maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kiirettä pitää!

Niinhän tässä aina käy. Ensin kevään odotus tuntuu tuskaisen pitkältä, ja hetikohta on jo niin paljon hommaa ja kiirettä, ettei meinaa edes peruspihajuttuja ehtiä tehdä. Puhumattakaan niistä kaikista talven aikana virinneistä suurista suunnitelmista. Haaveet kyllä pitävät virkeinä ja auttavat odotuksen yli, eli ei niitäkään sovi unohtaa!
Olen aikaisemminkin kertonut, etten ole kummoinen esikasvattaja. Kaikenlaista viritelmää ja kokeilua pitää kuitenkin olla, ja onnekseni tomaatit suostuvat kasvamaan tarjoamissani olosuhteissa.  
Tykkään ja suosin lajeja, jotka voi kylvää suoraan kasvimaalle. Varmoja, helppoja, luotettavia. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset lehtisalaatit, retiisit, porkkanat, lehtimangoldi ja monet yrtit. Ja jos joku menee pieleen, aina voi syyttää säätä. 
Jos et ole vielä ehtinyt täyttää siemenvarastojasi, niin nyt olisi loistava arvonta tiedossa! Sain nimittäin Kotipuutarha-lehdeltä ison kasan Hortus Luxus -sarjan vihannesten siemeniä arvottavaksi. Setissä on sekä esikasvatettavia että suorakylvöön sopivia lajikkeita. Jokainen setti sisältää yhteensä 20 pussia vihannesten siemeniä ja saan arpoa 3 settiä.
Suorakylvöön sopivia ovat mm. veikeä 'Red Head' retiisi, joka on valkoisen ja pinkin sävyinen rapea ja mieto lajike. 
Yksi lemppareistani on pehmeän mehukas ja punaruotinen lehtimangoldi 'Fantasy'
Salaatinlehtisekoite 'Speedy Mix' sisältää erittäin nopeasti kasvavia, eri makuisia ja muotoisia salaatteja. Sitä voidaan kasvattaa myös ympäri vuoden sisällä. 

Palkintosetin esikasvatusta tarvitsevia lajikkeita on mm. erityisesti ruukkukasvatukseen kehitetty kesäkurpitsa 'Patio Star F1 Hybrid'. Esikasvatettavaksi tai suorakylvöön sopii puolestaan avomaakurkku 'Diamant F1 Hybrid'. Lisäksi löytyy porkkanaa, kurpitsaa, maissia ja montaa muuta, yhteensä siis 20 erilaista siemenpussia. Ihan tässä jo vesi herahtaa kielelle, kun miettii ihanan rapsakkaa ja maukasta satoa, todellista lähiruokaa!
Voit osallistua arvontaan seuraavasti: 

* Jättämällä viestin tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki!

* Lisäarvan voit lunastaa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi.

Arvonta-aika alkaa NYT ja päättyy viikon päästä maanantaina 27.4.2015 klo 24.


Onnea arvontaan ja sormet multaan!

* Edi. Arvonta on päättynyt.

151 kommenttia:

  1. Kahdella arvalla mukana! 👍😃☀️🌱

    VastaaPoista
  2. Mukana yhdellä arvalla!

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana. Satoisaa kesää toivotellen!

    VastaaPoista
  4. Kahdella arvalla mukana, nimimerkillä Haitula

    VastaaPoista
  5. yhdellä arvalla mukana :) jessiheinonen@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukaan. Tänä vuonna on tarkoitus laajentaa kasvimaata, siemenille olisi käyttöä :)

    VastaaPoista
  7. Arvonnassa mukana, Tintti

    VastaaPoista
  8. Kahdella mukana.

    Hannele

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana. NM

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa. Ihania kuvia sinulla blogissa. T-arja-

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa täällä ja facebookissa :). Ihana blogi, olen pitkään seurannut! t. Sipriina80

    VastaaPoista
  14. Kahdella arvalla mukana :D Kasvimaata maalla alettu jo laajentaa, selkää lepyytellään nyt...
    Siemeniä riittäisi osa jakoonkin, ja joka tapauksessa jotain pitää vielä hankkia, vaikka oma ennätys nyt onkin meneillään esikasvatuksissa... Ikkunatila ja kasvilamppu olleet käytössä koko kevättalven...

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa. :) Ensimmäistä kertaa omaa taimitarhaa kasvattelemassa...

    VastaaPoista
  16. Kaksi arpaa onnen tuokoon 😊
    Kuinka syvät ovat muuten nuo siun istutuslaatikot? On kivat kun on pitkä allas niiden pienten sijasta.

    Lissu

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa nimimerkillä kanafarmari :)

    VastaaPoista
  18. Kahdella arvalla mukana!

    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  19. yhdellä arvalla mukana :-)
    eija.katajamaki (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  20. Yhdellä mukana arvonnassa.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukaan arvontaan, vaikka siemenet on jo hankittukin...

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa :-)
    Heipu

    VastaaPoista
  23. "Ja jos joku menee pieleen, aina voi syyttää säätä." Ihana!
    Mukana, kaikilla mahdollisilla arvoilla! :)

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla mukaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana. Nimim. Susanna K.

    VastaaPoista
  26. mummo ja pikku-helmi myös mukana.

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Yhdellä lähden mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla mukana. Puutarhurin varastossa ei voi koskaan olla liikaa siemeniä!

    VastaaPoista
  30. arvonnassa mukana ,kahdella arvalla, sorsa.m@suom2i4.fi

    VastaaPoista
  31. Tossa setissä oliskin just kaikkea mitä tarvin! Mukana siis! :)

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  33. Arvonnassa mukana just tarvittavia siemeniä. pirjo131@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana, jeeee :)

    VastaaPoista
  35. Ihan tuli kesäfiilis!
    Ihanat kuvat ja ulkona paistaa aurinko, voiko elämältä muuta toivoa!
    Yhdellä arvalla mukana.

    kattilanhenki@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Arvonnassa mukana!
    tuulinnea ät hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Voi ihana arvonta, kahdella arvalla mukana :) Tanja T-T

    VastaaPoista
  38. Mukana yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  39. No aina mahtuu lisää siemeniä tänne. Mukana ilman muuta! ;)

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnasta!
    turrimurri@netti.fi

    VastaaPoista
  41. Tuulikki

    yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukaan! Ihana arvonta, sormet jo syhyää, että pääsee käsiksi multaan ja istuttelemaan omaa satoa kesäksi!

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla heittäydyn Onnetteren eteen! t.Pikkupuutarhuri/eemar@netti.fi

    VastaaPoista
  44. Yhdellä mukana, hyötykasvien siemenet tulisivat tosi tarpeeseen!

    VastaaPoista
  45. Siemeniä tarvitaan kohta. Mukana arvonnassa.

    Tiina A.

    VastaaPoista
  46. Yhdellä arvalla mukana. Kevätterveisin Puutarhamuori.

    VastaaPoista
  47. Hyötykasveja aina tarvitaan, AVa mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  48. Arvonnassa mukana nimimerkillä bellis. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  49. Mukana ollaan :)
    Annemaarit

    VastaaPoista
  50. Vihannesten siemenet onkin ostamatta. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  51. Yhdellä arvalla mukana. Hyötykasvit ovat parasta kasvatettavaa, uusi kasvilavakehikko on suunnitteilla ja mikäli tämän voitan niin sitten se on "pakko" toteuttaa. Toivottavasti näin käy=)
    tittap@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Hyötykasvit kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän, joten tämä olisi ihan hurjan ihana voitto.

    VastaaPoista
  53. mukana! Ihana olisi laittaa omalle pihalle, jota nyt ensimmäistä kevättä laitamme kuntoon :)

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukana. Tarkoitus on rakentaa korkealaitainen jättiläiskasvilava. Mahtavaa satoa odotellessa...Jonnimonni

    VastaaPoista
  55. Oi mitä herkkuja! Yhdellä arvalla mukana ... ;o)

    VastaaPoista
  56. Mukana ollaan! Ailaska

    VastaaPoista
  57. Kaunista. Yhdellä arvalla mukana.
    Jaana.M

    VastaaPoista
  58. Mukana 2 arvalla :)
    Hanna K.

    VastaaPoista
  59. Kahdella arvalla mukaan! Siemeniä ei koskaan ole liikaa...

    VastaaPoista
  60. Kahdella arvalla mukana :)

    ansq-85@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla mukana. Kiitos ihanasta blogista, joka pelasti monta talvista iltaa. - Helena-nallukka

    VastaaPoista
  62. Oi oi, vesi tuli kielelle täälläkin. Mukana ehdottomasti!
    -Tiitu

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla innolla mukaan! Tahtoo pihahommiin <3

    mehukattinen@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Siitä ne työhuolet katoavat, kun on käsille tekemistä ja saa puhdasta ulkoilmaa haistella. Ilman muuta mukana arvonnassa!
    Maarit P.

    VastaaPoista
  65. Mukana arvonnassa! :) Itse en ole ehtinyt esikasvattaa yhtään mitään tänä vuonna... wivi_95@hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Mukana!!! titi.tyy@suomi24.fi

    VastaaPoista
  67. Tottakai mukana arvonnassa! Siemenpusseja ei voi ikinä olla liikaa...
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  68. Mukaan arvontaan! :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  69. Juu, totta kai lisää siemeniä olisi kiva yllätys... =)

    Mukana siis.

