torstai 7. lokakuuta 2021

Ansarin syyssiivousta auringon tahtiin

Täällä tehdään puutarhan syystöitä nyt auringon tahtiin. Sateella ei viitsi nokkaansa ulos laittaa. Ajatuksena on, että mitä ei ehdi nyt, sitä jatketaan keväällä. Talven jälkeen rikkaruohojenkin nyppiminen tuntuu taas ihan huippupuuhalta.

syksypuutarha-kasvihuone

Toki jos syksyn sää antaa myöden, tiedän möyriväni puutarhassa vielä marraskuussakin. En ole ikinä osannut kiirehtiä syyssiivouksen kanssa. Annan kukkien kukkia niin kauan kuin ne jaksavat. Vaikka se sitten tietäisi viivästyneitä siivouspuuhia.

kasvihuone-syksy-sisustus

Kasvihuone oli tyhjennetty jo aikaisemmin, mutta nyt tein kevyen syyshuollon. Irrotin varjostusverhot, keräsin kasviroskat, tarkistin kasvarin sisänurkat ja listat. Lopuksi harjasin ja pesin lattian. Täällä on mukavampi tehdä talven havutöitä, kun paikat ovat suurin piirtein putsingissa. Keväällä edessä on perusteellisempi nurkkien jynssäys ja ikkunoiden pesu. 

kasvihuone-syyssiivous

kasvihuone-tiililattia

Kasvulaatikoiden tyhjentämisen yhteydessä pöydälle oli jäänyt kasa vihreitä marjatomaatteja. Mutta siellä ne ovat hyvin kypsyneet, ansarin suojissa. Aurinkoisena päivänä kasvihuoneessa oli suorastaan kesäisen lämmintä!

kasvihuoneen-syyssiivous

kasvihuone-syksy-kanerva

Viikonloppuna virittelen vielä
joulukausivalot kasvariin ja sitten vain kohti jouluaskarteluja! Haravoinnin ja kukkasipulien istutuksen lomassa.

syksypuutarha-kasvihuone

Mukavaa loppuviikkoa!

SHARE:

2 kommenttia

  1. Kauniita syksyisiä kuvia ja tunnelmia! Meillä lehdet ovat tippuneet ruusuja ja herukkapensaita lukuun ottamatta. Lehdet ehdittiin haravoida säkkeihin onneksi sateita. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. En mä tiedä onko se rikkaruohojen nyppiminen ikinä huippua, mutta ainakin siihen tulee nyt tauko! :D Täälläkin vähän hitaanlaisesti syyspuuhissa. Ja voihan niitä sitten jatkaa tosiaan keväällä. Tosi kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig