keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Juustosarvet

Juustosarvet ovat lapsuusvuosieni suosikkisuolainen, jotka maistuvat yhä vaan hyvältä. Näitä pyysin aina äitiä tekemään synttäreille (mansikkakakun lisäksi). 


Sarvet ovat nopeita tehdä ja täytteitä voi vaihdella mielin määrin. Itse jätän juustosarvet usein täyttämättä, eli laitan ohjeen koko juusto- ja kermaviilimäärän taikinaan ja rullaan sarvet "paljaaltaan". Ei tarvitse jännätä, pysyykö täyte sarvien sisällä uunissa. Laiskuuden iskiessä levitän taikinan pellille leivinpaperin päälle, ruudutan taikinapyörällä ja paistan levynä. Nopea herkku esim. iltapalalle.
JUUSTOSARVET
16 kpl
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl juustoraastetta
1/2 tl suolaa
50 g voita
2 dl kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia
1 valkosipulinkynsi
PÄÄLLE:
muna
kuminaa

1. Sekoita jauhot, leivinjauhe, juustoraaste ja suola keskenään.
2. Nypi voi joukkoon.
3. Purista valkosipulinkynsi kermaviilin joukkoon. Lisää kermaviiliseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi, mutta sekoita kuitenkin mahdollisimman vähän.
4. Jaa taikina kahteen osaan ja kaaviloi ne pyöreiksi levyiksi. Jaa levyt taikinapyörällä kahdeksaan osaan.
5. Laita kolmioille halutessasi täytettä. Kierrä kolmiot rullalle leveämmästä päästä alkaen ja jätä saumakohta alas. 
6. Voitele sarvet kananmunalla, ripottele päälle kuminaa.
7. Paista 250 asteessa uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

* Mitä kylmempänä saat pidettyä taikinan, sen kauniimpia sarvista tulee. Itse laitan taikinan usein hetkeksi jääkaappiin ennen siitä leipomista.
* Jos haluat täyttää juustosarvet, käytä 1 dl juustoraastetta ja 2 rkl kermaviiliä.
SHARE:

21 kommenttia

  1. NAM, ihanan näköisiä! Näitä kyllä kokeillaan heti, kunhan päästään kirotusta maidottomasta ruokavaliosta seuraavaan vaiheeseen (jos päästään:/). Vai oisko sulla ideaa miten tässä voisi tuon kermaviilin ja juuston korvata?

    Edellispäivänä muuten Pikku-neidin kanssa leivottiin tuota leipää missä on auringonkukan siemeniä. Siis NIIIIIN herkullista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on maidotonta versiota testattu. Kermaviilin tilalla riisimaitoa ja juustoraasteen tilalla kinkkusuikaleita. Ja voin korvasin leivontamargariinilla (maidottomalla). Taikinan rakenteesta ei tullut kaulittavaa (ainakaan mun tekemänä) eli fiksuinta olisi varmaan vaan taputella levyksi pellille ja paiston jälkeen leikata ruuduiksi.

      Maku kuitenkin oli hyvä ja näyttää toi pelti jo melko tyhjältä ;) Ajattelin kokeilla jossain vaihessa myös valkosipulin sijaan jotakin yrttiä, kun meillä on valkosipulille herkkiä lähipiirissä.

      Poista
    2. Kiva kun kävit kertomassa! Kuten kuvasta näkyy, reilusti jauhoja käytin minäkin ja usein olen taputellut taikinan pyöreiksi levyiksi ihan käsin. Hetken kylmässä ollutta taikinaa on helpompi käsitellä.

      Peltiversiossa olen ruuduttanut taikinan ennen paistoa (tarvittaessa voi kastaa taikinapyörää jauhoihin). Ruudut on helppo irrottaa toisistaan paiston jälkeen.

      Valkosipuli ei tosiaankaan ole mikään välttämättömyys. Esim. rosmariini olis varmaan aika namia:)

      Poista
  2. Se auringonkukkaleipä on kyllä hyvää! Pitäisikin tehdä uusi satsi, viikonloppuna tyhjättiin pakastin niiltä osin.

    En ole itse kokeillut, mutta uskoisin juustosarvien toimivan myös kylmällä vedellä (kermaviilin sijaan olen joskus käyttänyt pelkkää maitoa). Rasvana voi käyttää maidotonta margariinia tai 1/2 dl öljyä. Juuston sijaan voisi laittaa vaikka savukinkkua tai aurinkokuivattuja tomaatteja. Nämähän ovat tällaisia pikaleivonnaisia, eli parhaimmillaan leivontapäivänä. Jos kokeilet, kerro kuinka kävi

    VastaaPoista
  3. Oi kiitos tästä ohjeesta! tuollaista oonki just kaipaillu kaiken makean jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun sujauttaa aurajuustoa sisään, saa oikein maukasta pikkusuolaista!

      Poista
  4. Kiitän minäkin, näitä kokeilen viikonloppuna. Tällaisia juustosarvia opettelin tekemään yläasteella, ja olin kauhean ylpeä aikaansaannoksistani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaavanlaisia ohjeita taitaa löytyä kaikista köksänkirjoista. Syystäkin olit ylpeä, nyt vaan uudestaan rullailemaan!:)

      Poista
  5. Pitääkin huomenna kokeilla. Tänään ei enää viitsi ;-).
    Blogissani on sinulle jotain.

    VastaaPoista
  6. Ihanan nimimerkkisi perusteella poikkesin blogissasi ja oikein arvasin, täällä on leivottu. Nytpä kirjaudun, että tarvittaessa osaan tulla ihailemaan leipomuksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimi on varastettu pikkutyttöni keksimästä leivontalaulusta:) Lämpimästi tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  7. Blogisi nimi oli niin ihana, että oli pakko tulla vierailulle :) Täällä näyttää kyllä niin mukavalta, että poikkeanpa liittymään lukijaksesi ♥
    -Ulla SisustEllenistä

    VastaaPoista
  8. Ihana ohje. Nappasin sen mukaani ja herkullisia näistä tulikin... :)
    Blogisi on aivan loistava, liitynkin lukijaksi ja lisäsin sinut blogiluettelooni.
    Ihanaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Minna!
      Nyt kyllä hävettää, etten ole vastannut ihanaan viestiisi, anteeksi. Tuo viime kevät meni sellaisessa sumussa, että en paljoa blogiviesteihin kyennyt vastailemaan. Mutta ihanan kevään toivotukset ovat jälleen ajankohtaisia, joten toivotan sitä samaa sinullekin!:)

      Poista
  9. Noita juustosarvia täytyy ehdottomasti kokeilla ja jotten hukkaisi ihanaa blogiasi liityin lukijaksi :) Aurinkoista Kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat helppoja ja maukkaita, ja sisäänhän voi piilottaa vaikka mitä herkkuja! Ja mukavaa, että liityit lukijaksi, lämpimästi tervetuloa!:)

      Poista
  10. Uunissa juuri viimeiset, kiitos ihanasta ohjeesta.
    Tuoksu on hurmaava ja helppo ohje, blogistani löydät kuvia miltä näyttivät, kunhan ehdin päivitellä:-)

    tv. Katja / willalemmelle.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Ihania,helppoja.... juustosarvien ohjetta olen kaipaillut. Nyt sainkin oikein kunnolla vinkkejä ! Kiitos !

    VastaaPoista
  12. Tänään kokeilin ja tosi hyviä tuli. Laitoin cheddarjuustoa ja kalkkunansiivua täytteeksi.😋

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig