keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Maukas raparperi-vadelmapiirakka

Tähän aikaan vuodesta blogeista löytyy ihania raparperiherkkuja. Tätä innostuin kokeilemaan luettuani Kaisan postauksen Kädet mullassa blogista. Tarkoitus oli tehdä ihan ohjeen mukaan, mutta eihän minulta löytynyt tarvittavia aineksia. Joten alla ohje muokattuna. Oli mehevä ja maukas piirakka, ja vadelma sopi raparperin kaveriksi uskomattoman hyvin!
MAUKAS RAPARPERI-VADELMAPIIRAKKA

POHJA:
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE:
1 dl sokeria
1 dl maustamatonta jogurttia / kermaviiliä / ranskankermaa
2 kananmunaa
1,5 tl vaniljasokeria
2-3 vartta raparperia
1,5 dl vadelmia / mansikoita
(sokeria pinnalle)

Sekoita juokseva margariini ja sokeri. Lisää kananmuna vatkaten (ihan kierrevatkaimella sekoitin).
Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Levitä taikina jauhoisin käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Valmista täyte. Sekoita sokeri, maustamaton jogurtti, kananmunat ja vaniljasokeri keskenään. Kaada taikinan päälle vuokaan. Ripottele päälle pilkotut raparperit ja vadelmat (käytin jäisiä vadelmia). Ripottele päälle halutessasi vielä sokeria.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla 25-30 minuuttia. (Itselläni reunat meinasivat tummua, joten peitin piirakan loppuvaiheessa leivinpaperilla.)

SHARE:

10 kommenttia

  1. Taas oikein helppo ja herkullinen ohje. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ihana ohje, kiitos! Edelliseen postaukseesi vielä, että minulla on nyt tullut kanssa jotain ihme ongelmaa bloggerin kanssa, välillä lukijat häviää ja taas palaa jonkin ajan kuluttua. Tänään en meinannut päästä kirjautumaan omaan blogiin, enkä vieläkään pääse vastaamaan kommentteihini. Oletko ollut vielä mihinkään yhteydessä?Luin Tirlittanin postauksen ja häneltä oli koko blogi hävinnyt?! Siinäpä oikea päivän piristys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, siinäpä vasta karmaiseva kokemus! Ei nämä ongelmat näytä ratkeavan, mullakin on aikaisemmin ollut häikkää esim. kellonaikojen kanssa, itsekseen ovat sitten palautuneet (kylläkin kuukausien päästä...).

      Poista
  3. Mmm... Näyttääpä mehevältä. Taidanpa koklasta :)

    VastaaPoista
  4. Herkulliselta vaikuttaa, vadelma on aina niiiiin ihanaa... :)

    VastaaPoista
  5. Itsekin pidän kovasti vadelmasta, lempimarja. Ja tuo raparperin hapokkuus korosti ihanasti vadelman makeutta.

    VastaaPoista
  6. nami. helppo tehdä. nyt se on uunissa. kohta pääsee maistamaan.
    plussaa siitä, että tosiaan helppo tehdä, ei vaadi paljoa säheltämistä.
    kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti maistui! Eihän tämä nyt mikään juhlapöydän leivonnainen ole, mutta helppo, nopea ja maukas.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig