lauantai 31. maaliskuuta 2012

Arvonta!

Blogi täytti maaliskuun alussa vuoden ja lukijoitakin on tupsahtanut matkan varrella varsin mukavasti. Kiitos siitä teille! Kevätauringon ja lähestyvän puutarhakauden innoittamana päätin minäkin pistää pystyyn pienen arvonnan.
Palkintona on kuvan liitutaulu vaikkapa keittiöön, kasvihuoneeseen tai lastenhuoneeseen. 
Lisäksi palkintoon kuuluu 3 kpl metallisia liitutaulutikkuja, mainioita esim. yrttiviljelmien kylkeen.
Arvontaan osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen. Arvonta-aika alkaa NYT  ja jatkuu pääsiäiseen, eli osallistumaan ehtii maanantaihin 9.4 saakka. Anonyymit osallistujat muistakaa jättää nimimerkki!

Onnea kaikille arvontaan!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kiire kiire!

Kun on oikein kova kiire, saattaa kukatkin kuihtua maljakkoon. Onneksi toiset on valioyksilöitä vielä silloinkin.
Kiireettömämpää viikon jatkoa!

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Maalaisidylliä?

"Kulttuurihistoriallisesti ja tiloiltaan ainutlaatuinen koti sinulle, joka arvostat wanhaa ja uniikkia!"
Kuvat ja lisätiedot: Kiinteistömaailma

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Key Lime Pie

Yritin tuossa taannoin vähän kevyempää linjaa herkuttelun suhteen, mutta eihän se kovin kauaa pitänyt:) Syyttävä sormi osoittaa ainakin Voikukkapeltoon, jossa oli herkullinen Key Lime Pie postaus juuri, kun olin päättänyt pysyä tiukkana. Oli pakko kutsua ompelukerho koolle, että sain hyvän tekosyyn leipoa ja herkutella. Sittemmin piirasta on tehty jo useampaan kertaan, niin helppo ja herkullinen se on!

Alla pikkuisen muokattuna Voikukkapellosta löytynyt ohje, vastaavanlainen ohje pomppasi silmille myös Maalaisunelmaa-lehdestä 1/2011.
KEY LIME PIE
POHJA:
150 g Digestive-keksejä
75 g sulatettua margariinia
TÄYTE:
3 pienehkön limetin raastetut kuoret
3 limetin mehu (noin 1 dl)
4 keltuaista 
1 prk kondensoitua (makeutettu) maitoa (n. 400 g)
KORISTELUUN:
valkosuklaata

1. Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini. Vuoraa 22-24 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla, voitele reunat kevyesti. Painele keksiseos tasaiseksi vuoan pohjalle.
2. Paista pohjaa 150 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Nosta pohja jäähtymään.
3. Pese limetit hyvin, kuivaa. Raaste kuori hienoksi (vain ulommainen vihreä kuori!). Purista hedelmistä mehu.
4. Vatkaa keltuaisia kulhossa sähkövatkaimella muutama minuutti. Lisää joukkoon kondensoitu maito ja vatkaa lisää. Lisää lopuksi limen kuoriraaste ja mehu, sekoita tasaiseksi. 
5. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista uunissa 175 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
6. Ripottele jäähtyneen piirakan päälle valkosuklaaraastetta.

Piirakka on valmis nautittavaksi vaikka samana päivänä, muutaman tunnin päästä. Tai voit tehdä sen valmiiksi jo edellisenä päivänä. Säilytä piirakkaa jääkaapissa.

* Ensimmäisellä kerralla käytin vain 1 limen kuoriraasteen, piirakasta tuli silloin hyvin mieto. 3 limetin kuoriraasteella piirakasta tulee kirpeämpi, eli raasteen määrää voi fiksailla oman mielen mukaan. 

