torstai 4. elokuuta 2016

Puutarhurin perunasalaatti

Tänä vuonna on saatu runsaasti hyviä perunoita, kun maltoin kerrankin tehdä perunoiden multauksen kunnolla. Ilman multausta penkin päällimmäiset perunat alkavat vihertyä ja muuttuvat syömäkelvottomaksi. Lisää asiaa perunasta ja multauksesta löytyy muun muassa Marian hyötytarhasta, Viherpeukalot blogista täältä.

Itse rakastan perunaa ja alkukesän söimme tätä mainiota kesäherkkua erilaisilla kaloilla höystettynä. Tässä vaiheessa kaipaa kuitenkin jo vaihtelua. Perunasalaatti sopii sekä grilliruoan kylkeen että ateriaksi sellaisenaan. Makua tuo tuoreista yrteistä tehty mausteöljy sekä ripaus chiliä. Syötävät kukat viimeistelevät kesäisen salaatin. Joka vuosi innostun ja ihmettelen yhtä paljon, mitä kaikkea oma keittiöpuutarha pystyykään tarjoamaan! 

PUUTARHURIN PERUNASALAATTI
1 kg perunoita
200 g fetaa
1 punasipuli varsineen
1/2 dl pieniä kapriksia
1 dl auringonkukansiemeniä
1 punainen chili

Yrttiöljy
1 dl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 tl sitruunamehua
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 dl tuoreita yrttejä (esim. rukolaa, basilikaa, persiljaa, sitruunatimjamia)

Päälle
Iso kourallinen basilikaa tai rukolaa
punasipulin varsia
syötäviä kukkia

1. Keitä hyvin pestyt / kuoritut perunat suolalla maustetussa vedessä napakoiksi.
2. Anna perunoiden hieman jäähtyä ja tee kastike: purista valkosipulinkynsi oliiviöljyn joukkoon. Surauta valkosipuliöljy, mausteet ja yrtit sauvasekoittimella yrttiöljyksi.
3. Pilko perunat kulhoon ja kaada yrttiöljy lämpimien perunoiden joukkoon, sekoita varovasti. Anna jäähtyä ja makujen imeytyä.
4. Lisää kuutioitu feta, renkaiksi leikattu punasipuli, kaprikset, auringonkukansiemenet ja hienonnettu chili, josta on poistettu siemenet. Sekoita varovasti.
5. Ripottele pinnalle silputtuja yrttejä ja sipulinvarsia sekä syötäviä kukkia.

SHARE:

6 kommenttia

  1. Oi oi, näyttää niin herkulliselta. On mahtavaa noukkia omasta puutarhasta ainekset ja koota niistä mitä milloinkin. Itse olen tykästynyt paistettuihin uusiin perunoihin, joiden sekaan laitan mitä käteen osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, ihan parasta kokata tyyliin "mitä käteen osuu" omasta puutarhasta! :)

      Poista
    2. Juuri niin, ihan parasta kokata tyyliin "mitä käteen osuu" omasta puutarhasta! :)

      Poista
  2. Näyttää todella herkulliselta! <3

    VastaaPoista
  3. Sama :D Ihan ihmettelin, että näinkö paljon niitä tulee, kun viitsii laittaa oikein paksun kerroksen multaa. Niin turha laiskuuden paikka.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen salaatti!!

    Ja tuo multaus... Ensi vuonna täytyy jaksaa tehdä kunnon multaus! 😊

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig