torstai 23. maaliskuuta 2017

Kaunistusta keittiöön

Blogiyhteistyö: Sisustusliike Dreams

Haaveilen keittiöremontista lähitulevaisuudessa (ja meillähän tuo lähitulevaisuus tarkoittaa mitä tahansa tästä iäisyyteen). Pahimpaan tuskaan keittiötä voi onneksi kaunistaa yrteillä ja silmää miellyttävillä käyttötavaroilla.
Miten suuri merkitys pakkauksella voikaan olla arkisen käyttötavaran kohdalla! Nicolas Vahén tuotteet viehättävät onnistuneen ulkomuodon lisäksi myös käyttäjäystävällisyydellään. Oli sitten kyseessä suola, kahvimitta tai leikkuulauta, näitä ei tarvitse piilotella kaappeihin. Onneksi Vahén tuotteita löytyy laaja valikoima näiltäkin kulmilta, Sisustusliike Dremsistä
Nicolas Vahé on ranskalaissyntyinen kokki, jonka maailmalla levinnyt tuotesarja sisältää herkkuja suolaisesta makeaan sekä kauniita keittiötarvikkeita essuista piparimuotteihin. Kaikki tämä on saanut alkunsa yhden miehen unelmasta ja intohimosta hyvään ruokaan!
Kun edessä on lahjanosto ihmiselle "jolla on jo kaikkea", käännyn aina Sisustusliike Dreamsin Vahé-hyllyn puoleen. Muutamalla tuotteella saa näyttävän lahjakokonaisuuden, olenpa kyläillyt pelkkä suolapullokin kourassa. Parmeasanjuustolla ja basilikalla maustettu suola onkin osoittautunut maukkaaksi lahjaksi ja takuuvarmaksi valinnaksi. 

Nyt jemmasin myös öljypullon korkkeja, sillä sain jouluna kuningasidean ruokalahjaksi. Tai en minä sitä itse keksinyt, varastin idean joulukuiselta Ranskanmatkalta. Ravintolassa tuotiin alkupalaksi vaaleaa leipää ja chilillä ryyditettyä öljyä. Pullo oli kaunis ja maku todella tuju! 
Nämä chilit ovat olleet pullossa pari kuukautta ja kovin on vielä lempeä sävy öljyssä. Tosin chilitkin olivat miedohkoja. Ensi syksynä sujautan kuivatut chilit pulloon laadukkaan oliiviöljyn kera, päälle kätevä kaatokorkki ja avot, joululahjat naapureille ja opettajille ovat valmiit!
Olen erityisen innoissani tästä reilunkokoisesta morttelista. Uskollisesti palvellut vanha mortteli sai siirtyä yrttiruukuksi vanhan survimen napsahdettua poikki. Ja kylläpäs tuo vanha näyttääkin piskuiselta tämän marmorisen rinnalla! Ei pitäisi ihan heti käytössä hajota.

Mitä sitten teen morttelissa? Jauhan kardemummaa, murskaan mausteseoksia ja valkosipulia, teen marinadeja. Joskus ollessani superahkera myös maailman paras pesto syntyy morttelissa. Yleensä kyllä surautan sen sauvasekoittimella.
Pakko vielä vinkata keittiön käytännöllisestä apupöydästä. Se on vuosia sitten edullisesti ostettu ruukutuspöytä, johon sipaistiin kerros valkoista maalia ja lisättiin hylly sekä naulakoita. Sinkkinen taso sopii sekä leivontaan että kuumille astioille. Ei nyt ehkä maailman siroin ja sulavin, mutta juuri täydellinen keittiöremppaa odotellessa.
Maistuvaa viikon jatkoa ja hyviä kokkailuja!

* Blogiyhteistyö: Sisustusliike Dreams. 
 Nicolas Vahén tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta.

SHARE:

8 kommenttia

  1. Täällä toinen, joka haaveilee keittiöremontista (no kukapa ei toisaalta haaveilisi...). Arkisten esineiden kauneus on kyllä tärkeä mutta valmistajien puolelta usein laiminlyöty asia. En ymmärrä, miksi monista tavallisista tarve-esineistä pitää tehdä niin rumia. Onneksi vaihtoehtojakin löytyy, mutta niitä pitää vaan etsiä hiukan enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, usein arkisillekin tarve-esineille löytyy kauniimpi vaihtoehto, pitäisi vain tietää mistä etsiä. Ja kun sellainen tulee vastaan, on parempi napata matkaan saman tien!:)

      Poista
  2. Aivan ihanan vehreä fiilis ja hei kiitos öljyideasta!
    Nappaan sen mukaani ja nyt jos koskaan toivon, että saisin ne eilen kylvämäni chilit kasvamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan! :) Joka vuosi kasvatan chiliä, mutta meillä kuluu sitä tosi vähän. Olen jaellut niitä eteenpäin sekä kuivattuna että tuoreena. Mutta seuraavan sadon säästän kyllä näihin öljypullolahjoihin, niin kivoja nämä mielestäni ovat:)

      Poista
  3. Kiva idea nuo maustetut suolat ja öljyt! - Taidanpa käväistä Dreamsissa...

    VastaaPoista
  4. Ihania noi Nicolas Vahen tuotteet,tuollaiset olisi itsellekin kiva saada keittiöön....Aurinkoista viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin kauniita, ja herkullisia myös! Ihanaa viikonloppua sinnekin ja herkkuhetkiä keittiöön:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig