torstai 22. kesäkuuta 2017

Sittenkin juhannuspottuja!

* Blogiyhteistyö: GreenCare

Nyt näyttää vahvasti siltä, että meillä saadaan sittenkin juhannuspöytään oman maan pottuja, jihuu! Ei näillä vielä koko sukua ruokita, mutta jos edes pienet juhannusmaistiaiset.
Istutin perunat äitienpäivänä, kuten olen perinteisesti tehnyt jo useampana vuotena. Tosin tämä vuosi oli kaikin puolin poikkeuksellinen. Muokatessani perunapenkkiä talikolla penkin varjoisa pää oli vielä kohmeessa. Otin kuitenkin tietoisen riskin ja istutin perunat reiluun kohopenkkiin, kaksinkertaisen hallaharson alle.
Istutin sekä tavallista siemenperunaa että esikasvatettuja yksilöitä (perunoiden esikasvatuksesta oli postaus täällä). Touko-kesäkuun vaihteen hallayöt pääsivät kuitenkin puraisemaan kasvustoa tuplaharsotuksesta huolimatta. 
Jätin perunat rauhassa harsotunneliin, kunnes viime viikolla huomasin perunanvarsien pullistelevan lupaavasti harson alla. Oli aika suorittaa pottupenkin multaus.
Multaus on hyvä tehdä pari kertaa kesän aikana. Multaus estää perunoita saamasta valoa ja vihertymästä. Se kuohkeuttaa maata ja on samalla myös rikkakasvien torjuntaa. Itse multaan perunat lisäämällä pussista Kasvuturvetta tai Luonnonturvetta perunarivien päälle ja sivuille.
Jos perunat pääsevät vihertymään, niistä tulee syömäkelvottomia. Vihertyneissä perunoissa on korkea solaniinipitoisuus, joka on suurina pitoisuuksina haitallista terveydelle.
Perunoiden esikasvatus ja istutus tuplaharsotunnelin alle joudutti kasvua erityisesti näin viileänä keväänä. Kohta siis kattila porisemaan, tästä se kesäherkuttelu alkaa! 


Maukasta juhannusta!

* Blogiyhteistyö:

SHARE:

8 kommenttia

  1. Ooh, herkullisia perunamaistiaisia!
    Harsot on kyllä niin tehokkaita kasvunnopeuttajia, vaikka tänä vuonna halla oli kyllä niin kavala muutamana yönä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan varma, että tänä vuonna ei juhannusmaistiaisia ehditä saamaan. Onneksi esikasvatus ja harsot näyttävät jouduttaneen kasvua sen verran, että perinteistä päästään pitämään kiinni:)

      Poista
  2. Ihanaa!!! Mulla oli tänä kesänä perunat kokeeksi terassilla istutussäkissä. Yöksi heittelin pyyhettä säkin päälle, eivät paleltuneet onneksi. Nyt on kyllä komea puska, mutta en tiedä onko vielä syömäkelpoisia... Jos ei juhannukseksi niin ainakin sitten melko pian. Tämä sadon saaminen tuottaa hurjasti iloa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunat ovat kyllä ihanan vaivattomia kasvattaa ja uusien pottujen odottaminen ihan parasta!

      Poista
  3. Ihanaa - uusia perunoita ihan omasta maasta <3

    Juhannusterveisin Ronja

    VastaaPoista
  4. Mukavaa juhannusta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig