maanantai 14. elokuuta 2017

Myrskynmetsästäjät

Viikonloppuna saatiin nauttia Suomen oloissa aivan poikkeuksellisesta säänäytelmästä. Tai no, nauttia ja nauttia. Toisilla aineelliset vahingot ovat olleet ihan konkreettisia, ja toisilla, kuten meillä, vauriot kohdistuivat lähinnä kasveihin. Tämä on niitä harvoja hetkiä jolloin olen onnellinen, ettei pihassamme ole yhtään vanhaa ja isoa puuta (se toinen hetki on syksyisin, haravoinnin aikaan).
Me olimme jo viikolla perheen kanssa sopineet yöretkestä lasitetulle terassille. Perseidien  tähdenlennot mielessämme rakensimme lasikaton alle mukavan pesän. Vaan tähdenlentojen katselu vaihtuikin Kiira-myrskyn ihmettelyyn ja useamman tunnin kestäneeseen salamointiin. Myrskyn eturintaman vyöryessä päälle siirryimme hetkeksi sisätiloihin. Ruukut kaatuilivat, puutarhatuolit lentelivät pitkin terassia ja puut näyttivät olevan vaakatasossa. Mielen täytti hetkeksi sama levottomuus kuin aikoinaan Alabamassa asuessamme. Siellä tornadojen läheisyydessä oli myönnettävä luonnonvoimien mahti. Kansallisurheilijaa lainataksemme aina oli ihan fifty-sixty miten käy.
Mutta jotakin ihmeellisellä tavalla kutkuttavaa myrskyn odottelussa on. Sähköä on ilmassa paitsi salamoinnista, myös ihmisten puheista ja tuntemuksista. Vaikka myrskyt ovat Suomessa selvästi lisääntyneet, saamme vielä olla herran kukkarossa kun vertaa tilannetta maailmalla riehuviin hirmumyrskyihin, maanjäristyksiin ja metsäpaloihin. Siksi poikkeavan sään lähestyminen herättää aina uteliaisuutta.
Olimme varautuneet iltaan kynttilöin, ladatuin puhelimin ja vara-akuin, herkkueväin ja villasukin. Pienin nukahti kesken tiuhimman salamoinnin, minä taisin simahtaa ennen koululaista ja viimeisenkin sulkiessa silmänsä puolilta öin salamointi jatkui yhä. Aamukierros paljasti tuhot kasvimaalla: katkenneita maisseja, latva-artisokkia ja kesäkurpitsoja. Pari pikkupuuta oli kallellaan mutta toivon mukaan vielä pelastettavissa hyvällä tukemisella.
Me nukuimma lasitetun terassin suojissa makeasti. Nenänpäät pikkuisen viileinä, mutta muuten suloisen lämpimässä untuvatäkkien alla. Aamulla oli mukava tepsutella suoraan keittiöön puuron- ja kahvinkeittoon.
Tämänvuotinen yöretki oli ikimuistoinen sekä aikuisille että lapsille. Mutta toivon mukaan megamyrskyt olivat vähäksi aikaa tässä!

SHARE:

13 kommenttia

  1. Ihana kesäpeti ja ihan mahtava terassi ja mitä jännitystä ilmassa. 😊 Paljon sitä myrskyä odotettiin mutta onneksi meni meiltä ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että meni teillä ohi! Meilläkin odoteltiin, mutta vyöryi päälle paljon suuremmalla voimalla kuin osasin odottaa. Hetken jopa vähän pelotti, vaikka lapsia tietenkin piti rauhoitella tyynellä mielellä. Mutta pahimman rytäkän jälkeen oli mukava kölliä kesäpedissä koko perheen voimin :)

      Poista
  2. Onneksi meni ohi meillä,ei ollut kuin noin tunnin mittainen ukkonen ja kova tuuli,eli ei tullut vahinkoa.Tarhapäivänliljat pysyivät pystyssä pitkästä varresta huolimatta ja saan nauttia niiden kauneudesta yhä edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä suuri osa kukista kaatui maatamyötäiseksi, mutta eivät onneksi katkenneet. Ehkä ne tuosta vielä nousevat! Mukavaa (ja myrskytöntä) viikon jatkoa!

      Poista
  3. Mahtava paikka seurata myrskyä. Meillä vahinkoja ei tullut vaikka sade oli todella rajua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan aitiopaikka:) Hyvä että säästyitte vahingoilta!

      Poista
  4. Ihana yöretki! <3

    Meillä vältyttiin myrskyn tuhoilta, vaikka pihassa on useampikin vanha hedelmäpuu. Viereisillä teillä asuvilta sen sijaan oli kaatunut koivuja pihaan. Aika hurja oli salamoiden määrä pahimman myrskyn hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä jotenkaan ollenkaan osannut aavistaa mitä on tulossa, vaikka minullakin ystävät Helsingistä etukäteen laittoivat viestiä. Vähän olin sillä mielellä, että ihaillaan nyt mitä tuleman pitää. Vaan ihan tuo tosissaan pyöritti, vähän jo alkoi pelottaa!

      Poista
  5. Oi, miten tunnelmallista! Me katsoimme ystävien kanssa perseidejä jo lauantain vastaisena yönä, koska oletimme myrskyn estävän tähdenlentoretken lauantai-illalta, mutta täällä Turussa ei sitten myrskynnytkään oikeastaan yhtään, vähän vain satoi.

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Teillä on siellä ollut jännittävä yö.
    Hieno paikka seurata salamointia ja tuulen mahtia. Itse en ehkä uskaltaisi tuohon nukahtaa:)

    VastaaPoista
  7. Ihana perinne teillä tuo lasitetulla terassilla nukkuminen. Täällä meillä ei nähty minkäänlaista myrskyä, eikä ukkosilmat harmikseni tänne juurikaan tule. Minä kun niin haluaisin kokea oikean ukonilman, mutta mitään vahinkoja en tietenkään haluaisi!

    VastaaPoista
  8. Ihana retki. minä pelkään ukkosta ja se on ihan ymmärettävääkin näiden pihapuiden kanssa. Kiiran pahin trombikeskus meni kuitenkin ohi. Valtava tuuli ja salamat tarjosivat kuitenkin jännitystä riittämiin.

    VastaaPoista
  9. Ihana idea tulla nukkumaan tuohon.... :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig