keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kohti vihreää

Äkkiseltään muoviruukkuja ei aina yhdistetä ekologiseen elämäntapaan. Hollantilainen perheyhtiö elho kuitenkin "aims for a greener company in a greener world". Yhtiö hyödyntää tuulienergiaa, joka tuotetaan tehtaan pihalla omalla tuulimyllyllä. Autoillessa käytetään sähköautoja, kuljetusrekat kulkevat biokaasulla. Pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä ja ne on tietenkin myös tehty kierrätysmateriaaleista. Myös ruukkujen raaka-aineina hyödynnetään kierrätysmuovia. Ihana yksityiskohta on tehtaan pihalla oleva oma mehiläistarha!
Olen tehnyt yhteistyötä elhon kanssa sekä kirjamme Keittiöpuutarha - Siemenestä lautaselle tiimoilta että täällä blogissa.
Elhon ruukut ovat linjakkaita ja sopivat monenlaiseen tyyliin. Valikoima on monipuolinen, väriskaala on laaja ja muotoja löytyy kulmikkaasta pyöreään.  Ruukkujen luvataan kestävän pakkasta -20 asteeseen asti. Osa ruukuista oli meillä ulkona koko talven ja hyvin kestivät! Värit eivät haalistuneet tai materiaali kärsinyt. 
Ruukut ovat myös iskunkestäviä ja ovat kevyitä siirtää. Siksipä esimerkiksi banaanimme asustelee nykyään elhon loft urban round ruukussa. Tässä on lisäksi pyörät alla, kohta onkin aika kärrätä banaani sisätiloihin.  
Tuotevalikoimasta löytyy kaikenlaista kaunista ja käytännöllistä sisä- ja ulkokasveille sekä esikasvatukseen.
Tuotteet sopivat erityisen hyvin moderniin, selkeään linjaan, mutta ruukkuja on helppo yhdistellä monenlaiseen värimaailmaan ja materiaaleihin. 
Pidempään jatkuneen yhteistyön, laadukkaiden tuotteiden ja vihreiden arvojen vuoksi olenkin tavattoman innoissani, kun minua pyydettiin mukaan myelho-sivustolle! Bloggaajat ympäri Eurooppaa esittelevät siellä omia suosikkejaan (bloggers favorites). 
Oma esittelyni löytyy täältä. Elho on myös instagramissa nimellä elho.world. Klikkaa sinne ja inspiroidu!

Kiitos elho!

* elhon tuotteita löytyy mm. verkkokaupoista, Prismoista ja Bauhaus-myymälöistä.

* Blogiyhteistyö, kuvien muoviruukut elho

SHARE:

9 kommenttia

  1. Noi on kyllä kivoja. Hyviä siksikin, että ovat kevyitä. Monesti kauniit keraamiset ruukut tulevat liian painaviksi kun ne on täytetty mullalla. Itselläni hakusessa se Elhon amppeli<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin talvettavien kasvien kohdalla isojen ruukkujen roudaaminen on aina kauhea urakka. Näillä se käy vähän helpommin ja vähän pienemmillä vaurioilla :D Itse tykkään surutta yhdistellä eri materiaaleja: muovia, keraamisia ruuukkuja, ruostelöytöjä. Kunnon mix siis:) Toivottavasti löydät amppelin!

      Poista
  2. Elhot ovat tuttuja ja arvostan suunnattomasti niiden keveyttä ja sitä etteivät ole muoviruukkumaisen näköisiä. Valikoimaa riittää niin sävyissä kuin muodoissakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä Saila! Lisäksi olen pessyt pieniä sisäruukkuja astianpesukoneessa (en tosin uskalla suositella tätä kenellekään, hellävarainen käsipesu jne kannattaa aina tehdä), mutta siis meillä ovat puhdistuneet ja kestäneet loistavasti. Anoppi kyllä katsoi silmät suurina kun latasin koneeseen kasteluvedestä ja multaisista sormista pinttyneet ruukut :D

      Poista
  3. Löysin blogisi ja liityin lukijaksi. Laitan osoitteesi myös blogini sivuille. On kiva saada uusia lukijoita ja samalla uusia blogituttuja.
    Ole hyvä ja käy sinäkin blogissani ja liity samalla lukijaksi ja laita blogini osoitteen tänne, jospa joku löytäisi minunkin blogini vaikka tämän kautta. Olen myös Blogit.fi Kiitos etukäteenl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiva kun löysit tänne! Lähdenkin tästä pikapuoliin vastavierailulle. Oikein kaunista syysviikon jatkoa!

      Poista
  4. Elho on ihan uusi tuttavuus. Se on niin totta, että keraamiset ruukut ovat aivan liian painavia talvetettavilla kasveilla. Täytyy vielä etsiä tarkemmin, jos Elholta löytyisi kuitenkin todella iso ruukku kuitupalmulle. Näin sellaisen yhden bloggaajan instakuvassa, mutten löydä sitä Elhon sivulta. Kiitti, kun vinkkasit näistä ruukuista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Eija onnistaa ja löydät tarpeeksi suuren ruukun. Oikein kaunista viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Vaikka minäkin olen perinteisen saviruukun ystävä enimmäkseen, moneen paikkaan muoviruukku on kuitenkin järkevämpi vaihtoehto. On kiva, että väreissä löytyy vaihtoehtoja niin paljon. Voi räväyttää tai pitäytyä harmoniassa, miten vain omaan kotiin ja puutarhaan sopii parhaiten.
    Ja ihan huippua, että pääsit esittäytymään ja esittelemään omia ruukkujasi tuonne Elhon sivuille! <3

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig