sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Ihanaa uutta: Blue rantautuu Suomeen

Blogiyhteistyö: Blue

Pääsin viime syksynä tutustumaan tanskalaiseen naisten vaatemerkkiin nimeltään Blue. Blue on nyt rantautunut myös Suomeen ja tuotemerkkiä löytyy muun muassa urheilukaupoista. Vaatteet ovat ihanan rentoja, urheilullisia ja vapaa-aikaan sopivia. Kankaista löytyy raikkaita raitoja, herkullisia värejä ja kauniita kukkakuoseja. Iskin ensimmäiseksi silmäni näihin vihreisiin housuihin, ihan täydelliset puutarhaan! Ja puutarhakautta odotellessa mahdottoman mukavat myös kotoiluun tai vaikkapa joogaan. 


Itse asiassa joka ikinen vaate 2018 kevät-kesä mallistosta istuisi sujuvasti omaan vaatekaappiini. Sinistä, valkoista, punaista, vihreää, harmaata, vaaleanpunaista. Hyvin istuvia vaatteita, ihanan pehmeitä materiaaleja, ei kiristäviä malleja. Tiivistettynä tanskalaista rentoa tyylikkyyttä. Raikkaita ja iättömiä vaatteita, joita on helppo yhdistellä keskenään, olipa toiveissa sitten sporttisempi look tai astetta tyylikäämpi kokonaisuus vapaa-aikaan. Vaatteet sopivat "softsport" liikkumiseen (ihanan leppoisa sana!), kesäpäivään, rantaretkelle, kukkatorille... Kyllä ne tanskalaiset osaa!

* Blogiyhteistyö: Housut ja paita Blue
(villasukat omin kätösin neulotut)


Ps. Täällä meidän kulmilla Blue:n vaatteita löytyy Veturin Intersportista. Kannattaa siis katsastaa oman kaupungin tarjonta!

SHARE:

13 kommenttia

  1. Onpas kiva kuosi housuissa! Ja nätit villasukat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuosi veti puoleensa magneetin tavoin! Ja juuri täydellinen ja kukissa nyt niin trendikäs persikan sävy myös mukana:)

      Poista
  2. Aivan ihanat! 💚🌿
    Täytyykin tutustua tuohon merkkiin. Se on minulle aivan uusi tuttavuus.
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli hauskaa se, että sekä tytär että minä ihastuimme vaatteisiin. Yleensä meidän maut ei ihan kohtaa:D Mutta tosiaan, ihanan rento mallisto ja pehmoiset materiaalit, tykkään kovasti!

      Poista
  3. Ihanan sporttisia vaatteita, kotiin ja lenkille! Ehdottomasti pitää tutustua paremmin! Terv Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Ensikäyttämältä tuntuu todella mukavilta ja monikäyttöisiltä.

      Poista
  4. Ompas nätti kuosi ja kivan näköiset vaatteet :)

    VastaaPoista
  5. Oivalliset löhöily- ja puutarhahousut, täytyypä käväistä Veturissa:)

    VastaaPoista
  6. Ihanan tyylistä, tykkään! Kävin tanskan sivuilla katsomassa ja löytyisi kyllä vaikka mitä omaankin käyttöön sopivaa;)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig