sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Juhla, jota ei koskaa tullutkaan

Washington DC on maailmankuulu kirsikkapuistaan ja keväisistä kirsikankukkajuhlistaan. Tänne matkataan pitkienkin etäisyyksien päästä ihastelemaan keskustassa sijaitsevan Tidal Basin -vesialueen ympärillä olevia tuhansia kirsikkapuita.

Kirsikkapuut ympäröivät koko Tidal Basin -vesialuetta. Alue sijaitsee Washington-monumentin ja muiden merkittävien muistomerkkien välittömässä läheisyydessä.

Kirsikkapuiden kukinta vetää vuosittain tänne Yhdysvaltain pääkaupunkiin reilusti yli miljoona ihmistä. Kirsikankukkajuhlat, Cherry Blossom Festival, ajoittuvat neljälle perättäiselle viikonlopulle ja sisältävät kaikkea mahdollista paraateista piknikkeihin. Juhla on täällä koko kevätkauden päätapahtuma, jota on vietetty jo lähes 90 vuoden ajan.
Helmikuun lopussa alkoi virallinen kirsikkapuiden tarkkailu ja kukintahuipun laskenta. Kevään etenemistä seurattiin niin erilaisilla verkkosivuistoilla kuin Washington Postissakin. Parhaan kukintoajan arvioitiin osuvan maaliskuun loppuun ja päivää tarkenneltiin tuon tuosta. Meillekin oli tulossa kaksi settiä vieraita Suomesta ja kovasti pähkäilimme, osuuko paras sesonki juuri vierailuun. No olisihan se osunut, vaan kun ei tullut vieraita eikä juhlia.
Me kävimme ihastelemassa kukintaa pariin otteeseen. Pilvisenä ja viileänä päivänä alueella sai kävellä suhteellisen rauhassa ja koronaetäisyyksien pitäminen onnistui. Mutta juuri ennen huippukukintaa koko suuri puistoalue eristettiin poliisinauhoilla. Huippu osui viikonloppuun ja upean kesäiseen säähän, joten viranomaiset epäilivät ihmisten itsekuria (ja aivan syystä). Rantareitin kapeat polut ja painavina nuokkuvat kirsikkapuiden oksat vetivät ihmisiä puoleensa huonommassakin kelissä. Keskustan kirsikkapuuparatiisilla on valtavan suuri merkitys turistien lisäksi myös paikallisille.
Mistä kaikki oikein on saanut alkunsa? Tammikuussa vuonna 1910 Washington D.C sai 2000 kirsikkapuuta lahjoituksena Japanilta. Vain kaksi viikkoa myöhemmin puiden todettiin olevan sairaita ja kantavan mukanaan tuholaisia, joten koko puulähetys määrättiin tuhottavaksi polttamalla. Maiden hyvät suhteet eivät tästä kuitenkaan kärsineet ja jo saman vuoden joulukuussa Japanista lähti uusi, tällä kertaa yli 3000 puun lahjalähetys kohti Amerikkaa. Lähetys sisälsi 13 eri lajiketta pinkkeinä ja valkoisina kukkivia kirsikkapuita. Nyt nuo Tidal Basinille istutetut kaunokaiset sekä niiden jälkeläiset ovat kevään suurimpia tähtiä. Alkuperäisistä puista on jäljellä noin sata. Ne kasvavat lähellä Martin Luther Kingin muistomerkkiä.


Suurin osa Tidal Basinin nykyisestä 3700 kirsikkapuusta on Yoshino-lajiketta. Tämän lisäksi on hyvin paljon Japaninkirsikkaa (Prunus Kanzan), joka kukkii pari viikkoa Yoshinoa myöhemmin. Kevät Washington DC:ssä on kaunista aikaa, osui matka tänne kirsikkapuiden kukintahuippuun tai ei. Erilaisia kukkivia puukaunottaria riittää ympäri kaupunkia koko keväälle!

SHARE:

14 kommenttia

  1. Voi, miten kaunista!
    Onneksi pääsit kuvaamaan tuon ihanuuden meille.
    Ei ole ihme, että poliiseja tarvittiin estämään yleisöryntäys tuonne kauneuden keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi tuuri, että menimme paikalle pilvisenä päivänä, juuri ennen povailtua huippua. 2 päivää myöhemmin paikalle ei olisi enää päässyt. Kyllä tuo oli kuin jättimäisen kirsikkapilven keskellä kävelyä, niin ihanaa <3

      Poista
  2. Upeita kuvia, ihanaa tuolla puiden alla olisi käyskennellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihanaa! <3 Ei ihme, että normaalioloissa paikka on tavattoman suosittu piknik- ja perhekuvauskohde.

      Poista
  3. Upeat kukinnat ja kauniit kuvat olet onnistunut saamaan niistä. Minä olen vastaavanlaisia näkymiä käynyt ihailemassa Tukholmassa pari vuotta sitten.
    Ihanaa kevättä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Tukholmassa on myös ihana kirsikkapuisto, itsekin olen siellä päässyt käymään. On tämä kevät vaan niin kaunista aikaa <3

      Poista
  4. Draga Maria,
    E superb sa te poti bucura de asa ceva! Sa vezi, sa simti, sa poti atinge!
    Deocamdata, noi ne bucuram doar de ceea ce e in gradina sau in curte. Ramanem acasa in continuare si respectam cu strictete aceasta cerinta.
    Sunt mirata ca in alte locuri este permisa iesirea, chiar cu distanta pastrata.
    Oricum, iti doresc o primavara frumoasa in continuare.
    Imbratisari, Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. We went to admire the cherry blossoms few days before they shut down the whole place. We are still able to go outside but at the moment almost all the parks etc. are closed.

      Have a beautiful spring and stay safe!

      Poista
  5. Onpa upean näköistä! Mutta on tämä kyllä harmi, kun kaikki kiva peruuntuu :( Jotenkin tätä ei osaa oikein etukäteen hahmottaakaan, on tämä niin outo tilanne, vaan nuo peruuntuvat jutut tulevat vastaan jotenkin yksi kerrallaan. - Ai niin, en pääsekään Viroon jokakeväiselle reissulleni vastaanottamaan muuttolintuja ja tekemään puutarhahankintoja. - Uskaltaakohan sitä mennä edes lähitaimistoon piipahtamaan? - Ja tuore opiskelijatytär totesi, että tosiaan, ensimmäinen opiskelijavappukin on nyt sitten peruttu!

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan hurmaavaa!! <3
    Olen joskus matkustanut Japaniin vain kirsikkapuiden kukintaa ihailemaan, mutta harmikseni ilmat pysyttelivät koko kahden viikon reissun kylminä ja kukinta alkoi vasta matkani jälkeen.
    Olen saanut kyllä nauttia senkin edestä mantelipuiden lumosta sitten täällä! <3

    VastaaPoista
  7. Vau onpa upeen näköistä, ihailen jo kuvissakin saati mitä oikein luonnossa.
    Harmi toi korona, mutta siihen on nyt vain sopeuttava.
    Voimia ja jaksamista sinulle !

    VastaaPoista
  8. Kaunista. Tiedän tunteen.

    VastaaPoista
  9. Ompa kaunista. Olen aina haaveillut näkeväni kirsikkapuita livenä.
    Harmi, että kaikki kokoontumiset on peruttu, mutta terveys ennen kaikkea.
    Olen kuullut, että Helsingissä olis joku puisto, missä on kirsikkapuita. Se olis mukava nähdä.
    Ihanat kuvat taas.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig