keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Oi ihana marraskuu!

Enpä uskonut tätä sanovani, mutta oi ihana marraskuu! Niin lempeässä kelissä kuuta on aloiteltu ja loppuviikon sääennuste lupailee kovasti aurinkoista. Voiko tämä edes olla totta, ettei nyt vain olisi menneet kuut sekaisin..?

syyskukkia

Olen saanut otettua isoja harppauksia puutarhassa, penkkiä toisensa perään on vihdoin laitettu talviteloille. Olen yhä ihmeissäni, miten hienosti puutarha selvisi poissaollessamme, mitään suuria menetyksiä ei ole tullut vastaan. Kituvat kasvit kituivat jo ennen lähtöä. Rikkoja tietenkin on, mutta multapinta-alaan nähden yllättävän vähän niitäkin. Perennepenkit ovat onneksi olleet niin täynnä, ettei sinne ole rikka-armeijaa kunnolla edes mahtunut.

haltiankukka-sweet-tea

Mutta siis tämä aurinko! Niin ihmeellistä ja ilolla vastaan otettua näin marraskuussa. Jos auringonpilkahduksen onnistuu taltioimaan verkkokalvolleen, oli sitten itse ulkona, autossa tai työhuoneessa, saa siitä ihan mahdottoman paljon energiaa. Tämä on niin epätavallinen vieras tähän aikaa vuodesta, että tekisi mieli kapsahtaa auringon kaulaan joka kerta sen nähdessään. Ja siis miten huippua, että autostakin pitää löytyä aurinkolasit vielä marraskuussa!

haltiankukka-sweet-tea-erica-orange-savannah

Nämä kuvat ovat kasvihuoneesta, jossa syksyiset asetelmat voivat hyvin, kunhan niitä muistaa välillä kastella. Upea ruosteeseen vivahtava haltiankukka 'Sweet Tea' sopii täydellisesti 'Orange Savannah' Erican kaveriksi. Kodikseen ne saivat tietenkin ruosteisen laatikon. En oikein tiedä miten kuvailla kasvien väriä: murrettuja ja mausteisia sävyjä, kanelia, ripaus sinappia ja appelsiinia. Ihanan lempeitä syksyn sävyjä!

Olen nauttinut haravoinnista ja syksyn pihatöistä ihan uudella innolla, yleensä ne ovat olleet vähän pakkopullaa. Kunnon puutarhatauko näyttää tehneen todella hyvää (en kyllä uskonut tätäkään sanovani koskaan).

syyskukkia-kasvihuoneessa

Sormet syyhyävät jo jouluun, mutta toisaalta en vielä malta luopua syksyfiilistelystä. Kasvihuoneessa on siis syksy, kesähuone on jo saanut ripauksen joulua ja lasitettu terassi on jostakin sieltä välistä. Ihanaa, kun on erilaisia tiloja, joita voi somistaa kulloisenkin fiiliksen mukaan. Sitten vaan suuntaan kaffelle tai glögille päivästä ja fiiliksestä riippuen!

Kaunista viikon jatkoa ja voikaa hyvin!

SHARE:

3 kommenttia

  1. On kyllä ollut kaunis syksy. Ihania kuvia olet laittanut. Multa loppui kaikki into pihahommiin ja haravoinut en ole yhtään ja kukkapenkeissäkin rikkaruohoja on vaikka kuinka. Kaivelin loppukesästä hopeahärkin ylös maasta ja nyt niitä pieniä alkuja puskee joka paikasta. Saakohan niitä koskaan kokonaan hävitetyksi?
    Oikein mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä yleensä sama homma, tässä vaiheessa vuotta ei voisi puutarha enää vähempää kiinnostaa:D Mutta nyt takana on niin pitkä tauko pihapuuhista, että tämä tuntuu lähes juhlalta. En edes tajunnut miten ikävä oli fyysistä tekemistä, ennen kuin pääsin taas vauhtiin. Hyvin pärjäsi ilman puutarhaa, mutta on tämä taas niin kivaa!

      Hopeahärkki on kyllä sitkeä kaveri. Mutta keväällä sitten taas kitkentäpuuhiin uudella innolla!

      Poista
  2. Ihanaa, kun on ollut muutama aurinkoinenkin päivä! Syksy on upeaa aikaa

    https://suninidea.blogspot.com/2020/11/keskisuomen-kasino.html

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig