sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Terassin kevätpäivitys

Blogiyhteistyö: Huiskula

Olen ihan huumaantunut tästä valon ja auringon määrästä! Ja mikä parasta, lasitetun terassin suojissa voi jo kuvitella kevätkelien koittaneen. Sinne ei käy viima ja kylmyyskin kaikkoaa nopeasti auringon lämmittäessä tilaa aamusta asti. Oli siis aika rakentaa pieni kevätpesä terassin lämpimimpään nurkkaukseen.


Vaihdoin sohvana toimivaan sänkyyn vaaleat tekstiilit. Seinällä olleet mustat metallitähdit saivat väistyä olkihattujen tieltä. Kokosin Huiskulasta saadut kevään sipulikukat kevätpesän läheisyyteen, jotta sain maksimoitua kevätfiilistelyt kahvia hörppiessäni. 


Vielä en uskalla istuttaa kukkia ulos vaikka ne jonkin verran pakkasta kestävätkin.  Meille on yhä luvattu yli kymmenen asteen yöpakkasia, joten kukat saavat nauttia päivät "ulkoilmasta" ja iltaisin ne on tarvittaessa helppo koota terassilta sisätiloihin.


Lunta on yhä reilu kerros ja lisääkin on luvattu. Mutta täällä kevätkuplassa tuollaiset asiat voi sulkea mielestään ihan kokonaan. Kaivoin lehtikorista esiin vanhoja kevätnumeroita ja fiilistelin tulevaa kukkasten keskellä. Kirjopikarililja näytti nauttivan lämmöstä vähintääkin yhtä paljon kuin minä. Perunanarsissit tuoksuivat ihanasti ja nuppuiset helmililjat ja hyasintit alkoivat kurkotella kohti valoa.


Seinällä olevat kesähatut eivät suinkaan ole pelkkä koriste. Aurinko paistaa terassille sen verran kirkkaasti, että siellä on yleensä oltava aurinkolasit tai hattu. Olen viritellyt kevyen valoverhon yhdelle seinustalle, mutta kohta on pakko paneutua terassiverhojen ihmeelliseen maailmaan. Millaisia verhoratkaisuja (ja kiinnitysmekanismeja) teillä on terasseilla? 

Minä toivottelen täältä kevätkuplastani oikein leppoisaa sunnuntaita sekä tietenkin aurinkoisten kelien jatkoa!

*Blogiyhteistyö: kukat Huiskula

SHARE:

27 kommenttia

  1. Voi sinä onnellinen terassin omistaja,oispa mullakin tommonen.No kaikkea ei saa,mutta olen iloinen sun kevätpesässtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillä nautitaan nyt ensimmäistä kevättä terassin suojissa, siksi tuleekin otettua ihan kaikki ilo irti :D

      Poista
  2. Me ollaan suunniteltu takaterassille lasitusta myös, sitä ennen pitäisi vaan puhkoa ovet olohuoneesta ulos :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, pientä pintaremonttia...:D Uskomattoman aikaisin terassi kyllä lämpenee, vaikka yöt toki vielä pakkasen puolella. Mutta kahvitella tarkenee ihan sisävaatteissa, aikas ihanaa. On se hyvä että tätäkin pyöriteltiin yli 10 vuotta, ennen kuin saatiin aikaiseksi:D

      Poista
  3. Aivan ihana kevätpesä! Tuolla on varmasti mukava fiilistellä keväästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän kyllä tulee valheellinen olo, kun täältä lämmöstä ja tuulensuojasta siirtyy ulkopuolelle. Käy niin sanotusti viima vasten kasvoja:D Mutta eiköhän se kevätkeli sieltä seuraa perässä <3

      Poista
  4. Onpa kutsuvan näköistä! 💚
    Minäkin korkkasin eilen kasvarin kahvittelukauden avatuksi. Päivällä siellä oli +16 astetta, vaikka öisin on ollut vielä todella kylmä.
    Suunnittelin laittavani kasvarin kevätkuntoon tänä viikonloppuna, mutta siirsin pakkasten takia sitä tuonnemmaksi. Pääsiäiseksi on viimeistään saatava kevätkukkijoita.
    Ja tuollaisen olkihatunkin tarvitsisin. Lumista puutarhaa vasten aurinko on todella häikäisevä. Voishan sen pukea pipon päällekin, jos ei muuten tarkene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöt on tosiaan vielä harmillisen kylmiä! Saas nähdä, uskaltaako pääsiäiseksi täyttää ikkunalaudat narsisseilla. Se huono puoli tässä aikaisessa pääsiäisessä on. Mutta terassi ja kasvari tosiaan lämpenee auringossa vauhdilla, niin ihanaa! <3

      Poista
  5. Onpa taas kaunista! :) Itse pohdiskelen jo toista vuotta että minkähänlaiset verhot ja kiinnitykset laittaisi (parveke), yritän aina tiirailla ihmisten versioita ja joskus kun näkee tosi kivoja, tekisi rimputtaa ovikelloa ja kysellä mistäs ostit.. :) Tietysti mietityttää esim. ruotuminen, miten mekanismit toimii ja saako vaikkapa varaosia. Tai jos ottaisi osittain kaihtimet ja osaan verhot.. tai sekä että? Iso panostus silti kun omistaa jättiparvekkeen (tai terassin!).