    VastaaPoista
  70. Kahdella arvalla mukana. Aurinkoisia päiviä! :)

    VastaaPoista
  71. Onnenpotkua odottelen yhdellä arvalla! :)

    VastaaPoista
  72. Oi, tämän haluan. Yhdellä arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  73. Taas mukana ! Jospa onnetar suosisi tällä kertaa :) /M-R K

    VastaaPoista
  74. Oi! Tyhjät lavakauluslaatikot odottavat jotakin kasvatettavaa, ehdottomasti mukana :)

    VastaaPoista
  75. Haluan mukaaqn, vaikka maassa on vielä paljon lunta. Hiihtämäänkin vielä pääsee.

    VastaaPoista
  76. Voi kun pääsisi jo kuopsuttamaan kasvimaata!
    krista_kettunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Mukana minäkin. Ihana arvonta! Päivi J.

    VastaaPoista
  78. Yhdellä mukana. Ollapa jo kesä!

    VastaaPoista
  79. Mukana arvonnassa : ) Tänään on kevät tehnyt vauhdilla tuloaan, pihalta ei malttaisi sisälle! leinikki76@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Mukana! Siemenet puuttuu vielä.
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  81. koitetaan onnea, yhdellä arvalla mukana!:)
    antsu_g@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Osallistun arvontaan minäkin. Sinulla on aivan ihana blogi!

    VastaaPoista
  83. No yritän uudelleen....edelleenkin sanon,että sinulla on tosi kiva blogi!! Osallistun kahdella arvalla....mutta äskeinenkään viesi ei näy missään,joten... Laitoin sinne nimellä Pinke....mutta ei näy,yhyy

    VastaaPoista
  84. Kahdella arvalla koitan onneani!

    VastaaPoista
  85. Arvonnassa mukana. Kiirettä pitää täälläkin puutarhahommien kanssa, kevät etenee nyt vauhdilla!

    VastaaPoista
  86. osallistun arvontaan. Ihana kasvihuone sinulla.

    VastaaPoista
  87. Mukana arvonnassa!
    :D jaanak h

    VastaaPoista
  88. Osallistun ehdottomasti arvontaan. Tänä keväänä on vielä siemenet hankkimatta, saapi nähdä mitä vielä löytyy.
    T. Ninna
    nyssetulee(at)luukku.com

    VastaaPoista
  89. Arvonnassa mukana! Pehtoori-lurpukka

    VastaaPoista
  90. Kiinnostavia lajikkeita! Osallistun siis arvontaan. Kiitos.

    VastaaPoista
  91. Mukana! Vielä mahtuu ikkunalaudalle lisää kasvatettavaa...
    -JaanaN-

    VastaaPoista
  92. Kahdella mukana, ehdottomasti. ;) SanniMari

    VastaaPoista
  93. kahdella ollaan mukana, kevättä ja kasvua on kiva seurata!

    VastaaPoista
  94. Mukana arvonnassa t. Marke

    VastaaPoista
  95. Mukana yhdellä arvalla, vaikka aamulla olikin monta senttiä lunta maassa! Seuraan ihanaa blogiasi joka päivä :) Anne

    VastaaPoista
  96. Yhdellä arvalla mukana! :) Nimimerkki Puikula

    VastaaPoista
  97. Mukana arvonnassa. Liisa

    VastaaPoista
  98. Yhdellä arvalla mukana. Kevättä! Heli T

    VastaaPoista
  99. Kahdella arvalla mukana keväisessä arvonnassa.
    t. malluka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  100. Yhdellä arvalla mukana. SariO

    VastaaPoista
  101. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  102. Mukana arvonnassa Merja...kiitos :-)
    hanski1900@gmail.com.

    VastaaPoista
  103. Sormet syyhyää kun näkee nuo kuvat ja siemenet...kahdella arvalla mukana!
    kivelatt@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Kahdella arvalla mukaan tähänkin arvontaan :) Alkaa kyllä kädet jo syyhyämään, että pääsisi tönkimään tuonne pihalle, mutta vieläkin on lumikasoja sen verran että hetki vielä...

    VastaaPoista
  105. Tähänhän on pakko osallistua, vaikka siemenpusseja taitaa olla liikaa jo valmiiksi. ;D Ihana ihana kevät!<3
    Jonna (jondemaar@netti.fi)

    VastaaPoista
  106. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa. Lapasestahan tämä harrastus lähti, ja lisää siemeniä hamuan =)

    -Lisconen (caropog@gmail.com)

    VastaaPoista
  107. Yhdellä arvalla mukaan .Siemmenet aina tarpeseen.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  108. Mukana yhdellä arvalla.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  109. Mukaan arvontaan. 1 arpa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  110. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  111. Tämä jos mikä toisi iloa kevääseen! Kovasti olisi suunnitelmissa istuttaa yhtä sun toista, tällä paketilla päästäisiin jo pitkälle!
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  112. Mukana ollaan. Sirpa

    VastaaPoista