

    VastaaPoista
  5. Kuura on kaunista. Pakkanen tosiaan pisti stopin monelle, muttei kaikelle. Meillä vielä kasvaa tomaatit kasvihuoneessa. Kurkut taitavat olla menetetty tapaus, ovat herkempiä kylmälle, mutta tomaattejen toivon vielä hyötyvän viimisistä lämpöisistä, enenkuin siivoan ne pois ja otan raakileet sisälle kypsymään. Paljon muutakin olisi puuhaa, mutta sipulit sentään on täällä jo maassa. Taas varmaan turhan aikaiseen.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig