maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kreivin aikaan

* Blogiyhteistyö: Huiskula

Löysin kirppikseltä rottinkisen kukkapöydän ihan kreivin aikaan. Vähän mietitytti, miten kapea ja pitkä pöytä mahtaa sopia olohuoneen ikkunoiden alle, mutta kymmenen euron sijoituksella uskalsin ottaa riskin. Olin aivan varma, että jos lähden kotiin mittailemaan, pöytä on sillä aikaa myyty. 
Täräytin pöydän saman tien paikoilleen ja naamioin kasveilla. Hyvin upposi uusin hankinta perheeseen. Lapset ihastelivat ja mies ei ensin edes huomannut, joten kukkapöytä solahti sujuvasti olohuoneeseen.
Seuraavana päivänä kukkapöytä sai lisää asukkaita, kun Huiskulasta kotiutui pari rentokasvuista peperomiaa sekä koko perheessä ihmetystä herättänyt Asplenium eli pesäraunioinen
Ennen kuin ehdin tutustua kasviin tarkemmin, se oli jo saanut perheessämme monta lempinimeä. Yksi kutsui meduusaksi, toinen sademetsäksi, kolmas Jasu Juntiksi (?!?). 
Nahkealehtinen pesäraunioinen on yllättäen saniaisiin kuuluva kasvi. Sen lehdet rullautuvat auki saniaisille tyypillisesti kasvin keskeltä. Pesäraunioinen viihtyy parhaiten hajavalossa ja pitää kosteudesta, eli kasvia tulee kastella säännöllisesti. Kirkkaan kevätauringon myötä se saikin jo siirtyä varjoisampaan paikkaan. 
Sama kohtalo on tosin edessä kaikilla kirppispöydän viherkasveilla. Kohta tasot ja ikkunan edustat täyttyvät nimittäin tomaatintaimista. Kovasti jo odotan sitä aikaa, kun kaikki kasvit saavat taas muuttaa ulos: kasvihuoneeseen, terassille, kesähuoneeseen.
Siihen asti nautiskelen olohuoneen puoliviidakkomaisesti tunnelmasta ja valoisista kevätpäivistä. Ihan mahtavaa tämä valon määrä!

* Blogiyhteistyö: Huiskula

SHARE:

21 kommenttia

  1. Hienon löydön olet tehnyt. Sopivan korkea, että kasvit saavat hyvin valoa. Ei tosiaan kannata jäädä odottamaan tuollaiset ihanuudet viedään hetkessä. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se näin on, tilanteeseen on tartuttava kun sellainen tarjoutuu. Erityisesti kirppiksellä :D

      Poista
  2. Kivan nostalginen kukkapöytä! Olen itsekin etsiskellyt vastaavaa, jotta kaikki kasvini pääsisivät paremmin valoon. Meikäläisillä kirppiksillä toistaiseksi kohtaamani rottinkikukkapöydät ovat vain olleet niin ravistuneen oloisia, että eivät varmasti kestäisi ruukkujen painoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän kyllä itseänikin mietitytti tuo kestävyys. Osa ruukuista tässä onkin varsin kevyitä, isoja kasveja saviruukuissa en uskalla edes kokeilla.

      Onnea kukkapöydän metsästykseen!

      Poista
  3. Just täydellinen kukkapöytä! Niin kivaa ja käytännöllistä, kun ne ovat muodissa taas :D Ja kiva toi J.Junttikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkimattomat ovat pikkumiehen aivoitukset:D Ja ajattelin taas (kuten kaikkien muidenkin kirppislöytöjen kohdalla), että jos tämä ei sovi sisälle, niin sitten kesähuoneeseen! Sinne uppoaa yllättävän paljon:D

      Poista
  4. Samaa väritystähän tossa on ku Jasu Juntissa. :) Hyvältä näyttää kyllä ja tosi kiva löytö kirppikseltä. Kivaa alkanutta viikkoa sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietysti! :D On kyllä aina ihan huippufiilis, kun tekee haaveilemansa löydön kirppikseltä. Mukavaa (ja toivon mukaan myös aurinkoista) viikko sinne!

      Poista
    2. No se fiilis on kyl ihan jees, varsinkin kun se löytyy vielä budjettiin sopivalla tavalla. :)

      Hei Jasu Junttihan on varmaan aika eläväinen... Kuten kuvan kukkakin. No joo, lasten ajatukset vs. aikuisen, koskaan ei voi tietää mitä kaikkea heidän mielikuvituksissaan liikkuu. :D

      Poista
  5. Juuri täydellinen kirppislöytö:) Ja voi mikä kukka, hauska kun mikäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä varsin eläväinen tapaus, "lonkerot" sojottavat milloin mihinkin:D

      Poista
  6. Juuri ihana, tuollaista olen metsästellyt, vaan ei ole mun tielleni vielä osunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämäkin oli hyljättynä kirpputorin perimmäiseen nurkkaan, päällä oli ties mitä rättiä ja lumppua. Eli silmät vain auki ja tarkkana, ehkäpä sinunkin eteesi vielä putkahtaa! :)

      Poista
  7. Hieno löytö! Muutama vuosi sitten en olisi tuollaista kukkapöytää huolinut edes ilmaiseksi ja nyt olisin tosi onnellinen sellaisesta.
    Komea pesäraunioinen, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on muuten hassu juttu. Pari vuotta sitten pelastin pienen rottinkipöydän isäni jäämistöstä, joka oli jo kipattu kaatikselle meneväksi. En tiedä teinkö sen lähinnä tunnesyistä, koska ikäni olin pöytää inhonnut. Ja nyt se on yksi kesähuoneemme rakkaimpia kalusteita. Kevyt siirtää, hyvä kasveille, kauniskin vielä:) Niin se mieli muuttuu!

      Poista
  8. Upee löytö, ja mahtavia viherkukkia oot ostanut. Toi meduusa on hauska ja niin mehevän näköinen. Vaihdoitko heti purkit ja mullat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan tuo on totuus kertoa, en vaihtanut vielä. Olen ihan äärimmäisen saamaton mitä tulee mullanvaihtoon. Mutta jospa tässä pikapuoliin, kun on multapussitkin jo tullut hankittua:)

      Poista
  9. Niinhän tuo näyttää, kuin olis siinä aina ollut. Hyvä hankinta siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin se aviomieskin luuli ja hyvä niin! Ihan turhaan paljastin käyneeni kirppiksellä:D

      Poista
  10. Nyt iski pienoinen kateuden peikko kun näin tuon nostalgisen rottinkipöydän ja nuo hyvinvoivat viherkasvit! Heitin juuri viikko sitten viimeisen kärsineen näköisen viherkasvini roskiin, joten taitaa olla minunkin aika pistäytyä puutarhamyymälässä lähiaikoina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minäkin nykyään teen! Ennen yritin väkisin elvyttää puolikuolleita viherkasveja ja kärsin joka kerta, kun katsoin niitä. Nyt pidän paraatipaikalla vain hyvinvoivan näköisiä yksilöitä. Turhaan sitä itseään ja kasvejaan kiusaa :)

      Poista

Blog Design Created by pipdig