torstai 7. tammikuuta 2021

Tammikuu toi talven tullessaan

Uusi vuosi on alkanut jotenkin erityisen vauhdikkaasti. Meillä palattiin koko perheen arkeen vasta loppiaisen myötä, mutta jotenkin vuoden ensimmäinen viikko on ollut melkoista juoksua ja suhaamista.

talvinen keittiopuutarha

Instagramin puolella olen jo kertonutkin, että asutamme tätä nykyään kahta kaupunkia. Se tuo omat kiemuransa arjen sujuvuuteen (ja erityisesti sujumattomuuteen...). Mutta eipä tässä ole muutenkaan viime vuosina ehtinyt laakereilla lepäillä, joten samassa imussa mennee tämäkin kuvio.

tammikuu-puutarha

Joulukoristeet on nyt korjattua kotoa, mutta kesähuoneeseen en ole vielä malttanut koskea. Ulkona on juuri nyt erityisen jouluista. Saimme ennen loppiaista runsaasti lunta ja kyllähän tuo maisema heti muuttui paljon kauniimmaksi ja valoisammaksi.

jouluvalot-lumi-ulkorakennus
Tontin ja tien välissä olevan lehtipuut- ja pensaat antavat taas näkösuojaa lähes kesän tapaan, kiitos kunnon lumikerroksen. Vain kesähuoneen ovikranssit pilkottavat hauskasti oksien välistä.
lumiset puut ja pensaat
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että lumi voisi viipyä tammikuun ja sitten sitä voitaisiin suorastaan jo kirmata kohti kevättä. Perheessämme olen moisten ajatusten kanssa ypöyksin, mutta luotan, että teidän joukossanne on hengenheimolaisia.
talvinen puutarha

Oikein ihanaa tammikuuta, pysykää terveinä ja iloisella mielellä.

Valoa kohti mennään!


SHARE:

6 kommenttia

  1. Nyt on kyllä kaunista. Lumesta ei ole vielä haottaa, kun vaan pakkaset pysyisivät pieninä. Lapsilla on riemu ylimmillään, kun peuhaavat ulkona.😊

    VastaaPoista
  2. Tämä on sitä Talven Ihmemaata kauneimmillaan♥ Aivan ihana kuva tuo missä ikkuna pilkistää lumisten oksien välistä. Huokaillen katsellaan. Nautitaan lumisista tunnelmista.

    VastaaPoista
  3. Kaunista, kaunista! Meillä ei lunta ole kuin ripaus ja ottaisinkin sitä mielelläni lisää. Tammi-ja helmikuun voisin lunta haluta maisemaan, mutta maaliskuussa ehdottomasti saisi tulla kevät ja ensimmäiset kevätkukkaset.

    VastaaPoista
  4. Voi,kuinka kauniita ja tunnelmallisia kuvia 💙 Viikonlopuksi on luvattu kiristyvää pakkasta. Parina päivänä on satanut vähän puuterilunta ja sitä kolaa ihan lystikseen. Arkeen paluu on sujunut mallikkaasti - siitä jatkettiin, mihin jäätiin joululomalle lähdettäessä. Viikonloppu tuli ns. just oikeaan kohtaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Oi kuinka taitavasta kuvaat talven lumoa! Kiitos Maria (Neiti Kesäheinä)!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig