Jotenkin uskomatonta, että syyskuu kääntyy jo lokakuuksi. Vastahan tässä aloiteltiin syksyä.
Rakastan syksyä, sen tuoksuja ja sävyjä. Usvaisia aamuja ja auringon kultaamia iltoja. Tänä vuonna syyskuu oli vielä poikkeuksellisen kaunis. Mutta se meni minulta pikkuisen ohi, sillä mies oli melkein koko kuukauden työreissuissa. En vieläkään, kaikkien näiden reissuvuosien jälkeen, pidä pitkistä poissaoloista. Saamme kyllä lasten kanssa nopeasti kiinni uudesta rytmistä ja rutiinit jaksottavat arkea. Mutta yksikin sairastuminen ja koko paletti menee sekaisin. Sairas lapsi ja väsynyt äiti on aina huono yhdistelmä.Akkujen lataukseen riittää pieni hetki ikiomaa aikaa. Kuppi kahvia, hyvä lehti tai käynti kirppiksellä. Se pienikin hetki voi tosin olla haasteellista järjestää, jos lähistöllä ei ole turvaverkkoa. Onneksi anoppi pääsee nykyään hurauttamaan junalla avuksi. Lapset kisailevat mummon huomiosta ja miniä voi karata hetkeksi vaikka kukkakauppaan.
Nyt kun saimme isän taas kotiin, nautimme viikonlopusta ja tuikitavallisista perhejutuista. 3-vuotiasta lainatakseni: "Ihanaa, kun meidän lauma on koossa!"