* Piirakasta tulee gluteeniton, kun käytät pohjaan gluteenittomia digestive-keksejä (löytyi ainakin meidän lähikaupasta).
Minulla on ollut ilo nauttia Key Lime Pieta ihan autenttisessa ympäristössä (joskus vuonna 1 ja 2, eli 2004). Piirakkaa tarjottiin sekä kermavaahdolla että ilman, mutta en millään muista miten kirpsakkaa itse piirakka oli. Jos haluaa lisää pehmeyttä, niin päälle ripoteltu valkosuklaa ainakin taitaa kirpeyttä varsin mukavasti.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Vihreää!

Tuntuu ihan, että kaikilla muilla jo puskee lumikellot hangesta, seinänvieruksilla pilkottaa vihreää ja kevät on paljon pidemmällä. 


Mutta vihdoin meidänkin pihassa on bongattu merkkejä keväästä. Terhakka timjami työntyi esiin hangesta ja ai että mikä tuoksu siitä lähtikään! Tämä on ehdottomasti basilikan kanssa lempiyrttejäni, ihan tuli mieleen kesä ja itsetehdyt grillimarinadit tätä sormeillessa.
Tosin löytö piti äkkiä peittää havuilla, ettei kuivu saman tien pystyyn. Lunta ja jäätä kun vielä riittää. Ja riittää. Mutta tästä se lähtee, kevään merkkien bongailu!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Lohikeitto

Meillä syödään ihan liian vähän keittoja. Lohikeitto on onneksi koko perheen suosikki, kesällä ja talvella. Kesäaikaan joukkoon lisättän oman maan rapeita herneenpalkoja tai retiisiä.
LOHIKEITTO
1-2 sipulia
voita
noin 800 g perunoita
2-3 porkkanaa
8 dl vettä
1 kalaliemikuutio
1 prk ruokakermaa (tai vaikkapa tuorejuustoa)
noin 500 g lohta
suolaa
pippuria
tuoretta tilliä

1. Pese, kuori ja paloittele perunat, porkkanat ja sipulit.
2. Poista lohifileestä nahka ja ruodot. Leikkaa kala reiluiksi kuutioiksi.
3. Kuullota sipuli voissa. Lisää vesi ja liemikuutio, kuumenna kiehuvaksi.
3. Lisää perunat + porkkanat, kypsennä.
4. Lisää ruokakerma ja lohikuutiot. Mausta. Keitä miedolla lämmöllä kunnes kala on kypsää. Lisää tuore tilli.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Mattokaupoilla

Olen etsiskellyt keittiöön pientä mattoa työskentelytason kohdalle, sillä siinä kohtaa lattialaatat ovat todella kylmät. Kirppikseltä löytyi herkullisen värinen matto, mutta ainakin toistaiseksi se päätyikin lasikaapin eteen. Tytär haluaisi maton omaan huoneeseen, itse puolestani suunnittelen sen viemistä mökille. Niin tai näin, käyttöä kyllä löytyy viiden euron edestä!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

And the Oscar Goes to...

Kuva Google kuvahaku
No ei nyt ihan Oscareita sentään, mutta mukavia tunnustuksia on taas jaeltu:) Pikkublogeissa kiertelee Liebster Blog -tunnustus, jonka voi saada vain, jos blogilla on alle 200 lukijaa.
Sain tunnustuksen Onnistain on puolet sinun Katrilta sekä Punaisen koulun Keittäjältä. Kiitos teille!<3


Tunnustus on jo kiertänyt monessa blogissa, osassa usempaankin kertaan. Laitan sen nyt eteenpäin vain kahdelle blogille. Nämä ansaitsevatkin ihan erityismaininnan ruusujen (ja välillä myös risujen) kera, sillä nämä ihanat naiset ovat syypäitä oman bloggailu-urani aloittamiseen! 


"Se on ihan helppoa! Ei se vie paljon aikaa. Kokeilisit nyt, pliis!" Näillä valheilla minut koukutettiin kaikkien aikojen addiktoivimpaan harrastukseen. Että kiitosta vaan 


Lämmöllä tehtyä Maijalle 
sekä 

Ruusut, risut ja tunnustus, olkaatte hyvä!:)
Kuva via

Lisäksi sain Shhh, it´s a secret! blogin Neiti X:ltä haasteen vastata kysymyksiin ja samalla paljastaa hieman enemmän itsestäni. 


Lempiväri: ennen ehdottomasti valkoinen, nyt olen oppinut sekakäyttäjäksi:)


Lempieläin: Koira


Lempinumero: 3


Paras alkoholiton juoma: Kahvi


Facebook vai Twitter: Facebook


Intohimoni: "Intohimo" on hieman vahva ilmaisu tällaiselle tavalliselle taatelintallaajalle. Mutta suosikkiasioitani ovat ehdottomasti perhe, puutarha, leipominen, valokuvaus, matkustelu, kirppistely, ystävät, kesä.


Lahjojen antaminen vai saaminen: Molempi parempi. Yllätyksistä en tosin itse niin välitä, vaikka mielelläni niitä muille järjestäisin:)


Mieleisin kuvio tai muoto: Pehmeät kaaret, erityisesti puutarhassa.


Paras päivä viikossa: Sunnuntaiaamu kotona, ehdottomasti! Koko perhe herkkuaamupalalla, taustalla soi Grooven Jazz Aamiainen, luetaan lehtiä, ei ole kiire mihinkään, aurinko paistaa keittiön ikkunoista. Ja kesällä tämä sama tietenkin terassilla.


Lempikukkani: syreeni


Haasteen laitan eteenpäin seuraaviin viiteen blogiin:
Napatkaa mukaan jos haluatte, ei stressiä!



Ps. Palatakseni tuohon ensimmäiseen kuvaan, niin nämä kuvat ne jaksavat edelleen naurattaa:D Erityisesti näin perjantaina!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Juustosarvet

Juustosarvet ovat lapsuusvuosieni suosikkisuolainen, jotka maistuvat yhä vaan hyvältä. Näitä pyysin aina äitiä tekemään synttäreille (mansikkakakun lisäksi). 


Sarvet ovat nopeita tehdä ja täytteitä voi vaihdella mielin määrin. Itse jätän juustosarvet usein täyttämättä, eli laitan ohjeen koko juusto- ja kermaviilimäärän taikinaan ja rullaan sarvet "paljaaltaan". Ei tarvitse jännätä, pysyykö täyte sarvien sisällä uunissa. Laiskuuden iskiessä levitän taikinan pellille leivinpaperin päälle, ruudutan taikinapyörällä ja paistan levynä. Nopea herkku esim. iltapalalle.
JUUSTOSARVET
16 kpl
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl juustoraastetta
1/2 tl suolaa
50 g voita
2 dl kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia
1 valkosipulinkynsi
PÄÄLLE:
muna
kuminaa

1. Sekoita jauhot, leivinjauhe, juustoraaste ja suola keskenään.
2. Nypi voi joukkoon.
3. Purista valkosipulinkynsi kermaviilin joukkoon. Lisää kermaviiliseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi, mutta sekoita kuitenkin mahdollisimman vähän.
4. Jaa taikina kahteen osaan ja kaaviloi ne pyöreiksi levyiksi. Jaa levyt taikinapyörällä kahdeksaan osaan.
5. Laita kolmioille halutessasi täytettä. Kierrä kolmiot rullalle leveämmästä päästä alkaen ja jätä saumakohta alas. 
6. Voitele sarvet kananmunalla, ripottele päälle kuminaa.
7. Paista 250 asteessa uunin keskitasolla noin 10-15 minuuttia.

* Mitä kylmempänä saat pidettyä taikinan, sen kauniimpia sarvista tulee. Itse laitan taikinan usein hetkeksi jääkaappiin ennen siitä leipomista.
* Jos haluat täyttää juustosarvet, käytä 1 dl juustoraastetta ja 2 rkl kermaviiliä.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kotia vailla?

"Kaunis puutalo Porvoon keskustassa vuodelta 1929. Erillinen vierasmökki. Upea piha!"
Kuvat ja lisätiedot Aktia.