torstai 4. elokuuta 2011

Kesäkurpitsa-sämpyläruudut

Kesäkurpitsa-aika on parhaimmillaan, joten sitä syödään meidän perheessä monessa muodossa. Pikkuneiti ei kuulemma kesäkurpitsasta tykkää (itse viipaloin sitä esim. leivän päälle kurkun tapaan), mutta ruokaan ja leivonnaisiin piilotettuna kesäkurpitsa kyllä maistuu. Kaikenlaista huijaamista siis joutuu suorittamaan, jotta satoa saadaan käytettyä. Leivonnaisten lisäksi hyviä piilopaikkoja kesäkurpitsaraasteelle ovat mm. munakkaat, mureketaikinat ja lihamakaronilaatikko. Alla oleva leipäohje puolestaan on Yhteishyvän ruokalehdestä (8/11). Hyvin maistui myös pikkuiselle!
KESÄKURPITSA-SÄMPYLÄRUUDUT
1 pienehkö kesäkurpitsa (300g)
3 tl suolaa
7 dl vettä
1 pkt (50g) hiivaa
1 dl siirappia
1 dl auringonkukansiemeniä
noin 15 dl sämpyläjauhoja
3 rkl oliiviöljyä
PINNALLE
oliiviöljyä ja auringonkukansiemeniä (itse voitelin vedellä)


Raasta kesäkurpitsa. Laita raaste siivilään, ripottele joukkoon suola ja anna seistä puoli tuntia. Purista raasteesta vesi pois.
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää siirappi, siemenet ja kesäkurpitsaraaste. Alusta taikina jauhoilla löysäksi. Lisää öljy ja loput jauhot vähitellen, alusta kimmoisaksi taikinaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle isolle uunipellille. Taputtele jauhoisin käsin levyksi. Anna kohota 15 minuuttia ja jaa kohonnut leipä taikinapyörällä neliöiksi. Voitele pinta öljyllä / vedellä ja ripottele päälle siemeniä. 
Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
SHARE:

3 kommenttia

  1. Nyt täytyy kyllä kehua ja kiitellä, että meidän lapsukaiset söivät suurella halulla leipomiasi kesäkurpitsasämpylöitä! Kiva, kun laitoit ohjeen tänne jakoon. :)

    Sari

    VastaaPoista
  2. Tämä näyttää hyvältä. Tai pitäisikö sanoa, että tämäkin näyttää hyvältä:o) Täytynee testata piakkoin.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla että maistui lapsille! Oli kyllä minunkin mieleeni:) Taikinasta tulee reilu satsi, eli riittää pakkaseenkin syyspäivien varalle.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig