lauantai 29. syyskuuta 2018

Luopumisen haikeutta

Vielä alkuviikosta kuvittelin kypsytteleväni tomaatteja kaikessa rauhassa kasvihuoneessa pitkälle lokakuuhun. Vaan ensimmäisillä yöpakkasilla pelottelu sai liikettä niveliin. Nyt kaikki tomaatit on kerätty myös anasrin suojista, osa kypsinä ja vielä suurempi osa raakoina. 
Basilikat, pikkubanaani, viikuna ynnä muut ruukkukasvit on kannettu lasitetutte terassille. Talon kyljessä lämpötila pysyy hieman korkeampana kuin kasvihuoneessa.
 Jotakin tavattoman haikeaa tässä vaiheessa aina on. Puutarhalla olisi ollut vielä paljon annettavaa sekä sadon että kukkasten suhteen. Nyt vähän jännittää miltä terassilla ja pihamaalla näin aamulla näyttää? Miten pahasti pakkanen on puraissut?
Toisaalta on huojentavaa suunnata katseita pikku hiljaa kohti kodin sisätiloja. Haikeaa luopumista helpottaa ajatus rauhallisista (tai ainakin rauhallisemmista) illoista kotosalla. Odotan jo takkatulen lämpöä, höyryävän kuumia teekupposia, villasukkia ja vilttejä. Ja tietenkin joulun odotusta!

Ihanaa syyskuun viimeistä viikonloppua!

SHARE:

8 kommenttia

  1. Oli käsittämätöntä, kuinka tämä syksy ja kylmyys tulivat jotenkin ihan yhtäkkiä. Pitkän ja mahtavan kesän jälkeen, sitä jotenkin kuvitteli lämpimien vaan jatkuvan ikuisesti.
    Meillä oli viime yönä pakkasta ensimmäisen kerran tänä syksynä. Yleensä ensimmäinen pakkasyö on vasta reilusti lokakuun puolella.
    On se vaan nyt päästettävä kesästä irti. Onneksi tosiaan ilon aiheita löytyy sisätiloistakin. Täällä otettiin jopa kutimet pitkästä aikaa esille.
    Kaunista syysviikonloppua ja takkatulen lämpöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan tuli rytinällä. Ensimmäiset pakkaset oli meilläkin nyt viime yönä. Illalla säntäilin pimeässä puutarhassa leikkaamassa kukkia maljakkoon ja peittelemässä terassin ruukkuja harsolla. Hallayön aikainen ajankohta pääsi yllättämään. Ei puutarhahommat tähän tosin vielä lopu, mutta nyt ne ovat enemmän sitä karsinta/siivous -osastoa. Kiinanlaikkuköynnöskin tiputti kerralla kaikki lehtensä viime yönä.

      Poista
  2. Syksy se tulee ei voi mitään. Viime yönä meillä oli kunnon pakkanen kun vie mun ainoan pelargonian pihalta. Onneksi pelastin osan sisälle, vielä jaksavat kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sille tosiaan mitään voi ja joka vuosi syksy saapuu, niin ei pitäisi kyllä tulla yllätyksenä:) Mutta aina se silti pääsee hyppäämään huomaamattomasti jostakin takavasemmalta. Kaunista kukintaa sinulle vielä sisätiloissa!

      Poista
  3. Voi että miten kaunis lattia sulla kasvihuoneessa <3 Se taisi osua kuvassa heti ensimmäisenä silmään.

    Harmi että koit haikeutta, mutta ihana että on myös odotettavaa :)

    http://www.anna-mariak.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nämä tiilet on aikoinaan pelastettu sukulaisen purkusaunasta. Ja aina tämä syksyn haikeus vähän iskee päälle, vaikka kohtahan on jo joulu, jee! :D

      Poista
  4. This is a wonderful looking garden. I love your greenhouse, very pretty looking. Thanks for the share, have a fantastic rest of your day. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig