keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Ihanat oxalikset eli kauniit käenkaalit

Varastossa talvehtinut kolmiokäenkaali on taas nostettu sisätiloihin ja suureksi ilokseni sieltä pukkaa uutta kasvua. Nämä ovat kyllä niin herttaisia ja vaivattomia kesäseuralaisia.
Lisää juttua ihanista oxaliksista eli kauniistä käenkaaleista (vai onnenapioloista, ikuisuuskysymys minulle) löytyy Marian hyötytarhasta, Viherpeukalot blogista. Pääset sinne tästä.

Aurinkoista keskiviikkoa!

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pihapuuhissa: kalkitus

Blogiyhteistyö: GreenCare

Piha tuli taas kalkittua, nyt onkin hyvä odotella vesisadetta ja lumien sulamista. Muiden päivityksiä ja kuvia katsellessa tuntuu, että kaikilla muilla kukkivat jo krookukset, lumet ovat kadonneet viimeistä hiutaletta myöden ja terassit on valjastettu kevääseen. Meillä vihmoo vielä vuorotellen lunta ja vettä. Onneksi aurinkokin ehtii välillä pilkistää.
Kalkitsen aina keväisin, kun maa on ainakin osittain lumen peitossa. Kalkki imeytyy sulamisveden mukana maahan. Kalkita voi toki milloin vain, mutta turhaan sitä ei kannata tehdä.

Kalkitseminen ja sen määrä riippuu sekä puutarhan kasvualustasta että siihen istutetuista kasveista. Ylläpitokalkitus olisi hyvä tehdä parin vuoden välein, mutta kaikkia puutarhan kasveja ei kalkita. Tällaisia happamaan maan kasveja ovat esimerkiksi hortensiat, mustikat, rhodot ja monet havukasvit. 
Kalkki vähentää maan happamuutta. Se helpottaa kasvien ravinteiden käyttöä, sillä lannoitteiden sisältämät ravinteet liukenevat parhaiten kalkittuun maahan. Kalkitus luo hyvät olosuhteet maaperän pieneliöstön toiminnalle ja parantaa näin myös maan mururakennetta tehden sen kuohkeaksi ja ilmavaksi.

Kalkkia on saatavana sekä rakeena että jauheena. Itse tykkään käyttää rakeista puutarhakalkkia, sillä sen levittäminen on siistimpää. GreenCare Luomu Muruisen Kuorikalkin voi surutta antaa myös lapsen käsiin. Ja kyllä, meillä käytettään lapsityövoimaa aina kun se vain on mahdollista. Nuorempi suostuu näihin puuhiin toistaiseksi jopa ilman lahjontaa. 
Loppuun vielä muistus: älä kalkitse ja lannoita samaan aikaan. Väliä olisi hyvä olla ainakin pari viikkoa eli levitä ensin kalkki, ja kevätlannoitteet vasta muutama viikko kalkin jälkeen.


* Blogiyhteistyö: Kalkki GreenCare

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kevättä kohti pikkutaimilla

Pelargonioiden talvettaminen ei oikein ole minun heiniäni. Onneksi nämä suloiset pikkutaimet ovat helppoja kasvattaa ja niillä pääsee nopeasti uuden kasvukauden pariin. Sinänsä pelargonin pitäisi olla itselleni juuri täydellinen kasvi: se pärjää paremmin, kun mullan antaa kuivahtaa kastelukertojen välillä. Ja senhän minä kyllä osaan!
Minttua ja mustikoita blogissa on pari muutakin kikkaa, joilla suloisista pikkutaimista pitäisi saada viehättäviä kesäseuralaisia. Kurkkaa siis tänne. Ja kerro toki, jos itselläsi on hyvä vinkki pelargonioiden talvisäilytykseen sisätiloissa. Pappilan lasikuistia odotellessa... 


Suloista sunnuntaita!

lauantai 25. maaliskuuta 2017

No nyt on!

Silloin tällöin täällä jakamistani asuntoilmoituksista on saattanut huomata viehtymykseni vanhoihin taloihin. Erityisen viehtynyt olen vanhojen talojen piharakennuksiin. Ja voi että millainen idylli nyt olisikaan tarjolla! Näen jo silmissäni seiniä pitkin kiipeilevät kärhöt, aamuauringossa kasteesta kimaltelevan nurmen ja ruusukupeista juodun höyryävän teen. Kukkamekossa tietenkin. Jane Austenin romaania lukien.


Piha"mökin" sisäpuolella olisi viherstudio, kahvittelunurkkaus, pelargonit nätisti rivissä. Kaikille puutarhakirjoille ja -lehdille löytyisi vaivatta oma paikkansa. Seinillä roikkuisi kasvitauluja ja ihan kaikki taimet mahtuisivat samaan tilaan.

Kaikki kuvat sekä lisätietoja kohteesta: Etuovi

Se on moro, tämä hurmaantunut tyttö taitaa muuttaa nyt Mäntsälään!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Kaunistusta keittiöön

Blogiyhteistyö: Sisustusliike Dreams

Haaveilen keittiöremontista lähitulevaisuudessa (ja meillähän tuo lähitulevaisuus tarkoittaa mitä tahansa tästä iäisyyteen). Pahimpaan tuskaan keittiötä voi onneksi kaunistaa yrteillä ja silmää miellyttävillä käyttötavaroilla.
Miten suuri merkitys pakkauksella voikaan olla arkisen käyttötavaran kohdalla! Nicolas Vahén tuotteet viehättävät onnistuneen ulkomuodon lisäksi myös käyttäjäystävällisyydellään. Oli sitten kyseessä suola, kahvimitta tai leikkuulauta, näitä ei tarvitse piilotella kaappeihin. Onneksi Vahén tuotteita löytyy laaja valikoima näiltäkin kulmilta, Sisustusliike Dremsistä
Nicolas Vahé on ranskalaissyntyinen kokki, jonka maailmalla levinnyt tuotesarja sisältää herkkuja suolaisesta makeaan sekä kauniita keittiötarvikkeita essuista piparimuotteihin. Kaikki tämä on saanut alkunsa yhden miehen unelmasta ja intohimosta hyvään ruokaan!
Kun edessä on lahjanosto ihmiselle "jolla on jo kaikkea", käännyn aina Sisustusliike Dreamsin Vahé-hyllyn puoleen. Muutamalla tuotteella saa näyttävän lahjakokonaisuuden, olenpa kyläillyt pelkkä suolapullokin kourassa. Parmeasanjuustolla ja basilikalla maustettu suola onkin osoittautunut maukkaaksi lahjaksi ja takuuvarmaksi valinnaksi. 

Nyt jemmasin myös öljypullon korkkeja, sillä sain jouluna kuningasidean ruokalahjaksi. Tai en minä sitä itse keksinyt, varastin idean joulukuiselta Ranskanmatkalta. Ravintolassa tuotiin alkupalaksi vaaleaa leipää ja chilillä ryyditettyä öljyä. Pullo oli kaunis ja maku todella tuju! 
Nämä chilit ovat olleet pullossa pari kuukautta ja kovin on vielä lempeä sävy öljyssä. Tosin chilitkin olivat miedohkoja. Ensi syksynä sujautan kuivatut chilit pulloon laadukkaan oliiviöljyn kera, päälle kätevä kaatokorkki ja avot, joululahjat naapureille ja opettajille ovat valmiit!
Olen erityisen innoissani tästä reilunkokoisesta morttelista. Uskollisesti palvellut vanha mortteli sai siirtyä yrttiruukuksi vanhan survimen napsahdettua poikki. Ja kylläpäs tuo vanha näyttääkin piskuiselta tämän marmorisen rinnalla! Ei pitäisi ihan heti käytössä hajota.

Mitä sitten teen morttelissa? Jauhan kardemummaa, murskaan mausteseoksia ja valkosipulia, teen marinadeja. Joskus ollessani superahkera myös maailman paras pesto syntyy morttelissa. Yleensä kyllä surautan sen sauvasekoittimella.
Pakko vielä vinkata keittiön käytännöllisestä apupöydästä. Se on vuosia sitten edullisesti ostettu ruukutuspöytä, johon sipaistiin kerros valkoista maalia ja lisättiin hylly sekä naulakoita. Sinkkinen taso sopii sekä leivontaan että kuumille astioille. Ei nyt ehkä maailman siroin ja sulavin, mutta juuri täydellinen keittiöremppaa odotellessa.
Maistuvaa viikon jatkoa ja hyviä kokkailuja!

* Blogiyhteistyö: Sisustusliike Dreams. 
 Nicolas Vahén tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kesähuoneen kevätpäivitys

Huikeaa vauhtia lisääntyvä valon määrä ja pidentyneet päivät ovat saaneet talviset kulmat näyttämään nuhruisilta. Oli aika toteuttaa kesähuoneen kevätpäivitys ja tuoda aurinko sisään.  
Pääsin kokeilemaan sitä H&M Home -kevätmalliston tuotteilla. Ihanaa vihreää, raikasta sinistä, luonnonmateriaaleja, eloisia värejä. Niin herkkuja!
Lisää kuvia kesähuoneen kevätpäivityksestä Kauppakeskus Veturin blogissa, pääset sinne tästä

Kevätauringon valaisemaa viikon jatkoa!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Synttäriarvonta!

Blogi täytti kuun alussa 6 vuotta! Jotenkin ihan uskomatonta. Kuusi vuotta olen kirjoittanut pääsääntöisesti puutarhastamme, mutta myös perhe-elämästä, keittiökokeiluista, kirppislöydöistä, epäonnisista hankinnoista, matkoista, juhlista, lapsista.
Synttärit yllättivät tänäkin vuonna. Viime vuonna blogimerkkipäivä jäi huomiotta, sillä maaliskuu oli melkoista juoksua. Kirjamme Keittiöpuutarha – Siemenestä lautaselle julkkareita juhlittiin juuri näihin aikoihin. Oli upeaa päästä tekemään kirjaa yhdessä Katin ja Hannan kanssa.
Tuo päivä nostaa vieläkin hymyn huulille. Niin paljon hienoja kohtaamisia, innostusta, hyvää mieltä. Puutarha herättää ihmisissä valtavasti positiivisia fiiliksiä ja oli ihana päästä kuulemaan tarinoita juhlavieraiden omista kokemuksista ja muistoista. Kaikki tietenkin mukavia, jopa ne lapsena pakolla nypityt rikkaruohomuistot!
Koko vuosi oli huikea, paljon ihanaa, yllättävää ja uskomatonta, mutta tasapainon vuoksi myös huonoja uutisia, huolta ja pelkoa. Ihan kuten elämä yleensä. 
Haluan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita, eihän tässä touhussa olisi mitään järkeä ilman teitä! Blogivuodet ovat tuoneet elämääni myös mahtavia ystäviä, työkavereita, samaan asiaan intohimoisesti suhtautuvia kanssasisaria. Kiitos teillekin, ihan jokaiselle! 
Ja nyt, synttäreiden kunniaksi tietenkin synttäriarvonta! Palkintona on 1 kpl Keittiöpuutarha - Siemenestä lautaselle kirjaamme. 
Voit osallistua arvontaan seuraavasti:

* Yhden arvan saat jättämällä viestin tähän postaukseen. Anonyymit osallistujat, muistakaa jättää nimimerkki ja mielellään myös sähköpostiosoite, jotta mahdollinen voittoviesti tavoitta juuri sinut!

* Kaksi arpaa saat olemalla / liittymällä Kanelia ja kardemummaa -blogin lukijaksi ("Lukijat"-laatikko blogin oikeassa reunassa, näkyy Internet-versiossa) ja jättämällä viestin tämän postauksen perään.

* Kolmas arpa on jaossa blogin Facebook-sivuilla. Käy tykkäämässä sivustosta ja jätä puumerkki itsestäsi arvontapäivityksen alle.


Arvonta alkaa NYT ja päättyy 2 viikon kuluttua sunnuntaina 2.4.2017 klo 24.

Ihanaa maaliskuun jatkoa ja onnea arvontaan!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kevätriemua!

Kylläpäs meitä on nyt hellitty auringolla! Jos eilen ummisti silmänsä lumelta, kasvihuoneessa pääsi jo ihan kevätfiiliksiin. Lämpöä, linnunlaulua ja ihania kevätkukkia.
Minä ummistan nyt silmäni viikonlopuksi luvatulta räntäsateelta ja fiilistelen yhä lämpöisissä kasvaritunnelmissa. Lisää kuvia Minttua ja mustikoita -blogissani täällä


Leppoisaa viikonloppua!

torstai 16. maaliskuuta 2017

Voi kun meilläkin!

Muistatteko, kun kerroin ihanasti vihersisustetusta vaatekaupasta Tukholmassa? Vaikka itse en käy Gudrun Sjödénissä varsinaisesti vaatteiden takia, on sinne poikettava joka kerta ihailemaan alati vaihtuvaa kukka- ja kasvitarjontaa.
Hiihtoloman Tukholman reissulla ihastelimme muidenkin liikkeiden esillepanoa nimenomaan ovenpielissä. Esimerkiksi H&M Home myi upeita sesongin leikkoja. Siinä ne olivat, ulko-oven molemmin puolin, värisävyin järjestettyinä. Rennosti ja ihanan kutsuvasti. 
Olisihan se upeaa ostaa uusi tyynyliina ja siihen mätsäävät perjantaikukat samasta paikasta. Kukkakimppu kourassa tulisi katsastettua myymälän maljakkotarjonta, pöytäliina kainalossa tulisi varmasti ostettua myös kaunis kimppu.
Ostopäätökseeni voi vaikuttaa hävettävän helposti muutamalla kauniilla kasvilla. Olen niiiiiin helposti vietävissä visuaalisesti. Mutta uskon, etten ole ainoa.
Voi kun meilläkin alettaisiin panostaa kutsuvaan sisääntuloon. Lainsäädäntö varmasti rajoittaa monia innokkaita yrittäjiä. Mutta saahan sitä aina haaveilla!

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Tomaatin kouliminen

Osa tomaateista on jo koulittu, osa vasta eilen kylvetty. Jos tomaatin kouliminen tuntuu vieraalta, käy kurkkaamassa vinkit Marian hyötytarhasta, Viherpeukalot blogista. Pääset postaukseen tästä.
Minä jo fiilistelen täällä pikkutaimista tulevaa ihanaa tomaatin tuoksua. Se vie ajatukset auringon kypsyttämiin tomaatteihin. Miten ihanalta tuntuukaan taas maistaa sitä ihka ensimmäistä oman sadon tomaattia. 

Vähän on vielä matkaa mehevään satoon, mutta suunta on onneksi oikea!

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kreivin aikaan

* Blogiyhteistyö: Huiskula

Löysin kirppikseltä rottinkisen kukkapöydän ihan kreivin aikaan. Vähän mietitytti, miten kapea ja pitkä pöytä mahtaa sopia olohuoneen ikkunoiden alle, mutta kymmenen euron sijoituksella uskalsin ottaa riskin. Olin aivan varma, että jos lähden kotiin mittailemaan, pöytä on sillä aikaa myyty. 
Täräytin pöydän saman tien paikoilleen ja naamioin kasveilla. Hyvin upposi uusin hankinta perheeseen. Lapset ihastelivat ja mies ei ensin edes huomannut, joten kukkapöytä solahti sujuvasti olohuoneeseen.
Seuraavana päivänä kukkapöytä sai lisää asukkaita, kun Huiskulasta kotiutui pari rentokasvuista peperomiaa sekä koko perheessä ihmetystä herättänyt Asplenium eli pesäraunioinen
Ennen kuin ehdin tutustua kasviin tarkemmin, se oli jo saanut perheessämme monta lempinimeä. Yksi kutsui meduusaksi, toinen sademetsäksi, kolmas Jasu Juntiksi (?!?). 
Nahkealehtinen pesäraunioinen on yllättäen saniaisiin kuuluva kasvi. Sen lehdet rullautuvat auki saniaisille tyypillisesti kasvin keskeltä. Pesäraunioinen viihtyy parhaiten hajavalossa ja pitää kosteudesta, eli kasvia tulee kastella säännöllisesti. Kirkkaan kevätauringon myötä se saikin jo siirtyä varjoisampaan paikkaan. 
Sama kohtalo on tosin edessä kaikilla kirppispöydän viherkasveilla. Kohta tasot ja ikkunan edustat täyttyvät nimittäin tomaatintaimista. Kovasti jo odotan sitä aikaa, kun kaikki kasvit saavat taas muuttaa ulos: kasvihuoneeseen, terassille, kesähuoneeseen.
Siihen asti nautiskelen olohuoneen puoliviidakkomaisesti tunnelmasta ja valoisista kevätpäivistä. Ihan mahtavaa tämä valon määrä!

* Blogiyhteistyö: Huiskula

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Ihanat ilmakasvit

Instassa olen jo ehtinyt hehkuttaa, miten menetin sydämeni näille ehkä maailman sympaattisimmille kasveille. Tuollaisia persoonallisia pörröpäitä, ihan kuin lemmikkejä! Kyseessä on siis Tillandsia, eli ilmakasvi.
Mutta tiesitkös, että trendikasvin nimi 'Tillandsia' tulee Suomesta? Ihan oikeasti! Käy lukemassa nimitarina ja lisää juttua ihmeellisistä ilmakasveista Minttua ja mustikoita -blogistani. Pääset sinne tästä

Mukavaa viikonloppua!

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kerjäämässä

Joko teillä on kerätty maito- ja mehupurkit talteen? Yritin aloittaa homman hyvissä ajoin tänä vuonna, vaan taidan taas joutua naapurikierrokselle kerjäämään. Tomaatteja on jälleen kylvetty kohtalainen määrä... Mutta kun koskaan ei tiedä montako lähtee itämään, montako napsahtelee poikki karaisuvaiheessa, ja ystäville ja naapureillekin olisi mukava jakaa ylimääräisiä taimia. 

Tölkit ovat kyllä ihan parhaita kookkaiden kasvien koulintaan. Tosin eivät nämä mitään kauniita ole säilytellä. Meillä tyhjät tölkit odottavat kesähuoneessa pärekoreissa. 
Mies toi yhtenä keväänä yhden parhaista yllätyksistä. Oli aikansa kuunnellut tölkkituskastelujani ja käynyt sitten työpaikkaruokalan emännän juttusilla. Pari päivää myöhemmin sain iiiison laatikollisen maitotölkkejä. Enää ei tarvinnut kerjätä ovelta ovelle.

Mitä muita purnukoita teillä kerätään, mitkä ovat osoittautuneet erityisen hyviksi kylvöpuuhissa? Viinirypälerasiat, jogurttipurkit? Vinkkejä otetaan vastaan!

Rentouttavaa perjantaita!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Valoa kohti

En tiedä miten teillä muilla, mutta itselläni on kodin valaistusasiat vähän rempallaan. Tunnen lievää pakokauhua joka kerta lamppuhyllyn edessä seisoessani. Lediä vai halogeenia, lukseja, lumeneita vai kelviniä...? Apuaaaa!

Vaan nyt olen inasen viisaampi ja taimetkin saivat yllensä ihka ensimmäisen kasvivalon. Ei siis mikään turha juttukeikka. Jos valaisinasiat tuottavat päänvaivaa, kannattaa käydä lukaisemassa kirjoittamani postaus Kauppakeskus Veturin blogista. Pääset sinne tästä.


Valoisampaa viikon jatkoa!

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Hyvää Naistenpäivää!

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. En kyllä muista päivää omasta lapsuudestani, vaikka meillä oli tapana huomioida monet kalenterijuhlat kukkasin ja leivoksin. 
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että yhä vieläkin päivä tuo itselleni ensisijaisesti mieleen pullakahvit ja kukkakimpun. Toki tiedostan, että päivään liittyvät naisten oikeudet, muutokset ja toivon mukaan joka vuosi myös edistysaskeleita. Itselleni päivä on naisen, äidin ja vaimon kunnioittamista. Eikä vain miehiltä naisille, vaan naiselta naiselle ja erityisesti itseltä itselle.
Toivotankin sinulle ja minulle oikein hyvää naistenpäivää ja herkullista kahvihetkeä. Nyt jos koskaan on lupa valita se kaikkein suurin leivos. Ja kukkia on tietenkin saatava, vaikka sitten itse ostaen!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Latva-artisokan lumoissa

Taas on niin mahottoman jännät ajat käsillä! Joka aamu on tarkistettava, joko kylvöksistä pilkistää jotakin.


Kylvin latva-artisokat vasta hiljattain, koska ryhdyn näihin puuhiin aina vasta hiihtolomareissujen jälkeen. Maaliskuun kylvöistä ja parista viileästä viime kesästä huolimatta latva-artisokat ovat ehtineet tehdä kasvimaalla komean sadon. 


Suosittelen siis kokeilemaan tätä keittiöpuutarhojen kuninkaallista herkkua, se on oikeasti paljon helpompi kasvattaa kuin yleisesti luullaan. Asiasta lisää Marian hyötytarhassa, Viherpeukalot blogissa. Klikkaa itsesi tänne!

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Onnea!

Nelson Gardenin keväinen Easy to Grow -kasvatussetti on nyt arvottu. Amppelitomaatteja ja yrttejä sisältävät minikasvihuoneet lähtevät Taija Saariselle. Oikein paljon onnea!


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja mukavaa uutta viikkoa! 
Kevättä kohti mennään ja kohisten, jei!

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Ihan kohta

Hiihtolomasta muodostui sittenkin varsin ohjelmantäyteinen. Lomailun kruunasi ystäväperheen kanssa tehty äiti-tytär -matka Tukholmaan. Ja voi että siellä olikin jo keväinen fiilis! Aurinko porotti, kadut olivat kuivat ja myymälöiden ovenpielissä oli keväisiä kukkaistutuksia.
Odotan kovasti, että pääsen tekemään kevättä myös kesähuoneeseen. Ensi yöksi luvatut kovat yöpakkaset tosin hillitsevät pahinta narsissihimoa. Mutta ihan kohta on aika vaihtaa tekstiilit, tomuttaa talvi ulos ja ottaa kesähuone taas aktiivikäyttöön.
Maaliskuu. Talitinttien viserrystä ja sinistä taivasta. Lupausta keväästä. Ihanaa odotusta. Suuria suunnitelmia. Vielä on aikaa lueskella puutarhalehtiä, haaveilla, hahmotella, innostua.
Kohta se on menoa ja meininkiä, ja silloin puutarhaihmisiä ei pidättele enää mikään! Hyvästi sohvat ja tv-sarjat. Hyvästi rauhassa nautit ateriat ja lehtien luku. Tervetuloa puutarhaan unohtuneet kahvikupit, rohtuneet huulet, kumisaappaat, väsynyt kroppa ja vireä mieli!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kyllä ne ruotsalaiset osaa!

Jos (kun) pidät vihersisustamista, Tukholman visiitillä kannattaa poiketa Vanhankaupungin Stora Nygatanille. Vai mitä tuumaatte tästä insipiroivasta vaatemyymälästä? On kasvihuonetta, viherkasveja, kukkia, hyötykasveja... Kyllä ne ruotsalaiset osaa!


Lisää kuvia ja myymäläpaljastus Minttua ja mustikoita blogissani, klikkaa itsesi tänne.

Ja hei, aivan mahtavaa maaliskuun alkua kaikille!