lauantai 3. maaliskuuta 2018

Vähiin käy

Hiihtoloma lähenee loppuaan. Kamera oli pakattu matkaan, mutta vietti suurimman osan ajasta repussa. Puhelin onneksi kulki mukana tuntureilla ja hiihtoladuilla, ja reissuterveisiä päivittyi Instagramiin ja sen Storiesiin.

Tämä upea maisemakuva on aamureippailulta Konttaisen huipulle. Se on yksi lempipaikkojani Rukan ympäristössä. Konttaiselle pääsee polkua pitkin, joka on melko tiukkaa nousua koko matkan. Huikeat maisemat huipulla ovat ehdottomasti kiipeilyn arvoiset.


Lasten kanssa retkeillessä kannattaa pakata eväät mukaan. Kuuma mehu ja suklaakeksit saavat kummasti jalan nousemaan. Matka huipulle ei ole pitkä, mutta kylläkin jyrkkä. Näin talvisaikaan alas tullaan lähinnä liukumalla. 

Edessä on vielä ajomatka kotiin, täpötäyden auton purkamista, pyykkirumbaa. Ja jostakin ihmeen syystä kiristävä housunvyötärö. Kun on koko viikon haahuillut lämpökerrastossa, syönyt tuhdisti ja kuvitellut polttavansa taukotupien munkkikalorit pakkasessa ulkoillen, on farkkujen vetäminen jalkaan aina yhtä riemukasta.

Loistavaa viikonloppua!

Ps. Vielä ehtii osallistua mahtavaan siemenarvontaan. Arvonta-aika loppuu huomenna sunnuntaina.

SHARE:

11 kommenttia

  1. Onkin ollut upeita kuvia :) Tervetuloa takaisin näille maille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luvassa onkin melkoinen hullunmylly-viikko, eli nyt pitää nauttia loppuun asti:)

      Poista
    2. Voi ei! Toivottelen siispä tsemppiä kiireiden keskelle :)

      Poista
    3. Kiitos kiitos! Kaikkea kivaa kyllä, mutta tiukalla aikataululla. Lomailupäikkärit sohvalla tulivat siis todellakin tarpeeseen:)

      Poista
  2. Ihan uskomaton maisema! 💙
    Tuolla unohtuivat varmasti kaikki arjen kiireet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapusimme tässä kohtaa ylöspäin ja hetkeksi piti kääntyä ihailemaan nousevaa aurinkoa. Oli kyllä huikaisevan kaunista!

      Poista
  3. Voi ei miten kaunista! Tää kuva laittoi mulle kyyneleet silmiin!♥ Mieletön Lappi-ikävä, vaikka viikko sitten sieltä vasta palauduttiin.

    VastaaPoista
  4. Lomalla on joskus hyväksi vaan nauttia ja olla.Minä otan kuvia kamerakännykällä varsinkin ulkomailla.Järkkäriä en jaksa ottaa laukkuun,kun vie tilaa.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig