perjantai 23. maaliskuuta 2012

Vihreää!

Tuntuu ihan, että kaikilla muilla jo puskee lumikellot hangesta, seinänvieruksilla pilkottaa vihreää ja kevät on paljon pidemmällä. 


Mutta vihdoin meidänkin pihassa on bongattu merkkejä keväästä. Terhakka timjami työntyi esiin hangesta ja ai että mikä tuoksu siitä lähtikään! Tämä on ehdottomasti basilikan kanssa lempiyrttejäni, ihan tuli mieleen kesä ja itsetehdyt grillimarinadit tätä sormeillessa.
Tosin löytö piti äkkiä peittää havuilla, ettei kuivu saman tien pystyyn. Lunta ja jäätä kun vielä riittää. Ja riittää. Mutta tästä se lähtee, kevään merkkien bongailu!
SHARE:

9 kommenttia

  1. Sieltä se kevät tulee teillekin, ehkä hitaammin, mutta aivan varmasti! <3

    Tähän aikaan vuodesta haaveilen itse aina kasvihuoneesta, mutta ymmärrettävästi pienelle rivaripihalle ei sellaista voi oikein laittaa. Valmiit vihervitriinit ovat vähän turhan hintavia, mutta vanhat ikkunanpokat laseineen ajaa ihan saman asian. Silläkin keinolla pystyy vähän "huijaamaan" ja aikaistamaan kevättä. Minulla odottaa tuolla varastossa yksi saatu ikkuna ja huutokaupasta löytynyt perunalaatikko, joiden suojiin meinaan kokeilla osan taimista tuossa vähän myöhemmin. Saa nähdä kuinka käy! :)

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri kävinkin ihastelemassa teidän pitkälle ehtinyttä kevättä! Perässä tullaan, vähän hitaanlaisesti, kun ei näy aurinkoa ja viimakin on melkoinen. Mutta toivoa sain kuvistasi!:)

      Noilla ikkunapokilla minäkin yritän aina salaattipenkin satoa aikaistaa. Erilaisia virityksiä vitriinien sijaan siis:)

      Poista
  2. Jee!! Kevät! :D Siitä se tosiaankin lähtee hei. Ei enää kauaakaan, kun ollaan päästy lopuistakin lumista. Iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
  3. Me ollaan vieläkin enemmän jäljessä kevään edistymisessä. Ei näy vielä missään vihreää eikä paljoa ruskeaakaan. Lunta on nurmikolla n. 20 cm ja kinokset pihan reunoilla n. 1m. Nopeasti kyllä hupenevat joka päivä. Aurinkoista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on niin paljon lunta vielä pihalla, että ei tässä taida ennen huhtikuun puoliväliä krookuksia nähdä. Mutta kyllä tässä toiveikkaissa tunnelmissa ollaan =)

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava löytö! Meillä timjameita peittää vielä paaaaksu lumikerros, mutta tiedän, että siellä ne viheriöivät :)
    Kivaa kevätviikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Oi oi... pitääkö minunkin lähteä kiertämään pihaa, meillä on kyllä puoli metriä vielä lunta, että ei sen läpi ole kyllä mitään vielä voinut lähteä tulemaan!

    VastaaPoista
  7. Kyllä se pitää piha joka päivä kiertää:) On se vaan sitten niin kiva fiilis, kun sieltä vihdoin pilkistää jotain. Ja aina se pääsee yllättämään!

    Lumiensulamisviikonloppua siis kaikille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhyy meillä sataa lunta, joudun työstämään "uusi lumi on vanhan surma" mantraa pihakiertuleellani!

      Poista

Blog Design Created by pipdig