    Joten, kommentteja ja vaikka kokonaista postausta odotellessa - nautitaan auringosta ja kevätkahvittelusta :)

    terkuin,
    Tuulia

    ps. vinkkejä kaivataan myös varrelliselle pikkupuulle joka kestäisi talvet termoruukussa ja näyttäisi kivalle, nim. "oliviit tapettu"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti kun vaan keksin / löydän toimivan ratkaisun, lupaan tehdä siitä postauksen! Elättelen toiveita, että kevään puutarhamessuilta löytyisi vinkkejä verhoratkaisuihin. Kaikenlaista olen pyöritellyt, mutta alumiinirunko asettaa omat haasteensa.

      Ja pikkupuuvinkki laitettu myös korvan taakse. Suoralta kädeltä ei ole antaa suositusta talvesta ruukussa selvinneestä pikkupuusta.

      Poista
  6. Kutsuva kahvittelupaikka, kaunista! Minulla myös tässä uudessa asunnossani on ihana 3 x 3 Lasitettu parveke, sipulikukkia olen jo ostanut, mutta helmililjat ym pitää nostaa yöksi sisälle, eivät siedä yli - 10 pakkasia. Tulevalle viikollekin niitä on edelleen luvattu. Toivottavasti pian lämpenee yötkin? Terv Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä täällä viihtyy:) Tämä on lasitetun terassimme ensimmäinen kevät, joten kaikki hetken siellä tuntuvat ihan extrahienoilta. Mutta ihan mahdottoman kylmiä öitä vielä! Minä myös keräilen kukat illalla ja nostan ovensuuhun sisäpuolelle. Toivottavasti pian lämpenee!

      Ja heti pitää kysäistä, onko sinulla parvekkeellasi jokin verhosysteemi? Hakusessa toimivat ja kivannäköiset terassiverhot!

      Poista
  7. Kutsuvan näköistä! Meillä on niin kylmä kuisti, että sinne ei ole vielä vähään aikaan asiaa istuskelemaan. Mutta kevätkelejä odotellessa. Ja Pääsiäisen aikaan kyllä täytyy narsisseja laittaa kuistille aurinkoa tuomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä paistaa tähän aurinko melkein koko päivän, mutta ennen lasitusta kävi myös kova tuuli. Nyt on mukavan suojaisaa. Ja ehdottomasti narsisseja pääsiäiseksi, siitä se kevät lähtee!

      Poista
  8. Kyllä tuolainen kelpaisi. Mukavan keväisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuulensuojassa on kyllä leppoisaa:) Muutenhan ulkona on vielä ihan järkyttävän kylmää, missä ihmeessä ne lämpimät kelit luuraavat?!

      Poista
  9. Niin Kaunista ja kutsuvaa!!! Ihana kevät <3

    VastaaPoista
  10. Voin kuvitella miten ihanalta lasitettu terassinne tuntuukaan varsinkaan näin ensimmäisenä keväänä! Pesänurkkaus näyttää niin kutsuvalta, tuossa ei ihminen voi olla muuta kuin onnellinen kahvia siemaillessaan ja tulevaa puutarhakautta suunnitellessaan :)

    Minä olen haaveillut talon jatkeeksi rakennetusta kesähuoneesta myös pitkään, julkivu- ja rakennepiirustuksetkin ovat olleet valmiina jo vuosia. Joudun odottelemaan toteutusta vielä muutaman vuoden, mutta jo ajatuskin sen valmistumisesta lähitulevaisuudessa tekee onnelliseksi.

    VastaaPoista
  11. Vallan ihana kevätkupla sulla onkin:)
    Kasvihuoneeseenkin vois kohta tehdä jonkinlaisen kevätsiivon, kantaa siis havut ulos ja sipulikukkaruukkuja sisään!

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköistä ja niin keväistä :) tuollainen lasitettu terassi on kyllä aivan ihana :)

    VastaaPoista
  13. Onpa kaunis terassi...me laitatettiin tammikuussa lasit parvekkeen alle jäävään terassitilaan ja taidanpa napata tuon verho idean meidänkin tilaamme.Kivaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
  14. Kaunista! <3 Tuollainen terassi olisi kyllä ihana. :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Lasitettu terassi on ihana. Kaunista ja aurinkoista on teidän teranssilla. On niin keväinen tuntu.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig